Missä oppiaineessa/oppisisällöissä olen vahvimmillani? Mikä on auktoriteettini sillä alalla?
Olen vahvimmillani luonnontieteiden opetuksessa. Tarkemmin kemian ja matematiikan opetuksessa. Auktoriteetin rakentaminen nuorena opettajana on mielestäni hankalaa. Sen luominen on kuitenkin erittäin tärkeää, jotta opetustilanteet saadaan toimimaan. Monet jo vuosia opettajina olleet ovat painottaneet ensivaikutelman tärkeyttä. Aluksi kannattaa olla tiukempi kuin haluaisikaan, sillä siitä on helppo löysätä. Toisin päin se ei sitten toimikaan enää yhtä hyvin. Olen sijaistanut jo ennen opintojeni aloittamista paljon alakoulun puolella. Koen, että siellä auktoriteetin löytäminen oli helpompaa, koska alakoululaiset ovat vielä nuorempia. Sain jo nopeasti kuulla itseäni kutsuttavan tädiksi tai aikuiseksi. Yläasteella se tulee olemaan huomattavasti hankalampaa. Omasta mielestäni yläasteella auktoriteettiä luo asiantuntijuus ja aikuismaisuus. Molemmat tukevat asetelmaa, jossa oppijat tuntevat oman roolinsa luokkatilassa. Tällöin opetustilanne saadaan oppilaslähtöiseksi siten, että opettaja hallitsee tilannetta.
Lähteet:
Höper J., Köller H-G., “Outdoor chemistry in teacher education – a case study about finding carbohydrates in nature”, LUMAT, 2018.
Opetushallitus, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet: kemia, 7.-9. lk., 2014.