itsearviointi kurssista

Tekijä: Roosa Ojanen
Antaisin itselleni kurssista arvosanan 3. Olen oppinut ja ymmärtänyt opettajan ydinosaamisalueet mielestäni melko hyvin ja osannut pohtia niiden merkitystä omassa opettajuudessani. Olen oppinut luennoilta paljon uusia asioita ja hyödyntänyt myös niitä omassa Propessani. Olen pohtinut ydinosaamisalueita kriittisesti ja kertonut omia mielipiteitäni niitä koskien. Jotkut ydinosaamisalueet ovat olleet selkeitä ja niistä olenkin saanut hyvin tekstiä. Jotkut niistä on kuitenkin vielä haastavia ja tarvitsen lisää kehitystä, joten siksi arvosana 3 on mielestäni sopiva.

Kommentit

Hei Roosa! Kirjoitat itsearviossasi, että olet oppinut ja ymmärtänyt opettajan ydinosaamisalueen melko hyvin ja pohtinut niiden merkitystä omassa opettajuudessasi. Olen tästä arvioistasi samaa mieltä. Tekstisi on hyvin luettavaa ja osaat hienosti kuvailla nykyisiä ajatuksia. Näyttää myös siltä, että tunnet itsesi, vahvuusalueesi ja kehittämiskohtasi jo hyvin, hienoa! Osaat myös jo hieman reflektoida omaa ajatteluasi, esimerkiksi olet luetusta saanut uusia oivalluksia ja ymmärrystä, ettet ollut aiemmin osannut ajatella asiaa joltakin kantilta. Sinulla oli monissa osa-alueissa oikein hyvää pohdintaa ja ajatustesi kuvausta. Erityisesti pidin ajatuksesta ihmisten perustavanlaisesta saman kaltaisuudesta, vaikka nykyään (ihan syystäkin) paljon käsitelläänkin erilaisuutta ja moninaisuutta. Samoin oli hienoa, että olit uskaltanut esittää kritiikkiä esteettisen osaamisen osa-aluetta kohtaan. Jatkossa kannustankin edelleen haastamaan ja kriittisesti reflektoimaan sekä omia ajatuksiasi että opiskelussa eteen tulevia teemoja. Tekstisi pohjalta jäin miettimään näkemystäsi arvioinnista taito- ja taideaineissa. Miksi ajattelet, että juuri näissä aineissa arviointi olisi hieman tarpeetonta? Toki opeteltavat sisällöt ovat näissä aineissa erilaisia, mutta miksi juuri ne ovat sellaisia, ettei niitä olisi tarpeen niin kovin arvioida? Miksi toisaalta lukuaineet ovat sellaisia, että niihin arviointi jotenkin luontevammin ja itsestään selvemmin istuu?

Propen arvosana: 4
Kurssin arvosana: 4

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin