Moduuli 2, tehtävä 6



Oli haastavaa valita yksi suosikkikirja lapsuudesta, koska tykkäsin niin monenlaisista kirjoista, eikä mikään ollut selvästi suosikkini kaikista. Päädyin kuitenkin valitsemaan Anni Polvan Tiina Kesälaitumilla-kirjan. Luin paljon uusien lasten-ja nuorten kirjojen lisäksi ikivihreitä lasten klassikko kirjoja, jotka oli julkaistu jo vuosikymmeniä sitten. Tiina Kesälaitumilla on julkaistu vuonna 1958. Muistan, että kirja oli samaistuttava, koska päähenkilö Tiina on melko rämäpää, ja tykkää monista samoista asioista kuin minäkin lapsena. Tiina viihtyy kesäisin usein maalla mummonsa luona, mikä herätti muistoja mökillä vietetyistä kesälomista. Maalaiselämän kuvaus herätti myös usein kaipuun päästä jonnekin maalle. 

Nyt lukiessani kirjan uudestaan, se herätti aika samanlaisia tunteita, kuin lapsenakin. Kirja ei ollut aikuisellekaan tylsää luettavaa, ja lukemisesta tuli lämmin ja nostalginen olo. Kirjassa minuun tehoaa edelleen sen hieman vanhanaikainen kieli ja tyyli, päähenkilön luonne ja hauskat päähänpistot sekä idyllinen maalaiselämän kuvaus.

Monet kirjan aiheista ovat ajankohtaisia edelleen. Kirjassa on kuitenkin paljon piirteitä, mistä huomaa ettei sitä ole kirjoitettu 2020-luvulla. Kirjassa kuvataan väkivaltaa, esimerkiksi lasten fyysistä kuritusta, tavalla, josta ei käy ilmi, että se on väärin. Myös lasten keskinäisiä tappeluita kuvataan kirjassa paljon, mitä ei nykyajan kirjoissa ole juurikaan. Voisin luetuttaa kirjasta osia oppilaillani, mutta en antaisi koko kirjaa luettavaksi. Tehtävänä voisi esimerkiksi olla verrata nykyajan lastenkirjan pätkää osaan Tiina-kirjasta, ja listata eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia. Toisaalta kirja on hyvä kuvaus aikakaudesta, joten vanhempien oppilaiden kanssa voisin lukea kirjan kokonaankin, ja keskustella sen jälkeen näistä aiheista.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin