Erityisesti ala-asteella oma luokka oli merkityksellinen oppimiseni kannalta. Vertaistuen avulla oli helpompi ymmärtää esimerkiksi joitakin matematiikan asioita. Toinen oppilas osaa sanoittaa asiat sillä tavalla, että on helpompi ymmärtää asia, jota ei opettajan opetuksesta täysin ymmärtänyt. Ala-asteella oli kuusi vuotta sama luokka, ja oppimisympäristöstä muodostui turvallinen, jolloin oppiminen on helpompaa.
Myöhemmin oman oppimiseni kannalta tärkeä ryhmä oli kaveriporukka. Kun opinnot tulivat haastavammiksi, tehtiin yhdessä kotitehtäviä, ja kysyttiin toisilta miten he ymmärsivät asian. Jaettiin opittua tietoa, ja opittiin yhdessä lisää asioita pohtiessa. Laajalahden artikkelissa todetaan, että ryhmän jäsenet tuovat ryhmään erilaisia taitoja, tietoja, näkökulmia ja kokemuksia. Juuri tämän takia mielestäni esimerkiksi kaveriporukassa opiskelu vapaa-ajalla on tärkeää. Artikkelin mukaan ryhmien esitetään myös lisäävän innovatiivisuutta ja luovaa ajattelua, minkä olen itsekin kokenut esimerkiksi ryhmätöitä tehdessä koulussa.

Ryhmän jäsenenä koen olevani muut huomioiva. Pyrin pitämään huolta siitä, että kaikki pysyvät mukana, eikä kukaan tuntisi oloaan ulkopuoliseksi. Riippuu myös paljon ryhmästä, millainen rooli minulla on tai millainen olen ryhmän jäsenenä. Jos ryhmä ei ole minulle tuttu, saatan olla enemmän tarkkaileva, mutta osallistun kuitenkin toimintaan ja keskusteluun. Jos ryhmä on minulle tuttu, ja ryhmällä on jokin tavoite, vien yleensä asioita eteenpäin ja pidän yllä keskustelua.

Laajalahden artikkelin mukaan vuorovaikutusosaaminen voidaan jakaa kolmeen ulottuvuuteen: kognitiiviseen, behavioraaliseen ja affektiiviseen ulottuvuuteen. Tämän jaottelun mukaan vuorovaikutusosaaminen koostuu ryhmäviestintään liittyvistä tiedoista ja ymmärryksestä (kognitiivinen), ryhmäviestinnän taidoista (behavioraalinen) ja motivaatiosta ja halukkuudesta osallistua sekä positiivisesta asenteesta toisia ihmisiä ja ryhmäviestintätilanteita kohtaan (affektiivinen). Koen, että oma ryhmäviestintäosaamiseni on ihan hyvällä tasolla, ja tykkäänkin toimia ryhmässä. Affektiiviseen osaamiseen liittyen koen, että olen yleensä motivoitunut ja positiivisella asenteella mukana ryhmissä. Vahvuuksiani ovat myös jo aiemmin mainitsemani piirteet: pidän huolta siitä, että kaikki pysyvät mukana ja vien asioita eteenpäin, jos aloittaminen tuntuu hankalalta tai asiat junnaavat paikallaan. Heikkouksiani on ainakin se, että en välttämättä uudessa ryhmässä rohkene heti sanomaan omia mielipiteitäni, varsinkin jos ne poikkeavat muiden mielipiteistä. Artikkelissa oli mielestäni hyvä pointti siitä, että on tärkeä erottaa sosiaalisuus ja puheliaisuus vuorovaikutusosaamisesta. Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, kun taas vuorovaikutusosaaminen on opittua ja tarkoittaa kykyä olla toisten kanssa osaavasti vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi ujot ja hiljaiset voivat olla herkkiä ymmärtämään toisia ja empaattisia kuuntelijoita, kun taas liika itsevarmuus voi jopa heikentää suoritusta ja ehkäistä oppimista. Tämä on asia, jota olen usein pohtinut elämäni varrella, ja viime vuosina olen ymmärtänyt, että vaikka olisinkin vähän ujo, voin olla hyvä työksentelemään ryhmissä. Koenkin, että yksi vahvuuksistani on muiden ymmärtäminen ja kuunteleminen.

Mielestäni ryhmästä tekee oppimista edistävän se, että siellä on turvallinen, kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri. Ryhmässä, jossa voi olla oma itsensä ja tuntea olonsa turvalliseksi, uskaltaa haastaa itseään, tehdä virheitä ja sitä kautta oppia paremmin. Ryhmän asenteet oppimista kohtaan ovat myös merkittävät oppimisen kannalta. Jos esimerkiksi luokassa monilla on oppimista kohtaan hyvin kielteinen asenne, se saattaa helposti tarttua muihinkin ja sitä kautta estää oppimista. Ylä-asteella on ainakin aikaisemmin ollut yleistä "hikariksi" tai "kympin oppilaaksi" kutsuminen, jos joku oppilas on saanut hyviä tuloksia ja panostanut kouluun. Sekin voi olla esteenä oppimiselle.