Nimi unesta
Mitä isä sanoi, mikä sai Eevin jähmettymään kauhusta?
Piirrä kasvot joista näkyy kauhistunut ilme. Mistä näkee että joku on kauhistunut?
Mitä muita sanoja voi käyttää kauhistumisesta? Kirjaa erilaisia sanoja.
Kokeile kangistaa kehosi aivan jäykäksi jännittämällä kaikkia lihaksia muutaman sekunnin ajan. Rentoutua itsesi sen jälkeen. Toista kolme kertaa ja kirjaa ylös miltä harjoitus tuntui, ja mikä oli olosi sen jälkeen.
Oletko joskus kauhistunut? Muistatko mistä? Miten tilanne päättyi? Jos koet että siitä olisi hyvä jutella jonkun luotettavan aikuisen kanssa, valitse kenelle asiasta haluat jutella ja mikä on jäänyt sinua pohdituttamaan. Luotettava aikuinen voi olla vanhempien lisäksi isovanhempi, täti, setä tai opettajasi.
Mitä tarkoittaa Mortimer? Piirrä tai kirjoita oma ajatuksesi ennenkuin siirryt seuraavaan kappaleeseen.