le 19 mai 2026
Tänään aloitettiin purkittamalla viime kerrasta jääneet suulliset kokeet. Sillä välin tehtiin Révisions-kertaustehtäviä (U4: 14).
Harjoiteltiin phrases à retenir eli kappaleen keskeiset lauseet.
Kerrattiin kello ja tehtiin kellonaikaharjoituksia (U4: 11).
Uutena asiana apuverbit pouvoir* ja vouloir*. Todettiin, että niissä on kummassakin sama logiikka: perusmuodon vokaali (-ou-) toistuu me- ja te-muodoissa ja muissa persoonissa on eri vokaali (-eu-). Pääosin taivutus on sama: vain yksi kirjain muuttuu.
Käytiin läpi universaali piirre, jossa apuverbin jälkeen tulee aina perusmuoto. Ei siis: minä haluan syön vaan syödä.
Niin ikään kieltosanat tulevat apuverbiin, eivät pääverbiin:
Jag vill inte äta -> Je ne veux pas manger.
Tehtiin kaikki 12-alkuiset tehtävät. Tässä vastaukset käännöslauseisiin:
Ihan tunnin lopussa pelattiin vouloir* & pouvoir* -Kahoot, jossa palkintosijoille pääsivät Maija, Jami ja Beatrice. Onnea hyvästä osaamisesta.
En antanut erityistä läksyä enää viimeiselle tunnille, mutta ehdotan, että kertaisitte vielä kaikki vouloir* ja pouvoir* -verbit.

|
1. Haluan pyöräillä.
|
Je veux faire du vélo. |
|
2. Emme halua kalastaa.
|
Nous ne voulons pas faire de la pêche. |
|
3. Mihin aikaan voimme mennä kreppiravintolaan?
|
À quelle heure est-ce que nous pouvons aller à la crêperie ? |
|
4. Voitko vierailla isoäitisi luona huomenna ?
|
(Est-ce que) tu peux visiter ta grand-mère demain ? |
|
5. Haluatteko te asua kaupungissa ?
|
(Est-ce que) vous voulez habiter en ville ? |
|
6. Sataa. En halua pelata jalkapalloa.
|
Il pleut. Je ne veux pas jouer au foot(ball). |
|
7. He eivät voi hiihtää. On liian kylmä.
|
Ils/Elles ne peuvent pas faire du ski. Il fait trop froid. |
|
8. Minun vanhempani haluavat tanssia terassilla.
|
Mes parents veulent danser sur la terrasse. |
Ihan tunnin lopussa pelattiin vouloir* & pouvoir* -Kahoot, jossa palkintosijoille pääsivät Maija, Jami ja Beatrice. Onnea hyvästä osaamisesta.
En antanut erityistä läksyä enää viimeiselle tunnille, mutta ehdotan, että kertaisitte vielä kaikki vouloir* ja pouvoir* -verbit.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin