Kapellimestari

TÄRKEÄÄ

  1. Kapellimestari soittaa orkesteria
  2. Kädessään kapellimestari pitää tahtipuikkoa, jotta käsien pienetkin liikkeet välittyisivät soittajille tarkasti.
  3. Kapellimestarin pitää olla todella taitava muusikko.
Orkesteri on kapellimestarin soitin. Kapellimestari johtaa, orkesterin soittajat soittavat johtajan ohjeiden mukaan kaikki omia soittimiaan. Tila, jossa orkesteri soi, on kuin tämän valtavan soittimen kaikukoppa.

Nykyään orkesterilla on yleensä kapellimestari, joka seisoo orkesterin edessä ja näyttää käsillä ja tahtipuikon avulla orkesterille, miten teoksen tulisi edetä. Aina kapellimestaria ei orkesterilla ole ollut. Orkesteria saattoi johtaa 1600-luvulla cembalon soittaja tai ensiviulisti.

Kapellimestari lyö orkesterille tahtia. Lisäksi hän antaa ohjeet siihen miten teos soitetaan: hiljaa, voimakkaasti, herkästi... Kapellimestarin tulkinta musiikkiteoksesta tulee siis esiin orkesterin soinnissa. Kapellimestari viestii orkesterinsa kanssa ilmein ja elein, yleensä koko kehollaan. Myös yleisö voi kapellimestarin liikkeistä nähdä millainen on musiikin tunnetila.

boganyitibor.jpgKapellimestarin täytyy tuntea musiikin historiaa ja soittimien ominaisuudet voidakseen saada soittimensa eli orkesterin soimaan mahdollisimman hyvin. Myös usein laajan ja monimutkaisen partituurin lukeminen ja opiskelu on kapellimestarin työtä.

Suomessa Sibelius-Akatemiassa toimii kapellimestariluokka, jonka monet opiskelijat ovat nousseet maailmanmaineeseen huippuosaajina alallaan. Suomalainen orkesterinjohdon koulutus tunnetaan ympäri maailman ja yhä uudet ja uudet muusikot tulevat Suomeen opiskelemaan kapellimestariksi! Maailmankuulut suomalaiset kapellimestarit myös innostavat heitä tulemaan Suomeen opiskelemaan.