9. Kreikan uudempaa historiaa
Kreikan viime vuosikymmenet
Kreikka Natoon ja EY:n jäseneksi
Kreikka liittyi Natoon vuonna 1951 (vuoteen 1964, uudelleen vuodesta 1980 alkaen). Vuonna 1967 Kreikasta tuli jälleen sotilasdiktatuuri. Sotilaat pitivät valtaa aina vuoteen 1974 asti. Vuonna 1981 Kreikka liittyi silloisen EY:n jäseneksi. Kreikka on hyötynyt merkittävästi EY/EU-jäsenyydestään. Monia julkisia hankkeita, kuten teitä ja siltoja, on rahoitettu eurooppalaisella yhteisrahoituksella.
Kyproksen jako
Kyproksen kysymys aiheutti 1960-90-luvuilla jatkuvia konflikteja Kreikan ja Turkin välille. Kypros on jaettu kahtia kreikkalaiseen ja turkkilaiseen osaan.
2000-luvun lama
Maailmantalouden lama alkoi vuonna 2008 ja vuonna 2010 lama syveni EU:n talouskriisiksi. Kriisi alkoi Kreikasta ja on pitänyt sen otteessaan siitä alkaen. Kreikka sai muilta EU-mailta aluksi 110 mrd. euron lainat ja joutui tiukalle säästökuurille. Myöhemmin lainaa on annettu lisää ja vanhojen lainojen takaisin maksuaikaa on pidennetty. Kreikkalaisten palkkoja on laskettu, eläkeikää on nostettu ja työttömyys on noussut ennätyslukemiin. Turismi on kuitenkin omalta osaltaan pitänyt Kreikkaa pystyssä ja estänyt Kreikan totaalisen taloudellisen ja poliittisen romahduksen. 2020-luvulla Kreikan talous on alkanut pikku hiljaa elpyä ja kriisi näyttäisi olevan ohi (2024).