Jumppasalissa ⚽️🎾🏐
Pumpuleissa tehdään viikoittain saliin jumpparata, missä käydään sitten vaihtuvissa pienryhmissä harjoittelemassa erilaisia taitoja. Tällä kerralla vuorossa oli Pumpuleiden isompien joukko. Päätimme tehdä jumpparadan yhdessä. Menimme kaikki salin "varastoalueelle" ja jokainen sai valita sieltä mieluisen osan jumpparataan. Mitä valittiin? Sieltä valittiin matalat esterata-aidat, astinlauta, jonka nypyt tuntuvat hauskalta jalkapohjissa sekä monta palloa. Aikuinen valitsi vielä lisäksi matalat penkit tasapainottelua varten. Tämän jälkeen rakennettiin rata yhdessä. Ensin laitettiin esterata-aidat, sitten astinlauta, josta mentiin tasapainoilemaan penkeille ja sieltä pallonheitto paikalle. Viimeisenä vuorossa eli iki-ihana trampoliini ja puolapuut, jotka ovat suosittuja vakioita jumpparadalla.
Tätä rataa mentiin ympäri muutamia kertoja ja sen jälkeen omiin mieluisiin puuhiin radalla. Harjoiteltiin konttaamista, varpailla kävelyä, tasapainoilua, hyppyjä, pallonheittoa, hyppimistä ja kiipeilyä.
Jumpparadan jälkeen otimme muutaman laululeikin. Keppihevosilla ja kopottelimme pianonsoiton säestämänä Ihhahhaa -laulun tahtiin tietenkin monta monituisen kertaa! Tämän jälkeen hevoset talliin ja vielä kaverin kanssa Hyppään tanssaan kultani kanssa -laulua. Kaikilla oli hauskaa ja kaikille meille tuli hiki 😄, mutta jossain vaiheessa touhuilu piti kuitenkin lopettaa. Tuokion lopuksi lapset menivät lattialle lepäämään, valot laitettiin pois ja saatiin lupa rauhoittumiselle. Rentouttava musiikki soi taustalla ja ihana keveä huivi kutitteli mukavasti. Tästä oli hyvä jatkaa päiväkotipäivää.
Ei voi muuta kuin jälleen huudahtaa - HYVÄ PUMPULIT!
4.9.2025