Lokakuu

Vko 44 Paloautoleikki 🚒🚒

Vihdoin ja viimein valmista!
Uurastuksen jälkeen paloautoleikki saatiin valmiiksi; iso paloauto maalattua, pelastajien tarvikkeet valmistettua ja jopa leikkikerrostalo tehtyä. Leikkialuetta rakennettiin lasten kiinnostusten mukaisesti ja näin ollen se vahvisti myös lasten halua leikkiä alueella. Pumpuleiden leikkialue herätti kiinnostusta myös muissa talon lapsissa. Tarkoitus olikin, että tällä leikkialueella saisi leikkiä koko talon väki!

Syysnaamiaiset ✨️🎉✨️

Lokakuun lopulla vietettiin koko talon syysnaamiaisia! Kaikki halukkaat talon lapset olivat saaneet pukeutua naamiaisasuun. Pumpuleissa aamu aloitettiin niin, että jokainen lapsi sai esitellä oman asunsa pyörähtelemällä valokeilan alla. Sen jälkeen lapset lähtivät yhdessä tutkimaan juhlahumua ylätalon puolelle. Tarjolla oli iloista tanssia tähtitaivaan alla, hämmästystä herättävää kasvomaalausta, vauhdikas jumpparata ja pallomeri salissa sekä tietenkin herkuttelua arvokkaassa juhlatunnelmassa. Pumpuleilla vierähtikin koko aamupäivä juhlien, mutta miten hienosti jälleen kaikki menikään. Hyvä Pumpulit!

30.10.2025

Vko 43 Maalaushommissa 🥰

Syksyn kuluessa olemme huomanneet, että Pumpuleiden joukossa on kulkuneuvoista ja erilaisista autoista, kuten paloautoista kiinnostuneita lapsia. Niinpä päätimme aloittaa paloautoleikin rakentamisen! Maanantai aloitettiin maalaushommilla. Viikon aikana lapset pääsivät maalaamaan tätä jättimäistä pahvilaatikkoa paloautonpunaiseksi. Siitä tulee iso paloauto, jonne lapset pääsevät sitten sisälle ajamaan ja leikkimään 🚒

Lisäksi tarkoituksena on rakentaa leikkiympäristöön pienimuotoinen paloautoleikki autoineen, jotka pääsevät paloasemalle parkkiin ja vaahtosammuttimineen 🥰

20.10.25

Metsäretki 🌲🌳🌲

Jee, pääsimme metsään😃
Tälläkin kerralla vain pienimmät Pumpulit istuivat rattaissa ja kaikki muut kävelivät. Matkan lisäksi kävelimme metsään päästyämme hieman pidempää seikkailupolkua omaan metsäpaikkaamme. Tällä kerralla lauloimme ja rummutimme keppikapuloilla sekä tutkimme ympäristöä. Tietenkin retki päättyi pieneen evästuokioon 🥰

22.10.2025

Lokakuu vko 42

Lapset maalaavat ja värittävät.
Syyslomalla olikin erilaista ja hauskaa, kun talon jakotiloihin pääsikin kaikki lapset: maanantaina maalasimme ja värittelimme, tiistaina menimme kotileikkiin talon toiseen päähän, keskiviikkona Keskuskoulun liikuntasaliin ja torstaina omaan saliin leikkimään Ryhmä Hau- ja Pipsa possu -hahmoilla sekä pomppimaan trampoliinilla. Perjantaina leikimme omassa ryhmässä, mutta pihalla trampoliinilla meillä olikin oikein pomppu maratoni, johon osallistui myös osa talon isoista lapsista. Taputimme käsiä, lausuimme kavereiden nimiä ja jokainen jaksoi odottaa hienosti omaa vuoroaan, vaikka trampoliinin ympärys oli aivan täynnä innokkaita odottajia. Meillä oli yhdessä mukavaa!

Lokakuu 2025

Keskuskoulun liikuntasalissa

Lapset leikkivät jumppavanteilla liikuntasalissa.
Meille avautui huisi mahdollisuus päästä syyslomaviikolla Keskuskoulun liikuntasaliin!
Vaikka matka koululle oli lyhyt, päästäksemme perille saliin meidän piti kavuta valtaisa määrä rappusia ylös. Uskomatonta miten hienosti Pumpulit kulkivatkin ylös asti. Ylhäällä meitä odotti sitten valtava liikuntasali. Siellä tietenkin ensin juoksimme, kiipeilimme puolapuilla, kokeilimme vanteita, heittelimme palloa ja pompimme trampoliinilla. Tuokion päätteeksi punaiset posket kertoivat, että liikuttu oli :D

15.10.2025

Lokakuu vko 41

Lokakuun viikolla 41 Pumpuleissa vietettiin eläintenviikkoa. Lapset toivat kotoaan oman lemmikkieläimensä kuvan. Näiden kuvien ääressä vietimme sitten muutaman aamun. Pohdimme kenen lemmikkejä kuvissa olikaan ja miltä eläimet näyttivätkään. Kissoja ja koiria oli monta ja kaikki olivat erilaisia, joten ihmeteltävää riitti. Oli siellä yksi kuva pienestä ponistakin, jonka selässä oli vielä pienempi ratsastaja. Pumpulit jaksoivat hienosti odottaa omaa vuoroaan ja osallistua keskusteluihin.

Aamupiireissä eläinteemaa jatkettiin koko viikon myös satujen, laulujen ja leikkien myötä; Faaraon kissa alkoi sujua jo hienosti. Myös suut laitettiin tehokkaasti tällä viikolla jumppaamaan suujumpan myötä. Hassuja ilmeitä riitti nauruksi ja ihmetykseksi asti varsinkin, kun aikuinenkin osallistui :D Pöytähommissakin päästiin myös eläinaiheisten värityskuvien äärelle. Kuvat laitettiin sitten eteisen seinälle kaikkien ihasteltavaksi.

Lokakuu 2025

Sadepäivän puuhia

Syksyn tullen sateet tulevat ja silloinhan vasta lapset nauttivat :D
Tänään oli sadepäivä. Aamupiirin jälkeen lapset valitsivat leikinvalintataululta palapelit ja muita pöytähommia. Leikkien jälkeen kävimme ulkoilemassa vesisateessa, tekemässä kakkuja ja laulamassa siellä muutaman sadelaulun. Iltapäivällä päätimme jäädä sisälle leikkimään. Urheasti käymme loiskuttelemassa lätäköitä melkein jokaisena sadepäivänä, mutta joskus on ihana jäädä omien ajatustensa ja leikkien äärelle sisätiloihin. Leikkeihin jaksettiin keskittyä pitkät tovit, kun leikin oli saanut valita itse.

8.10.2025

Pöytäteatteria

Lapset kuuntelevat pöytäteatteriesitystä.
Tänään aamupiirillä oli tunnelmallista ja saimme nauttia pöytäteatterista. Oli hämärää, taustalla soi hiljaisena musiikki ja kerrottiin tarinaa Kultakutrista ja kolmesta karhusta. Jännittävää tarinaa kuunneltiin hiirenhiljaa ja lopuksi tietenkin taputettiin!

9.10.2025

Liiku kuin susi, laukkaa kuin hevonen!

Tietenkin perjantain pihaliikuntahetki leikittiin eläinten teemaan sopivasti. Lapset pohtivat erilaisia tapoja liikkua eläinten tapaan ja hienosti juoksut menivätkin :D Ensimmäisenä lasten mieleen nousi lammas ja sitten liikuttiin lampaan tapaan. Sen jälkeen lapset keksivät liikkua kuin norsu, sitten pieni hiirulainen, sammakko, hevonen ja susi. Susien ulvontaa ja ja juoksua tehtiin monta kertaa. Taisi olla jännittävää ulista kuin susi ja juosta samaan aikaan tosi lujaa!

Tässä videossa ollaan laukataan kuitenkin kuin hevonen.

10.10.2025

Lokakuu vko 40

Keskiviikkona me Pumpulit päätimme lähteä retkelle metsään. Olemme tutustuneet Forssan kaupunkiin ahkerasti ja kävelleet hurjasti. Tällä kerralla päätimme suunnata kohti metsää. Kaikki Pumpulit jaksoivat kävellä jälleen koko matkan läpi kaupungin. Perille päästyämme, lapset juoksivat vinhaa vauhtia kohti metsäpaikkaa. Metsässä kuljimme tiheitä polkuja pitkin, tutkimme kiviä ja puita. Kävellessämme huomasimme myös hurjan kokoisen maston ja vesitornin. Keräsimme kiviä, jäkälää, keppejä ja käpyjä, joista aloitimme metsämaiseman rakentamisen Pumpuleiden ruokailutilaan. Lopuksi söimme pienen evään. Lapsilla oli hauskaa ja tutkimista riitti - menemme siis metsään uudestaan!

2.10.2025

Kaksi pientä peikkolasta

Olemme laulaneet syyslauluja jo pidemmän aikaa ja myös ihanaa Kaksi pientä peikkolasta -laulua. Tällä kerralla aamupiirissä otimme mukaan roolivaatteet; kärpässienihatun ja kaksi peikon pukua. Oli upeaa huomata miten moni Pumpuli oli halukas kokeilemaan esiintymisasuja ja olemaan ryhmän edessä laulun ajan. Kaikki halukkaat pääsivät mukaan ja seuraavalla kerralla uudestaan.

Lokakuu 2025