Eripurasta on ollut paljon haittaa kristinuskolle. Kristinuskon historiassa on käyty uskonsotia aatteen oikeellisuuden vuoksi, ja mm. lähetyskentillä on ollut eri kirkkokuntien välistä kilpailua ja kiistoja. Lähetystyössä myös protestanttiset kirkot kilpailivat keskenään, kunnes 1800-luvun kuluessa näiden lähetysseurat sopivat, että kullakin on oma lähetyskenttänsä.

Lähetysseurat alkoivat vähitellen pitää yhteisiä kokouksia. Kokoukset laajenivat, ja niihin alkoi osallistua myös kirkkojen johtajia. Näin syntyi ekumeeninen liike, joka edistää kirkkojen välistä yhteistoimintaa.

Ekumenia on kreikan kieltä ja tarkoittaa asuttua taloa tai asuttua maailmaa. Raamattu on täynnä vertauksia, joissa puhutaan yhteisestä talosta tai laivasta. Ekumenian tarve on syntynyt, kun kristinuskon eri suuntaukset ovat aikojen saatossa kasvaneet erilleen, mutta kokevat silti, että kyseessä on sama uskonto ja sama päämäärä.

Yksi merkittävimmistä ekumenian saavutuksista on ilmennyt katolisen kirkon piirissä, kun kirkko 1960-luvulla tunnusti, että myös katolisen kirkon ulkopuolella voi olla oikeaa uskoa. Vanhastaan katolisen kirkon motto oli ”extra ecclesiam nulla salus” eli kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.

Nykyään kristityt pitävät ympäri maailmaa monia ekumeenisia, yhteiskristillisiä tilaisuuksia. Suomessa tällainen on esimerkiksi Turun tuomiokirkossa jouluaattona pidettävä ekumeeninen jumalanpalvelus.