Helmikuu
Helmikuussa talvipuuhat jatkuivat. Hyvien hiihtosäiden innostamina Rullat harjoittelivat hiihtoa.

Kotaretki on aina Rullien kohokohta. Pakkanen paukkui kylmästi, mutta onneksi nuotio lämmitti. Kokeilimme tehdä jäätelöä lumessa ja hyvää tuli.

Kotapaikan ympäristö on hyvää leikkialuetta.
Laitoimme syksyllä tammenterhoja kasvamaan ja hienoja puun alkuja olemme kasvattaneet.
"
Satuhahmojen kanssa on tehty paljon sorminäppäryysharjoituksia. Kankaiden leikkaaminen ja liimaaminen on vaativaa puuhaa.

Olipa kerran... tässä mietitään mitä Rullien tekemät satuhahmot tekevät ja missä he seikkailevat. Tietysti olemme myös tutkineet erilaisia satukirjoja joista olemme hakeneet inspiraatiota omaan satuun.
Ystävänpäiväksi askartelimme sydänkuviot, joihin keräsimme hyviä asioita jokaisesta. Yksi lapsista istui vuorollaan tyynyllä piirin keskellä ja toiset kertoivat tästä positiivisia asioita.

Hienoja sydämiä ja paljon positiivisia asioita.
Käymme salissa joka viikko myös jumppaamassa ja tekemässä erilaisia temppuilu ja tasapaino ratoja.


Olemme myös käyneet vaihtelunvuoksi leikkimässä myös eskareiden tiloissa. Siellä onkin syntynyt hyvät leikit kaikilla.
Talviloma viikolla olimme vierailulla Augustiinan päiväkodissa. Siellä olikin kivaa kun oli erilaisia leluja ja leikki mahdollisuuksia. Suosikkeihin kuuluivat: Ryhmä Hau lelut, magnetilet joista pystyi tekemään vaikka mitä rakennelmaa. Kokeilimme myös viraali hittiä hologrammi videota kyseisillä palikoilla. Viikon lopuksi kävimme koko porukka viedä kodalla makkaroita ja nakkeja paistamassa.








