Viikko 15
Kävimme jumppaamassa keskuskoululla, vanteet ja pallot saivat vauhtia, ja palloja oli mukavaa ja hieman haastavaakin heittää vanteiden läpi. Tarkkuus ja koordinaatio saivat harjoitusta, kun toinen lapsi piti vannetta ja toinen heitti palloa, pian lapset huoamasivat että vannettakin voi hieman ohjata pallon suuntaan jos pallo ei muuten meinaa osua. Perjantaina kävimme keväisellä kävelyllä etsimässä kevään merkkejä. Näimme mm. Peipposen, harjakoneen, västäräkin, Loimijoen sulana ja huomasimme ettei lunta ole enää paljoakaan. Kuuluimme linnun laulua, ja näimme hanhia lentämässä. Ankkalampi oli kuitenkin vielä jäässä. Myös roskia ja koirankakkoja oli tullut näkyviin lumen alta, se oli lasten mielestä tyhmää, ja he ihmettelivät miksi roskia ei ole laitettu roskikseen. Pihalla on mukava leikkiä hiekkaleikkejä ja pyörätkin on jo kaivettu talvivarastosta pois. Lapset odottavt kovasti jo keinuja päiväkodin pihaan.