Eräänä aamuna heräsin unisena. Vai oliko aamu? Hätkähdin hieman ja menin katsomaan ulos ikkunasta. Huokaisin helpotuksesta. Onneksi on aamu sillä en pidä siitä että herään yöllä, koska en saa enää unta! Menin katsomaan kelloa. Kello oli varttia vaille yhdeksän. Menin keittämään kahvia. Laitoin hopeiseen kahvin keittimeen viimeiset kahvin purut. Sitten voitelin leivän ja menin olohuoneeseen syömään ja katsomaan televisiota. Televisiosta tuli puoli 10. Yht äkkiä joku koputti ikkunaa. Ihmettelin piksei hän tullut ovesta. Menin kuitenkin avaamaan ikkunan. Se oli vaike avata, koska ikkunana karmi oli hiukan jäätynyt, koska yöllä oli ollut pakkasta ja oli keskitalvi. Lyydia kuitenkin reikäisiä oven auki. Siellä oli Posteljooni. Lyydia ihmetteli miksi hän tuli ikkunasta ja miten hän pääsi ikkunaan, koska ikkuna oli toisessa kerroksessa.
Lyydia kysyi:
- Miksi sinä et tule ovesta ja kuinka pääsit ikkunaan?
Posteljooni vastasi:
- Sinun ovesi oli lumen peitossa ja ikkunan alla oli iso lumikasa. Lumiaura oli kai aurannut sen.
Minä vastasi:
- OHO! En tiennytkään että pihalla on jo niin paljon lunta.
Posteljooni sanoi:
- Kyllä. Yöllä oli satanut aivan hirveästi lunta.
Minä sanoin:
- Tule sisälle. Minulla on vielä kahvia. Oliko sinulla mitään kirjettä tai lehteä minulle?
Posteljooni sanoi:
- Kyllä minulla olisi älläinen kirje mutta siinä ei lue keneltä se on. Jatässä olisi vielä Etelä saimaa.

Minä sanoin:
- No lähdettäisikö sitten aarrejahtiin

- Miksi?
Kysyi posteljooni.

Minä vastasin:
- Tämän kirjeen sisällä oli aarrekartta ja kirje jossa sanottiin että tämä aarre pitäisi etsiä.

- Hyvä on
Sanoi Posteljooni.

Sitten me lähdimme etsimään aarretta.
Pysähdyin yht äkkiä, koska kuulin outoa ääntä.
Näimme kuinka iso lumivyöry vyöryi meitä kohti.
Lähdimme heti juoksemaan mutta turhaan. Jäimme lumivyöryn alle.

(Kuinka Lyydialle ja Posteljoonille kävi kerrotaan toisessa jaksossa.)