5.5. Vuorovaikutustaidot

5.5.1. Vuorovaikutustaidot ja ryhmässä toimiminen



Vuorovaikutustaidot ja ryhmässä toimiminen

Yläkoulu tuo mukanaan monia muutoksia. Elämääsi voi tulla uusia kavereita, opettajia, sääntöjä, oppiaineita ja toimintatapoja. Samalla myös oma roolisi ryhmässä muuttuu. Ryhmässä toimiminen vaatii vuorovaikutustaitoja, joita harjoitellaan koko elämän ajan.

Mitä vuorovaikutustaidot ovat?

Vuorovaikutustaidoilla tarkoitetaan halua ja kykyä toimia yhdessä muiden kanssa sekä vaihtaa ajatuksia, mielipiteitä ja kokemuksia.

Hyviä vuorovaikutustaitoja ovat esimerkiksi:

  • kuunteleminen
  • läsnäolo
  • kannustaminen
  • rohkaiseminen
  • toisten huomioiminen
  • myötätunto
  • yhteistyötaidot

Vuorovaikutuksessa on tärkeää osata asettua toisen asemaan ja pohtia, miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Tätä kutsutaan empatiaksi. Empatiataidot auttavat ymmärtämään erilaisia näkökulmia ja toimimaan rakentavasti muiden kanssa.

On hyvä miettiä myös omaa käyttäytymistä:

  • Miten toimintani vaikuttaa muihin?
  • Annanko toisille puheenvuoron?
  • Häiritsenkö muiden työskentelyä?
  • Osaanko kuunnella muita?

Vuorovaikutustilanteissa on tärkeää myös osata asettaa omat rajat. Kaikkea käyttäytymistä ei tarvitse hyväksyä. Esimerkiksi kiusaaminen ei ole koskaan hyväksyttävää.

Vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä myös työelämässä. Monissa ammateissa tarvitaan yhteistyötaitoja, kykyä kuunnella muita, keskustella rakentavasti ja toimia erilaisten ihmisten kanssa. Hyvät vuorovaikutustaidot voivat auttaa työssä onnistumisessa, uusien ystävyyssuhteiden luomisessa ja ristiriitojen ratkaisemisessa.

Hyvä ryhmä

Hyvässä ryhmässä:

  1. Jokainen saa osallistua ja kertoa omia ajatuksiaan.
  2. Kaikkia kuunnellaan.
  3. Jokaisen oppimista ja onnistumista tuetaan.
  4. Jokainen kantaa vastuuta ryhmän toiminnasta.
  5. Erilaisuutta arvostetaan.

Ryhmässä tarvittavia taitoja

Ryhmässä toimiminen vaatii monenlaisia taitoja, kuten:

  • omien tunteiden tunnistamista
  • tunteiden ilmaisemista
  • keskustelutaitoja
  • rakentavaa toimintaa
  • anteeksipyytämisen taitoa
  • kykyä ymmärtää toisten tunteita

Kaikki eivät toimi ryhmässä samalla tavalla, ja se on normaalia. Joku puhuu paljon, toinen kuuntelee enemmän. Jokaisella on oma tapansa olla osa ryhmää.

Roolit eri tilanteissa

Ihmisillä on erilaisia rooleja eri tilanteissa. Roolilla tarkoitetaan sitä, millaisia odotuksia itselle tai toisille asetetaan.

Koulussa sinulta voidaan odottaa erilaista käyttäytymistä kuin kotona tai harrastuksissa. Kotona voit olla esimerkiksi lapsi tai sisarus. Koulussa olet oppilas ja ystävä. Myös harrastuksissa ja työelämässä ihmisillä on erilaisia rooleja ja vastuita.

Yhteiskunnassa voi olla myös odotuksia siitä, miten esimerkiksi eri sukupuolten ajatellaan käyttäytyvän tai millaisia valintoja heidän oletetaan tekevän. Joskus muiden odotukset voivat vaikuttaa siihen, miten käyttäydymme tai millaisia päätöksiä teemme.

Siksi on tärkeää pohtia:

  • Millaisia odotuksia muut asettavat minulle?
  • Millaisia odotuksia asetan itse itselleni?
  • Voinko olla oma itseni eri tilanteissa?
  • Käyttäydynkö eri tavalla koulussa, kotona tai kavereiden kanssa?
  • Uskallanko näyttää oman persoonallisuuteni?

Kun tunnistat erilaisia odotuksia ja rooleja, ymmärrät paremmin itseäsi ja muita ihmisiä.


5.5.2. Tehtäviä

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen


1. Millaiset taidot ovat tärkeitä, kun toimit ryhmässä?


2. Valitse alla olevasta listasta kolme mielestäsi tärkeintä ryhmässä toimimisen taitoa.
















3. Perustele, miksi nuo valitsemasi kolme taitoa ovat sinusta tärkeitä.


4. Arvioi asteikolla 1-5, miten hyvin väittämä pitää paikkaansa. 1= olen täysin eri mieltä, 5=olen täysin samaa mieltä.

Väite12345
Tunnen vahvuuteni ja huomaan helposti myös toisten vahvuuksia.
Osaan ottaa toiset huomioon.
Osaan asettua toisen asemaan ja nähdä asiat myös hänen näkökulmastaan.
Kannustan ja motivoin luokkakavereitani.
Osaan iloita toisten onnistumisista.
Pystyn luottamaan toisiin ja voin jakaa asioita ja tehtäviä heidän kanssaan.
Minuun voi luottaa ja hoidan tehtävät, jotka ovat vastuullani.
Tunnistan omia tunteitani ja ymmärrän, miksi reagoin, miten reagoin.
Osaan olla rakentava.
Osaan ilmaista omia ajatuksiani ja tunteitani.
Kestän vaikeita ja haastavia tilanteita.
Osaan käsitellä ristiriitoja.
Pystyn keskittymään opettajan tai luokkakaverin kuuntelemiseen.


5. Vuorovaikutuksessa tarvitaan empatiaa eli kykyä eläytyä toisen tunteisiin ja nähdä asioita hänen näkökulmastaan. Miten voit osoittaa empatiaa, jos

a. kaveri on saanut huonon numeron kokeesta?

b. kaveri vastaa väärin tunnilla?

c. kaveri ei pääse läpi ajokokeesta?

d. opettaja opettaa tunnilla?

e. vanhempasi on siivonnut kotona koko päivän ja on väsynyt?



6. Rastita, millaisiin ryhmiin kuulut.














7. Mikä noista aikaisemmin valitsemistasi ryhmistä on sinulle kaikkein tärkein? Perustele valintasi.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

5.5.3. Tehtäviä

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

1. Arvioi, miten seuraavat asiat toteutuvat luokassasi?

1= ei toteudu ollenkaan, 5=toteutuu täydellisesti.

Väite12345
Kaikkia kuullaan ja rohkaistaan.
Kaikkien tunteet ja tarpeet otetaan huomioon.
Kaikki uskaltavat esittää näkemyksiään asioista.
Luokassa kunnioitetaan toisten erilaisia näkemyksiä, kykyjä ja ominaisuuksia.
Ryhmätöissä tehtävät jaetaan tasapuolisesti.
Luokan jäsenet pystyvät vuorovaikutukseen keskenään ja sopimaan asioista.
Ryhmässä saa ja uskaltaa olla eri mieltä.
Ilmapiiri luokassa on turvallinen, tavoitteellinen ja motivoitunut.
Luokassa oppimiseen ja koulunkäyntiin suhtaudutaan myönteisesti.


Valitse yksi yllä olevista asioista, jossa mielestäsi on haasteita. Vastaa alla olevaan kysymykseen.

2. Miten luokassa näkyy, että tämä asia ei toteudu? Mitä asialle voisi mielestäsi tehdä? Mitä sinä voisit tehdä?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

5.5.4. Tehtäviä

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

1. Valitse alla olevasta listasta yksi rooli, mikä on sinulle kaikkein tärkein.




















2. Kuvaile, millainen olet omasta mielestäsi tuossa roolissa?


3. Millainen sinun ehkä haluttaisiin olevan? Mitä arvelet, että sinulta odotetaan?


4. Millainen haluaisit olla?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

5.5.5. Tehtäviä

Kirjoita kokonaisin virkkein pieni tarina, jossa kuvailet ryhmässä toimimistasi. Voit jättää myös esimerkiksi äänitallenteen.
Alla on apukysymyksiä.

1. Millaisiin erilaisiin ryhmiin kuulut? (esim. perhe, harrastusryhmät, koululuokka jne.)
2. Miten kuvailisit ryhmässä toimimista? Mikä siinä on mukavaa ja mikä ei?
3. Miten käyttäydyt ja millaisia rooleja sinulla on eri ryhmissä? Osaatko arvioida, miksi sinulla on näissä ryhmissä erilaisia rooleja?
4. Kuvaile, millainen olet ollut ja olet tällä hetkellä omassa koululuokassasi? Miten nämä roolisi eroavat rooleista, joita sinulla on muissa ryhmissä? Mitkä asiat vaikuttavat käyttäytymiseesi luokassasi?
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

5.5.6. Minä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa

Kirjoita essee, jossa kuvailet, millainen olet erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Alla on apukysymyksiä.

Otsikko: Minä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa

1. Kerro, kuka olet. 
2. Miltä erilaiset vuorovaikutustilanteet sinusta tuntuvat?
3. Miten toimit erilaisissa vuorovaikutustilanteissa? Puhutko hiljaa vai kovaan ääneen? Oletko rauhallinen vai elehditkö esimerkiksi käsilläsi puhuessasi? Osallistutko yleensä aktiivisesti vai oletko mieluummin sivummalla? Jännitätkö puhumista tai luokassa vastaamista? Kuvaile tilanteita, joissa olet jännittänyt. Miten jännittäminen on näkynyt tai vaikuttanut elämääsi? Mistä arvelet jännittämisen johtuvan? Voisiko asialle tehdä jotain? 
4. Miten käyttäytymisesi vaihtelee eri tilanteissa? Käyttäydytkö samoin kavereidesi, opettajasi tai perheenjäsentesi kanssa?
5. Miltä uudet tilanteet ja tutustuminen uusiin ihmisiin tuntuu?
6. Pystytkö olemaan oma itsesi vai tuntuuko sinusta, että joudut esittämään jotain muuta kuin mitä olet?
7. Kerro, millainen kuuntelija olet. Miten osoitat kuuntelemista luokassa, kaveriporukassa jne.?