Kulttuurienvälinen osaaminen
| "Meidän kaikkien tulisi tietää, että moninaisuus luo rikkaan kudoksen, ja meidän tulee ymmärtää, että kudoksen kaikki langat ovat tasa-arvoisia riippumatta langan väristä.” – yhdysvaltalainen kirjailija Maya Angelou |
Ohjaajat ”työskentelevät enenevässä määrin erilaisten asiakasryhmien kanssa, joiden tarpeet eivät tule täysin täytetyiksi perinteisillä ohjausmenetelmillä. Saattaa mietityttää, kuinka kehittää kulttuurienvälisiä asenteita, tietoa ja taitoja, jotta ohjaaminen olisi myös heidän osaltaan osaavaa ja eettisesti kestävää”.
Tarkastellaan aluksi joitakin peruskäsitteitä, joiden avulla pääset kiinni kulttuurin ja kulttuurienvälisen osaamisen käsitteisiin.Kulttuuri
- YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO määrittelee kulttuurin yhteiskunnalle tai yhteiskuntaryhmälle ominaisten henkisten, aineellisten, älyllisten ja tunne-elämän piirteiden joukoksi ja että siihen kuuluvat taiteen ja kirjallisuuden lisäksi elämäntavat, yhteiselon muodot, arvojärjestelmät, perinteet ja uskomukset.
- Kukin kulttuuri koostuu ryhmänsä jäsenten oletuksista ja käytänteistä, jotka erottavat heidät muista ryhmistä. Tästä syystä kulttuuri tulee parhaiten näkyväksi, kun sitä verrataan toisenlaiset käytänteet omaavaan kulttuuriin.
Kulttuurienvälisyys
- Kuvaa, mitä tapahtuu, kun kaksi tai useampi erilaisen kulttuurin omaava ryhmä (minkä kokoinen tai tasoinen hyvänsä) päätyy tavalla tai toisella vuorovaikutukseen tai vaikuttamistilanteeseen, joko kohtaamisessa tai jonkin välityksellä.
Osaaminen
- Viittaa riittävään taitoon, osaamiseen, tietoon tai koulutukseen asianmukaisen käyttäytymisen mahdollistamiseksi sanoin ja teoin tietyssä yhteydessä.
- Pätevyys sisältää kognitiivisia (tieto), toiminnallisia (tiedon soveltaminen), henkilökohtaisia (käyttäytyminen) ja eettisiä (käyttäytymistä ohjaavat periaatteet) elementtejä. Niinpä tietämisen kyvyn tulee sopia yhteen tietyissä yhteyksissä puhumisen ja toimimisen kyvyn kanssa; eettisyys ja ihmisoikeuksien huomioiminen vaikuttavat sekä puheeseen että toimintaan.
Kulttuurienvälinen osaaminen
- Tarkoituksenmukaista tietoa tietyistä kulttuureista kuin myös yleistä tietoa esiin nousevista asioista eri kulttuureista tulevien ihmisten kohdatessa, vastaanottavaista asennetta, joka rohkaisee solmimaan ja ylläpitämään yhteyttä erilaisten toisten kanssa, sekä taitoja, joita vaaditaan vuorovaikutukseen toisista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa.
- Yksilöiden ja järjestelmien kykyä vastata kunnioittavasti ja tehokkaasti ihmisille, jotka tulevat eri kulttuureista, sosioekonomisesta taustasta, etnisistä taustoista ja uskonnoista tavalla, joka tunnistaa, vahvistaa ja arvostaa kulttuurieroja ja samankaltaisuuksia sekä yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen arvoa sekä suojelee ja säilyttää jokaisen arvokkuuden.
- Uudenlaista lukutaitoa, ehkä yhtä tärkeää kuin luku-, kirjoitus- ja numeeriset taidot. Kulttuurisesta lukutaidosta on tullut tämän aikakauden keskeinen voimavara, osa laajaa työkalupakkia, jossa on koostuu maailmankuvista, asenteista ja osaamisesta.
- Kulttuurienvälinen osaaminen kutsuu kaikkia välttämään vankeuden ja ghettoutumisen ilmiöt tarjoamalla uusia mahdollisuuksia moninaisiin tulkintoihin ja odottamattomiin löytöihin. Nämä mahdollisuudet voivat joskus viedä oman identiteetin uudelleen löytämiseen, kun ”toisen” muodot murtuvat. Tästä syystä kulttuurienvälisyystaidot voimauttavat osallistuvia ryhmiä ja yksilöitä ja mahdollistavat kanssakäymisen kulttuuristen ”toisten” kanssa tarkoituksena rakentaa siltoja erilaisuuksien välille, purkaa jännitteitä konflikteista ja rakentaa rauhanomaisen rinnakkaiselon perusteet.
