Suomenlinna nimettiin vuonna 1991 Unescon maailmanperintöluetteloon ainutlaatuisena esimerkkinä 1600–1700-lukujen sotilasarkkitehtuurista, josta erityisesti sen bastionijärjestelmä on merkittävä (kriteeri iv). Oman erityispiirteensä linnoitukselle antaa sen merkitys kolmen valtion – Ruotsin, Venäjän ja Suomen – puolustuksessa.

Suomenlinna koostuu useista puolustus- ja hyötykäyttöön tarkoitetuista rakennuksista, joiden arkkitehtuuri sulautuu ympäröivään maisemaan. Maailmanperintöalueeseen kuuluu kuusi saarta, joille linnoitus on rakennettu. Useimmat Ruotsin ja Venäjän valtakauden rakennuksista ovat hyvin säilyneitä.

Merilinnoituksen autenttisuus ilmenee sen rakentamisessa käytetyistä materiaaleista, rakennusmenetelmistä ja arkkitehtuurista. Merilinnoitus sijaitsee asuinalueella, joten perinteisen rakentamisen menetelmät kunnioittavat kohteen kulttuurisia ja historiallisia arvoja.

Vanha Rauma on yksi parhaiten säilyneistä ja laajimmista pohjoiseurooppalaisen arkkitehtuurin ja kaupunkikulttuurin esimerkeistä (kriteeri iv). Kohde on poikkeuksellinen esimerkki pohjoismaisesta puukaupunkirakentamisesta ja kertoo perinteisen asutuksen historiasta (kriteeri v). Vanha Rauma nimettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1991.

Kohde sisältää kokonaisuudessaan 1600–1800-luvuilta peräisin olevan kaupunkialueen. Vanhan Rauman eheys ja autenttisuus perustuvat vuosisatojen ajan kehittyneeseen kaupunkirakenteeseen, joka muodostuu useista historiallisista kerroksista. Vanhat talot, pihat, aidat, portit ja perinteinen katukiveys muodostavat yhtenäisen kaupunkikokonaisuuden. Katuverkosto, tontit ja kaupalliseen ja asuinkäyttöön soveltuvat rakennukset ovat poikkeuksellisen hyvin säilyneitä. Yksittäisiä taloja on kunnostettu ja entisöity niiden historiallinen arvo huomioon ottaen. Kaupunki on säilyttänyt aidon paikallisen hengen ja sille ominaisen paikallisen murteen. Vanha Rauma on säilyttänyt tehtävänsä asuinalueena ja kaupallisena keskuksena Kauppatorin ja pääkadulla sijaitsevien kauppojen ansiosta.

Petäjäveden vanha kirkko hyväksyttiin vuonna 1994 maailmanperintökohteeksi ainutlaatuisena esimerkkinä pohjoiseurooppalaisesta puukirkkojen arkkitehtuuriperinteestä (kriteeri iv). Vuosina 1763–1765 rakennettu kirkko edustaa luterilaista kirkkoarkkitehtuuria ja hirsirakentamistaidon pitkää perinnettä muotonsa, rakenteensa ja rakennusmateriaalien perusteella.

Vanhan kirkon poikkeuksellista yleismaailmallista arvoa tukevat kohteeseen linkittyvät elementit, kuten aidattu hautausmaa ja kohteen suojavyöhykkeeseen kuuluva ympäröivä järvimaisema peltoineen. Kirkko on hyvin säilynyt, koska se poistettiin käytöstä uuden kirkon takia 1800-luvun lopulla eikä siihen ole tehty suuria muutoksia. Kirkko on nykyisin käytössä kesäkaudella ja sen ympärillä sijaitseva hautausmaa on yhä käytössä.

Verla liitettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1996. Verlan puuhiomo ja pahvitehdas sekä sitä ympäröivä asuinalue muodostavat erinomaisen ja poikkeuksellisen hyvin säilyneen esimerkin pienimuotoisesta maaseudun teollisuusasutuksesta. Se liittyy selluloosa-, paperi- ja kartonkituotannon kukoistukseen Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella, josta vain pieni osa on säilynyt näihin päiviin asti (kriteeri iv).

Puuhiomo ja pahvitehdas koneineen, Verlankoski ja voimalaitokset sekä niihin liittyvä asuinalue muodostavat visuaalisesti ja toiminnallisesti eheän kokonaisuuden. Kohde sisältää kaikki tuotantoon, asumiseen ja vapaa-ajan viettoon liittyvät kylän rakennukset, kosken, ympäröivät metsäalueet ja esihistoriallisen kalliomaalauksen. Tehdas sekä siihen liittyvät rakennukset, laitteisto ja maisema ovat säilyneet lähes ennallaan. Aitouden tuntua lisää se, että hiokkeen ja kartongin tuotantoon liittyvä koneisto on pysynyt alkuperäisessä paikassa.

Sammallahdenmäen hautaröykkiöalue on ainutlaatuinen todiste pronssikaudella eläneestä yhteiskunnasta ja sen hautauskäytännöistä Skandinaviassa (kriteerit iii ja iv). Sammallahdenmäki merkittiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1999 Suomen ensimmäisenä arkeologisena kohteena.

Sammallahdenmäen monimuotoiset pronssikautiset hautaröykkiöt sijaitsevat korkealla harjulla mäntyjen, kuusien ja maalaismaiseman ympäröimänä ja jo kadonneen Saarnijärven läheisyydessä. Kohde toimii korvaamattomana aineistona pronssikauden aikaisten yhteisöjen sosiaalisen käyttäytymisen tutkimisessa. Kohteen syrjäinen sijainti on suojellut sitä kehityspaineilta. Kohteen suojavyöhyke käsittää ympäröivät metsät ja viljelymaiseman. Lännessä se rajoittuu Saarnijärveen, joka on myös kansallisesti merkittävä lintujensuojelualue.

Kalliolla noin kilometrin matkalla on pieninä ryhminä yhteensä 36 kivistä koottua hautaröykkiötä. Näyttävässä kokonaisuudessa on erilaisia pronssikauden röykkiötyyppejä: matalia, pyöreitä pikkuröykkiöitä, suuria kekomaisia hiidenkiukaista ja pyöreitä kehäröykkiöitä.

Sammallahdenmäen röykkiökalmiston tunnetuimmat yksittäiset muinaisjäännökset ovat vallimainen "Huilun pitkä raunio" sekä nelikulmainen "Kirkonlaattia". Pitkä raunio on 24 metriä pitkä ja kahdeksan metriä leveä. Kirkonlaattian kaltaista nelikulmaista latomusta ei tunneta muualta Suomesta ja muoto on poikkeuksellinen koko skandinaavisen pronssikulttuurin alueella. Kiveys on lattiamaisen tasainen, kooltaan noin 19 x 18 metriä.

Struven ketju edustaa maailmanperintöluettelossa tieteen ja tekniikan historiaa. Kohde koostuu kymmenen valtion alueella sijaitsevista 34 mittauspisteestä, joista kuusi sijaitsee Suomessa. Maailmanperintöluettelossa Struven ketju on ollut vuodesta 2005 lähtien.

Kohde kertoo 1800-luvulla suoritetusta ensimmäisestä tarkasta pituuspiirin segmentin mittausprosessista, jonka avulla selvitettiin maapallon kokoa ja muotoa saksalaisen tähtitieteilijä F.G.W. Struven johdolla. Mittaus oli tärkeä askel geotieteiden kehityksessä. Kohde on myös erinomainen esimerkki inhimillisten arvojen vaihdosta ja vuorovaikutuksesta eri maita edustavien tiedemiesten välisessä yhteistyössä. Samalla ketju on esimerkki eri kuningassukujen välisestä yhteistyöstä tieteen hyväksi. (kriteeri ii)

Struven ketju on poikkeuksellinen esimerkki teknologisesta kokonaisuudesta - osoittaen pituusasteen mittauksen kolmiomittauspisteet ja näin edustaen mittausteknologian pysyvää ja aineetonta osaa (kriteeri iv). Kaaren mittaaminen ja siitä saadut tulokset ovat suoraan sidoksissa ihmisen pohdintoihin maapallosta, sen muodosta ja koosta. Se liittyy Sir Isaac Newtonin teoriaan, jonka mukaan maapallo ei ole täysin pyöreä. (kriteeri vi).

Kohteen eheydestä kertoo se, että kaikki kohteen pisteet ovat sidoksissa yhteen ja samaan ketjuun, ja useat pisteet ovat myös nykyään osana kansallisia geodeettisia viiteverkostoja. Kohde on autenttinen, sillä sen kaikki pisteet sijaitsevat alkuperäisissä paikoissa ja muutokset rajoittuvat myöhemmin rakennettuihin ratkaisuihin, jotka osoittavat pisteiden paikat.

Merenkurkun saaristo ja Ruotsin Korkearannikko (Höga Kusten) muodostavat kahden valtion yhteisen geologisen maailmanperintökohteen, jossa Suomen matala moreenisaaristo ja Ruotsin jyrkät kalliorannat antavat yhdessä ainutlaatuisen kuvan n. 10 000 vuotta sitten päättyneen jääkauden aiheuttamasta maankohoamisilmiöstä ja sen vaikutuksista luontoon ja kulttuuriin (kriteeri viii). Maankohoamisen (8 mm/vuosi) seurauksena alue on ainutkertainen esimerkki maisemasta, joka muuttuu jatkuvasti. Uusia saaria nousee, merenlahdet muuttuvat järviksi ja veneväylät mataloituvat. Maa-ala kasvaa vuosittain sadalla hehtaarilla. Merenkurkun saaristo nimettiin maailmanperintöluetteloon Suomen ensimmäisenä luonnonperintökohteena vuonna 2006.

Merenkurkun maailmanperintöalueeseen sisältyy sekä yksityisiä että valtion omistamia alueita, joista osa on luonnonsuojelualueita. Kohteen hallinnointia, hoitoa, kehittämistä ja markkinointia koordinoi Metsähallitus.

tehtävä b)

Merenkurkun saaristo nimettiin maailmanperintöluetteloon Suomen ensimmäisenä luonnonperintökohteena vuonna 2006.