Energiaa tarvitaan
Mitään ei tapahdu ilman energiaa. Kun istut luokassa, tarvitset nähdäksesi valoenergiaa. Käyttämäsi tietokone vaatii sähköenergiaa toimiakseen. Luokan lämmitykseen tarvitaan lämpöenergiaa. Paikalle saapumiseen on tarvittu liike-energiaa. Kaikkien ympärilläsi olevien tavaroiden valmistukseen on kulunut energiaa. Oma ruumiisikaan ei toimi ilman energiaa. Kaikki tuo lämmitykseen, liikkumiseen, valaistukseen, tavaroiden valmistukseen ja toimintaan tarvittava energia on saatava jostain energianlähteestä. Se, mistä tuo kaikki energia saadaan, on ympäristön kannalta yksi tärkeimmistä kysymyksistä.
Energianlähteet voivat olla joko uusiutuvia tai uusiutumattomia. Uusiutuvia energianlähteitä ovat esimerkiksi vesivoima, tuuli, aurinko ja puu. Niille on yhteistä, että käytettävissä olevaa energiaa tulee koko ajan lisää. Uutta puuta tulee puiden kasvaessa, tuulet puhaltavat ja aurinko paistaa jatkuvasti jossain päin maapalloa.