Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen
Valitse luettelosta sopiva sana kuhunkin puuttuvaan kohtaan. Muista kirjoittaa sana samassa muodossa kuin se on luettelossa.
mänty, vaahtera, kuusi, jaloja, ravinteiden, Lehto, saniaisia, pensaskerroksen, mustikka, kenttäkerroksen, moreeni, hiekka, kerrossammal, kuiva
Paikalle kasvavan metsätyypin määräävät pääasiassa maaperän kosteus ja saatavuus. Suomessa metsätyypit määritellään pääasiassa ja pohjakerroksen kasvillisuuden perusteella. on kaikkein rehevin metsätyyppi Suomessa. Sen puukerroksessa voi olla koivujen ja haapojen lisäksi lehtipuita, kuten tammi ja . Kenttäkerroksessa on usein kookkaita , kuten hiirenporras ja metsäalvejuuri.
Tuoreissa kangasmetsissä pohjamaana on . Niiden pääpuulajina on , mutta esimerkiksi koivut ja haapa ovat tavallisia. Tavallisin tuoreen kankaan kenttäkerroksen kasvi on . Pohjakerros on usein paksun sammalkerroksen muodostama, tyypillisenä lajina esimerkiksi .
Mikäli metsän alemmissa kasvillisuuskerroksissa vallitsevia kasveja ovat kanerva, puolukka ja poronjäkälät, kyseinen metsä on kangasmetsä. Kasvit ovat ravinteiden ja veden suhteen vaatimattomia, koska maaperänä oleva läpäisee vettä nopeasti. Puukerroksessa tärkein laji on .
Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen