Motorisen oppimisen vaikeuksilla, eli kehityksellisillä koordinaatiohäiriöillä, tarkoitetaan huomattavaa vaikeutta motoristen taitojen oppimisessa ja kehon asentojen hallitsemisessa (NMI; Aro ym. 2012, 321). Nämä ongelmat vaikeuttavat sekä koulussa opeteltavien liikuntataitojen omaksumista että motoriikkaa vaativia arkielämän tilanteita. Jos motorisen kehityksen ongelmat eivät selity neurologisilla syillä, kuten CP-vammalla tai älyllisen kehityksen ongelmilla, puhutaan kehityksellisistä koordinaatiohäiriöistä (Aro ym. 2012, 321). Yhteistä käsitystä motorisen kehityksen ongelmien syille ei ole, mutta sen oletetaan liittyvän aivojen rakenteellisiin ja toiminnallisiin poikkeavuuksiin (Aro ym. 2012, 322). Muut kehitykselliset vaikeudet kulkevat usein käsi kädessä motorisen oppimisen vaikeuksien kanssa. Lapsella saattaa olla kielellisen kehityksen tai käyttäytymisen häiriöitä, tarkkaavaisuusongelmia tai oppimisvaikeuksia (NMI). Lapsella saattaa myös olla ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä. (Kuva 2).

Kuva 2 - Motorisen oppimisen vaikeuksista seuraavia mahdollisia haasteita

Motoriikan ongelmat voivat ilmetä sekä karkea- että hienomotoriikkaa vaativissa tehtävissä ja ovat selkeimmin esille uusia taitoja opetellessa. Ongelmien pääpiirteitä ovat koordinaatiovaikeudet, ongelmat kehon asentojen kontrolloimisessa, liikkeiden kömpelyys ja liikkeiden ajoittamisvaikeudet sekä sisäisten mallien omaksumisen ongelmat oppimista vaativien liikkeiden kanssa (Aro ym. 2012, 232). Tyypillisesti lapsen liikkeet ovat hitaita tai epätarkkoja, ja opitut taidot jäävät heikommiksi kuin ikätovereilla. Lapsi ei myöskään osaa luoda liikemalleja, joita voisi tulevaisuudessa käyttää uusien tilanteiden tai taitojen pohjana. Tämä näkyy epäsymmetrisinä ja vaihtelevina liikkeinä myös arkipäiväisissä tilanteissa, kuten kävellessä. (NMI; Aro ym. 2012, 321)

Motorisen oppimisen vaikeuksia esiintyy kouluikäisistä lapsista noin 5-6 prosentilla ja lievempiä motorisia haasteita on jopa joka kymmenellä lapsella (Neuvokas perhe; Aro ym. 2012, 321). Motorisen kehityksen ongelmat saattavat usein jäädä huomaamatta, tai ne saatetaan vahingossa diagnosoida joksikin muuksi kehitykselliseksi ongelmaksi, jolloin lasta hoidetaan väärällä tavalla (Aro ym. 2012, 321). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan (OPH 2014, 158) onkin tärkeää, että vuosiluokilla 1-2 pyritään tunnistamaan sellaiset motorisen oppimisen vaikeudet, jotka voivat olla yhteydessä myös muihin oppimisen ongelmiin.

Motorisia haasteita omaavaa lasta varten järjestettyjen tukitoimien tulisi alkaa mahdollisimman varhain ja ne tulisi sijoittaa lapsen luonnolliseen toimintaympäristöön, eli koulupäivään ja kotiin (Aro ym. 2012, 322). Kuntoutuksen tavoitteena on lisätä lapsen kykyä tunnistaa motoristen taitojen ydinkohtia ja näin edistää niiden oppimista (Aro ym. 2012, 323-324). Koska motorisen oppimisen vaikeudet hankaloittavat taitojen itsenäistä oppimista, ei mallin seuraaminen yksinään riitä uusien liikemallien omaksumiseen. Tätä osa-aluetta voidaan kehittää luomalla lapselle ympäristöjä tai tilanteita, joissa hänen tulee itse löytää tehokkain toimintamalli motorisen ongelman ratkaisemiseksi. Liikemallin oppiminen vaatii paljon toistoja, ja positiivisen ja kannustavan palautteen tärkeys on ratkaisevassa osassa (Aro ym. 2012, 325).