Lakkojen đ viikko 40
Maanantai
âïž Ulkona raikkaassa syysilmassa leikkiĂ€ ja pohdimme mitĂ€ lĂ€hiympĂ€ristö meille merkitsee.
Tiistai
đLauluhetken suunnittelimme osittain yhdessĂ€. Lapset valisivat ensin mieleisen soittimen. Sen jĂ€lkeen he ehdottivat lauluja.
Lilja valitsi quiron, Minttu sadekepin, Kalle tamburiinin, Tommi pienen rummun ja malletit, Heidi kulkuset ja Pauli ison rummun.
Lauloimme ja soitimme:
đ Sipi sapi soittimet soittaa, hiljaa ja voimakkaasti
đ Elefantti-marssissa soitti ensin vain Marju marakashia, sitten Heidi ja lopulta kun oli kaikki seitsemĂ€n elefanttia marssimassa, liittyi mukaan viimeinenkin soitin.
đ Vanha kevĂ€tjuhlien Ketun laulu kuulle-soitettiin herkĂ€sti ja osa lapsista muisti vielĂ€ sanatkin.
SittempÀ vaihdoimmekin koko ideaa, soittimet vietiin musiikkikaappiin paikoilleen ja otimme rytmirinkulan.
Marju oli ajatellut muutamaa juttua, mutta nÀytti siltÀ ettÀ yksi Meri laulu riitisu.
NiimpÀ soudettiin merta pÀin ja rytmittelimme lauluamme rytmirinkulalla-sateen kaaren eri vÀrein, kankailla pÀÀllystetyllÀ paksulla kuminauhalla.
Ensin istualtaan ja sitten seisoaltaan.
Sitten lapset halusivat jo leikkimÀÀn.
Keskiviikko
𧥠Annan tunnetaitojen opettaja Varis palasi pitkÀltÀ lomaltaan.
Juttelimme tunteista ja siitÀ, kuinka kaikki tunteet kuuluvat elÀmÀÀn. On vain tunteita, missÀ ei ole hyvÀ olla itsellÀ eikÀ toisellakaan, jos sen tunteen purkaa kaveriin. Mietimme mitÀ voisi tehdÀ, kun on vaikka tosi vihainen. Joku lapsista ajatteli, ettÀ voisi mennÀ piirtÀmÀÀn.
Annan kysellessÀ lapsilta mikÀhÀn tÀmÀ olikaan, nÀyttÀessÀÀn tunnemittaria, yksi poika totesi sen olevan ylikierroksien tarkastaja. Anna oli piirtÀnyt ihanat variksen tunnekuvat, mistÀ lapset loistavasti löysivÀt oikeat tunteet.
Lopussa harjoittelimme kuinka kehosta saa ravistelemalla tunteen pois.
đTorstaina oli pari lasta Piritan kanssa VihreĂ€n lipun raadissa metsĂ€ssĂ€ ja muut saivat leikkiĂ€ pihalla kaikkien ryhmien kera. Perjantaina olikin lyhyt pĂ€ivĂ€ henkilökunnan tyhy-pĂ€ivĂ€n vuoksi. Leikki sai pÀÀosan pĂ€ivĂ€n puuhissa.
TÀllÀ viikolla tÀllÀisiÀ LEIKKEJA LAKOILLA
đ§Ą Keinumiset ja kiikkumiset
𧥠Rakennettu ajoratoja autoille, pyörille ja mopoille ja ajelua siellÀ ja muuallakin
đ§Ą Hiekkalaatikkoleikit pienimpien, Pikku-Otsojen kera
đ§Ą Hiekkalaatikolla aarteen piilotusta
𧥠Dinoleikit sisÀllÀ
𧥠KotileikkiÀ, nukkevauvojen hoitamista
𧥠AutoleikkejÀ
đ§Ą Rakentelua