Pöytäkirja 3.12.2014
| HILTULANLAHDEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY:N KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko 3.12.2014 klo 18.00 Paikka Hiltulanlahden koulu, päärakennus Läsnä Sami Kokkonen puheenjohtaja Kirsi Kokkonen Marika Rissanen Marja Korhonen sihteeri Katja Pietarinen Merja Tuomenlehto opettaja edustus Katja Turunen Annukka Yletyinen Matti Laitinen Hanna-Maria Antikainen Poissa Minna Kujanpää Satu Salminkoski 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Sami Kokkonen avasi kokouksen klo: 18.12 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Pöytäkirjan tarkastajat Pöytäkirjan tarkastajina toimivat Marika Rissanen ja Kirsi Kokkonen. 4. Esityslistan hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Käytiin läpi ja hyväksyttiin. 6. Koulun kuulumiset Päätettiin jatkaa vuosittaista kirjallisuusrahan myöntämistä koulun kirjastoon hankittavien kirjojen ostamiseen. Kirjallisuusraha on 300€ . Koululle on hankittu välituntivälineistöä syksyn aikana melko kattavasti, joita oppilaat voivat lainata välituntien aikana. Vy:n rahoittamaan Verso- koulutukseen (vertaissovittelija) opettajat lähtevät ja Merja hoitaa koulutuksen aloittamista ensi syksylle. Joulujuhlaa vietetään 18.12.2014 Vanulassa kahdessa osassa, koska käytettävissä oleva tila on rajallinen. Aamujuhla on klo.9.00 ja iltajuhla klo.18.00 .Ma 22.12.2014 koululaiset viettävät teemapajapäivää koululla klo. 9-13. Vaihtoehtoisesti koululta tuli ehdotus, että koko koulun retki olisi Sotkan majalle, johon he toivoivat vy:n avustusta bussimatkoihin. Päätettiin, ettei näin lyhyellä varoitusajalla lähdetä retkeä avustamaan, koska kyseistä retkeä ei oltu budjetoitu. Asiasta käytiin keskustelua, kuinka oppilaita tulee aktivoida enemmän varainhankintaan, koska vy:n aktiivinen porukka on hyvin pieni ja tavoitteet varainkeruulle kasvavat joka vuosi luokkakokojen suurentuessa. 7. Varainhankinta a) Yhteenveto: Kynttilät ja mausteet Tilauksia oli yhteensä 74 kpl ja tuotto n.1400,00 €. b) Kahvion järjestäminen Joulujuhlan (ilta) kahvitusvastuu on tänä vuonna luokkavastaavilla. Hanna-Maria laittaa Wilma-viestiä luokkavastaaville asiasta ja samalla pyydetään vapaaehtoisia leipomaan kuivakakkuja tuotemyyjien palkitsemiseen joulujuhlassa. Palkittavat arvotaan siten, että Ullmax- myynnistä 2 oppilasta, kynttilämyynnistä 2 oppilasta ja maustemyynnistä 2 oppilasta. Hanna-Maria ja Katja .P kilpailuttavat tortut kahviomyyntiin. Oppilaille tarjotaan mehut ja piparit juhlassa. c) Asukasyhdistyksen tapahtumassa kahvion järjestäminen Tammikuun kokouksessa palataan tähän asiaan. d) Muu varainhankinta Ullmax-tuotteita on vielä vaihtojen kautta ja esittelylaukusta myymättä. Otetaan tuotteet joulujuhlaan myyntiin. 8. Muut asiat a) VY:n edustajaksi yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän kokoukseen to 11.12 .2014 klo. 8-10 ilmoittautui Kirsi Kokkonen. b) Kaksi myyjää palkitaan syksyn aikana jokaisesta varainkeruu myynnistä. Palkittavat arvotaan ja heitä muistetaan joulujuhlassa. Jatkossa palkitsemista muutetaan siten, että vy pyytää luokkia miettimään keskuudestaan esim. reilu kaveri tms., jota muistetaan joulujuhlassa. Tämä liittyisi Kiva Kaveri- teemaan, jota vy toiminnallaan haluaa tukea. c) Asia käsitelty koulun kuulumisissa, kohta 6. d) Hanna-Maria selvitellyt aluehallintovirastolta (AVI) vaarallisen tien luokitusta ja päätösten perusteita. Asiasta informoitu, ettei yksiselitteisiä sääntöjä ole vaan ovat kuntakohtaisia päätöksiä. Jokainen koulukyytihakemus käsitellään erillisenä päätöksenä. Kirsi Jouhkimo selvitellyt asiaa kaupungilta ja saanut vastauksen, että koululiitu- ohjelmaa käytetään tien arvioinnissa ja esim. Hirvimäentien osalta selvittävät kaupungin puolesta, että onko katselmusta koskaan tehty. Toimenpiteenä ohjeistettu anomaan lapsille koulukyytiä, jotka eivät sitä saa ja tarpeen mukaan valitettava päätöksestä. Asian selvittelyä jatkaa Hanna-Maria, jotta voitaisiin informoida oppilaiden kotiin asiasta, joiden koulumatkaa asia koskee ja kokevat tietyt tieosuudet vaaralliseksi erityisesti talvisaikaan. 9. Nettisivut ja Facebook- sivu Katja Turunen päivittää blogia ja facebookia. 10. Taloudellinen tilanne n. 6000 €. Viimeisimmän varainhankinnan menot ja tulot eivät ole vielä tuossa summassa mukana. 11. Seuraava kokous Ke 14.1.2015 klo.18 -20 Hiltulanlahden koulu, päärakennus 12. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 19.38 Sami Kokkonen Marja Korhonen puheenjohtaja sihteeri Marika Rissanen Kirsi Kokkonen pöytäkirjan tarkastaja pöytäkirjan tarkastaja |