Maapallolla on helppoa ja arkista liittää kaikkeen suunta. Kun sanot, että pilvet ovat ylhäällä taivaalla ja että lattia jalkojesi alla on kylmä, tulet huomaamattasi kiinnittäneeksi koordinaatiston: kyllä, juuri sellaisen kuin matematiikassakin.

Ihmisen pienessä mittakaavassa tässä on järkeä: kaikille on selvää, että Aurinko nousee idästä ja laskee länteen, mutta nouseeko Aurinko oikeasti ylöspäin?

Kyllä. Ja ei.

Kuvittele lilluvasi avaruudessa kaverisi kanssa keskellä täyttä tyhjiötä, siis sellaista paikkaa, jossa ei ole yhtään mitään kuin te kaksi. Miten selität hänelle, missä suunnassa mitäkin on? Mikä tähtikuvio on ylhäällä, entä vasemmalla?

Suunnat ovat täysin sopimuksenvaraisia. Jollekin on tullut mieleen, että ylös tarkoittaa poispäin maanpinnasta, mutta yhtä hyvin taivas voisi olla alhaalla.

Jotta kukaan ymmärtäisi, mistä puhut, kun kerrot supernovasta vasemmalla, sinun pitää kertoa, minkä suhteen vasemmalla ilmiö näkyy ympärilläsi. Juuri tästä suhteellisuusteoria saa nimensä: yksikään ylös-alas-vasen-oikea-sopimus ei ole yhtään sen parempi kuin toinen. Jokainen tällainen sopimus on yhtä sopiva.