Muistiinpanot - Perustuslaki, eduskunta ja hallitus

Teksti

Perustuslaki

- Suomen perustuslaissa luetellaan kansalaisten oikeudet ja velvollisuudet sekä eri toimielinten valtasuhteet (esim. eduskunta, hallitus, kunta, oikeuslaitos)
eli perustuslaki määrää sen kuinka Suomea hallitaan
- Perustuslain muuttaminen on tehty tavallisen lain muuttamista vaikeammaksi
- Tarvitaan 2/3 osan enemmistö ja kahden eri eduskunnan päätös (eli välissä on järjestettävä eduskuntavaalit)
- Kiireellisissä tapauksissa voidaan muuttaa yhden eduskunnan päätöksellä, jos muutosta tukee 5/6 osan enemmistö
- Tavallinen laki ei voi olla ristiriidassa perustuslain kanssa, tätä tulkitsee eduskunnan perustuslakivaliokunta perustuslakiasiantuntijoiden näkemysten perusteella


Eduskunta

- 200 kansanedustajaa
- Ylin vallankäyttäjä
- Tärkeimmät tehtävät:
1) lakien säätäminen (myös perustuslain)
2) valtion rahankäytöstä ja veroista päättäminen (budjetti)
3) kansainvälisten sopimusten vahvistaminen
4) Kelan ja Yleisradion valvonta
5) Hallituksen toimien valvonta > Hallituksen nautittava eduskunnan luottamusta > Epäluottamus johtaa hallituksen eroon (Parlamentarismin periaate)
6) Keskeinen rooli myös uuden hallituksen muodostamisessa > Eduskunta valitsee pääministerin (Käytännössä puolueiden neuvotteluiden tulos)

- Istuntosalin edessä paikat hallituksen ministereille, jotka toimivat yleensä myös kansanedustajina
- Eduskunnan istuntoa johtaa kansanedustajien joukosta valittu puhemies
- Kansanedustajat istuvat salissa eduskuntaryhminä, oikeistopuolueet oikealla vasemmisto vasemmalla. Jokaisella puolueella on oma eduskuntaryhmä, mutta esimerkiksi puolueista eroamisen takia kesken vaalikauden saattaa syntyä uusia eduskuntaryhmiä

Lakialoitteen voi tehdä:
1) Hallitus (Valmistellaan yhden tai useamman ministerin johdolla ministeriöissä, esim. liikenteeseen liittyvää lainsäädäntöä valmistellaan liikenneministeriössä liikenneministerin johdolla)
2) Kansanedustajat
3) Kansalaisaloite (Vähintään 50 000 allekirjoitusta)
 Suurimman osan aloitteista eduskunta on hylännyt

- Lakien käsittely tapahtuu eri alojen valiokunnissa (esim. liikennelait liikennevaliokunnassa) > Lopullinen hyväksyminen täysistunnoissa
- Kukin kansanedustaja kuuluu useampaan valiokuntaan
- Kansanedustajien pitää yleensä noudattaa puolueensa linjaa eli ryhmäkuria, poikkeuksena ovat ns. omantunnon kysymykset, joissa usein annetaan vapaat kädet


Hallitus eli valtioneuvosto (kpl 27)

- Valtioneuvosto = Pääministeri ja ministerit
- Hallitus = presidentti + valtioneuvosto
- Arkikielessä valtioneuvostoa kutsutaan hallitukseksi
- Pääministeri johtaa valtioneuvostoa

- Kukin ministeri vastaa hänelle annetuista tehtävistä, yleensä tietyn ministeriön toimivaltaan kuuluvista asioista >
- Esim. opetusministeri vastaa opetusministeriöstä, ministerillä voi olla tehtäviä myös useasta ministeriöstä tai yksi ministeriö on jaettu kahdelle ministerille
- Hallitus muodostetaan puolueiden välisissä hallitusneuvotteluissa, nykyään yleensä eduskuntavaalien jälkeen

> Neuvotteluissa sovitaan:
1) Siitä mitkä puolueet menevät hallitukseen (tätä vaihetta kutsutaan usein hallitustunnusteluksi)
2) Hallitusohjelmasta eli hallituskauden aikana toteutettavasta politiikasta (esim. lainsäädännön muutokset, valtiontalous, verotus, ulkopolitiikka jne.)
3) Ministeripaikoista

- Yleensä suurimman puolueen puheenjohtajasta tulee pääministeri
- Hallitusneuvottelujen ajan aiempia hallitus jatkaa ns. toimitusministeriönä, joka hoitaa ns. juoksevat asiat
- Hallituksen ulkopuolelle jäävät puolueet muodostavat opposition, jonka tehtävä on hallituksen toimien arvostelu
- Jos puolueet ovat kykenemättömiä yhteistyöhön presidentti voi pääministerin aloitteesta määrätä uudet eduskuntavaalit


Hallituksen tehtävät:
- Lakien valmistelu eduskunnalle
- Valtion budjetin valmistelu
- Lakien toimeenpanon valvonta
- Lakeja täydentävien asetusten antaminen
- Ulkopolitiikan johtaminen yhdessä eduskunnan ja presidentin kanssa


Erilaisia hallituskokoonpanoja:

- Porvarihallitus (Kok. + Kesk + RKP + Kd tai Kok + Kesk + Ps)
- Sinipuna/Sateenkaarihallitus (Kok. + Sdp + pienpuolueita)
- Punamulta (Sdp + Kesk. + pienpuolueita)
- Kansarintama (Sdp+Kesk+Vasemmistoliitto)

Yllä olevat nimitykset ovat täysin epävirallisia, mutta niitä käytetään yleisesti

Hallitus nimetään myös pääministerinsä mukaan (esim. Sipilän hallitus, Lipposen II hallitus)