Järjestyssäännöt

Alvarin koulun järjestyssäännöt   

Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun jokaisen oppilaan turvallisuutta, koulun yleistä järjestystä ja opiskelun sujumista. Järjestyssäännöt käydään oppilaiden ja heidän huoltajiensa kanssa läpi aina lukuvuoden alkaessa sekä tarvittaessa uudelleen lukuvuoden aikana. 

Järjestyssäännöt ovat voimassa koulun toiminta-aikana ja sen ulkopuolella koulun alueella sekä työsuunnitelman mukaisissa koulun järjestämissä tilaisuuksissa ja retkillä.  

Koulualueena pidetään koulurakennuksia, koulun välituntialueita ja koulun pihaa. Koulualue käydään oppilaiden kanssa läpi aina lukuvuoden alkaessa. 

Koulualueelta ei saa poistua kouluaikana ilman opettajan tai rehtorin lupaa. 


1§ Käytös - oppilaan on käyttäydyttävä muita kiusaamatta ja syrjimättä 
 

Kiusaaminen, syrjiminen, väkivalta ja loukkaava käytös tai puheet toista kohtaan suoraan, ”selän takana” tai sosiaalisessa mediassa on ehdottomasti kielletty.  

Koulussa käyttäydytään asiallisesti, hyvien tapojen mukaisesti, tervehditään ja noudatetaan koulun aikuisten antamia ohjeita.  

Kaikessa koulutoiminnassa otetaan jokainen huomioon, autetaan, kannustetaan ja kunnioitetaan toisia. Toisten oppilaiden töitä ja menestystä arvostetaan. 

Kouluun pukeudutaan asiallisesti, eikä käytetä liian paljastavia tai toisia loukkaavia (rasismi, kirosanat) vaatteita. Sää, juhla- ja liikuntapäivät huomioitava pukeutumisessa. 

Koulupäivien aikana ei käytetä hajusteita – Alvari on tuoksuton koulu.

Karkin, purkan ja muun makeisen tuominen kouluun ja syöminen tai kouluun tuodun juoman juominen koulussa on kielletty, ellei opettajan kanssa ole toisin sovittu. 

2§ Turvallisuus– jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön 

Oppilaan tulee tietää koulun yhteiset säännöt ja käytänteet sekä käyttäytyä näiden yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaisesti. 

Oppilaan tulee noudattaa koulun aikuisen antamia ohjeita ja määräyksiä. Välituntisäännöt ja – sopimukset ohjaavat välituntitoimintaa.  

Polkupyöriä ja muita kulkuvälineitä säilytetään niille osoitetuilla paikoilla. Kulkuvälineiden säilytyspaikoilla oleskelu on kielletty. 

Tapaturman sattuessa siitä ilmoitetaan heti koulun henkilökunnalle. Samoin ilmoitetaan havaituista rikkoutuneista pihavälineistä, vaarallisista esineistä ja asioista koulun piha-alueella. 

Opetukseen kuulumattomien esineiden sekä välineiden käyttö ja kouluun tuominen on kielletty. 

Oppilaan tulee noudattaa liikennesääntöjä, käyttää koulumatkoilla pyöräilykypärää sekä heijastimia. Siirtymiset koulupäivän aikana tehdään aina valvotusti tai huoltajan luvalla. Siirtymisissä oppilaan on noudatettava koulun aikuisen ohjeita. 

Koulun opettajalla ja rehtorilla on oikeus tarkastaa oppilaalla koulussa mukana olevat tavarat. 

Koulun pihalla on tallentava kameravalvonta, jota käytetään rikkomusten ennaltaehkäisemiseksi ja selvittämiseen.  

3§ Oppitunnit – oppilaalla on oikeus saada opetusta 

Kaikille koulun oppilaille ja aikuisille on annettava työrauha. 

Koulupäivän oppitunneille siirrytään viivyttelemättä, täsmällisesti, opiskeluvälineet mukana.

Koulun sisätiloissa tarpeeton juokseminen ja metelöinti on kielletty. 

Annetut koulutehtävät suoritetaan huolellisesti, parhaan kyvyn mukaisesti sekä oppitunneilla että kotona.  

4§ Siisteys ja ympäristö – oppilaan on toimittava siten, ettei hän vaaranna opiskeluympäristön turvallisuutta  

Koulun omaisuudelle ei saa tahallisesti tai epäasianmukaisella toiminnalla aiheuttaa vahinkoa. Koulun omaisuutta ei saa ilman erillistä lupaa viedä kotiin. 

Aiheutuneesta vahingosta tulee ilmoittaa välittömästi koulun aikuisille.  

Toisen tavaroihin koskeminen ilman lupaa on kielletty.  

Koulun alueella roskaaminen on kielletty.  

Oppilas on velvollinen siivoamaan, korjaamaan tai korvaamaan koulun tai toisen henkilön omaisuudelle aiheuttaman vahingon. 

5§ Tietokoneet, mobiililaitteet ja nettietiketti – rehtorilla tai koulun opettajalla on oikeus ottaa haltuun esine, jolla oppilas häiritsee opetusta tai oppimista 

Matkapuhelinta tai muuta elektronista laitetta ei käytetä tai pidetä esillä oppituntien, eikä välituntien aikana ilman lupaa.  

Omat laitteet ja muu omaisuus (raha) ovat koulussa mukana omalla vastuulla. Omien mobiililaitteiden käytöstä koulupäivän aikana sovitaan tapauskohtaisesti.

Laitteita ei saa käyttää kiusaamis- tai häiritsemistarkoitukseen.

Kuvia ja videoita saa julkaista vain kuvattujen henkilöiden luvalla. Nettimateriaalia käytettäessä tulee noudattaa opettajan ohjeita ja voimassa olevia tekijänoikeuslakeja.

Käytettävän materiaalin tulee olla tarkoituksenmukaista ja oppilaan ikä huomioivaa (sisältö ja ikärajat). 

Oppilaalla ei ole oikeutta asentaa koulun laitteisiin mitään sovelluksia, eikä oikeutta muuttaa koneen asetuksia ja säätöjä. 


Järjestyssääntöjen rikkomisesta seuraavat välitön keskustelu opettajan, muun koulun aikuisen tai rehtorin kanssa sekä rikkeen vakavuuden mukaan perusopetuslain määrittelemät kurinpitorangaistukset ja aina yhteydenotto oppilaan huoltajiin. 
 

Rikkeiden toistuessa oppilaalle pidetään kasvatuskeskustelu, johon huoltajille tarjotaan mahdollisuus osallistua. Kasvatuskeskustelu on ensisijainen kurinpitotoimi. Kurinpitotoimet kirjataan Wilmaan ja kuripitomenettelyistä on tehty erillinen ”Kurinpidolliset keinot ja niiden soveltaminen”-ohje.