Pandat 2026-2027

Kurpitsoja, hämähäkkejä ja muuta jännää 30.10

Pyhäinmiesten päivän viikonloppuna saattaa oven takana olla karkki vai kepponen kysymys huulillaan olevia lapsia. Päiväkodilla aloitimme viikonlopun edessä omat juhlat ilman karkkia tai edes kepposia. Oli meillä hienoja asuja, pöydillä oli kurpitsoja, hämähäkkejä, lepakoita ja löytyi sieltä yksinäinen haamukin. Nukkarissa lapset löysivät taskulamppujen avulla monta luurankoa, joilla oli erilaisia liikkeitä meille näyteltynä ja joita sitten matkittiin.

Viiskarien ja eskarilaisten tapaaminen päiväkodilla 26.10.2026

Päiväkodin Viiskarit ja eskarit tapaavat 3 pienryhmässä kerran kuussa vuorotellen eskarissa tai päiväkodilla. Tänään tavattiin päiväkodin pihalla ja yhdessä kuljetettiin/taiteiltiin palloja kartiosta t
oiseen. Hienosti keskittyen pallot kiersivät putoamatta.Myös muistipeliä väreillä pelattiin pareittain yhteistyöllä. Lopuksi leikittiin laastarihippaa. Näin yhdessä touhuten tutustumme toisiimme☺️👍!

Tanssin iloa

Viikolla pääsivät Pandat Tean johdolla kokemaan liikunnan ja tanssin iloa. Matka salaiselle saarelle alkoi lentokoneella. Saarella oli paljon hyönteisiä, joita piti varoa pysähtymällä patsaaksi. Onneksi niistä selvittiin ja lopulta päästiin mukaan eläinten juhliin tanssimaan.

Metsäretkellä pienryhmän kanssa

Sateesta huolimatta lähdimme asianmukaisesti pukeutuneina metsään retkelle. Matkalla näimme suuren vuoren jolle kiipesimme ja metsästä löytyi taikapuu jota halasimme. Se oli korkea ja iso puu. Vähän tuonnenpana pääsivät lapset kiipeilemään matalammissa puissa ja kivaa oli märästä säästä huolimatta.

Pandojen kalenteri 2026-2027

Uuden tapahtuman luominen

Sulje

Olet luomassa tapahtumaa menneisyyteen.

Täytä vaaditut kentät.

Varoitus

Menetät kaikki syöttämäsi tiedot, jos suljet ikkunan

Viikko 44

26 October 2026 Thursday
27 October 2026 Thursday
28 October 2026 Thursday
29 October 2026 Thursday
30 October 2026 Thursday
31 October 2026 Thursday
1 November 2026 Thursday

Viikko 45

2 November 2026 Thursday
3 November 2026 Thursday
4 November 2026 Thursday
5 November 2026 Thursday
6 November 2026 Thursday
7 November 2026 Thursday
8 November 2026 Thursday

Viikko 46

9 November 2026 Thursday
10 November 2026 Thursday
11 November 2026 Thursday
12 November 2026 Thursday
13 November 2026 Thursday
14 November 2026 Thursday
15 November 2026 Thursday

Viikko 47

16 November 2026 Thursday
17 November 2026 Thursday
18 November 2026 Thursday
19 November 2026 Thursday
20 November 2026 Thursday
21 November 2026 Thursday
22 November 2026 Thursday

Viikko 48

23 November 2026 Thursday
24 November 2026 Thursday
25 November 2026 Thursday
26 November 2026 Thursday
27 November 2026 Thursday
28 November 2026 Thursday
29 November 2026 Thursday

Viikko 49

30 November 2026 Thursday
1 December 2026 Thursday
2 December 2026 Thursday
3 December 2026 Thursday
4 December 2026 Thursday
5 December 2026 Thursday
6 December 2026 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna

Elokuun puuhia

Metsässä on kivaa, siellä voi syödä marjoja, leikkiä, kiivetä puihin ja kiville. Kaikkea tätä olemme elokuussa ehtineet tehdä. Liikka keskiviikkona oli liikuntavarasto auki ja luovat lapset keksivät rakentaa kaikenlaista.