VIIKKO 45


Tällä viikolla pikkuyrittäjät aloittivat valmisteluja joulukuussa järjestettävään joulutapahtumaan. Tapahtumaa vietämme 7.joulukuuta ja tällä viikolla ryhmät valmistelivat julisteita ja muuta joulun tapahtumaa varten. Jotkut tekivät uuden firman ja jotkut vaihtoivat toiseen firmaan. Tapahtumasta löytyy joulukuussa yritysten lisäksi muun muassa temppurata, rentoutumishuone, disco, joulukaraokepiste ja kahvio. Tulevina viikkoina aherretaankin reippaasti tapahtuman valmistelujen parissa. 



Tällä viikolla kaikilla oli uskonnon testi. Testin aiheissa käsiteltiin moraalia ja etiikkaa. Testi tehtiin qridissä. Testi oli 1-3 kappaleista.



Tällä viikolla vanhempainyhdistys järjesti discon koulumme 1-2. luokkalaisille. Oppilaskuntaedustajat avustivat vanhempainyhdistystä tapahtumassa ja kutosluokkien oppilaskuntaedustajat oli pitämässä rentoutumishuonetta. Rentoutumishuoneessa tehtiin myös kasvomaalauksia. Asiakkaita riitti ja samalla saatiin hyvää harjoitusta omaan tapahtumaan.





6A-ja 5A-luokkien joukkue voitti aiemmin koulun karsintaottelut jalkapallossa ja pääsi näin ollen edustamaan kouluamme Karhuhallin turnaukseen. Turnaukseen osallistui joukkueita eri puolilta Satakuntaa. Myös kutosluokkien tyttöjä osallistui turnaukseen tyttöjen joukkueessa. Tyttöjen joukkue sijoittui neljänneksi ja poikien kolmanneksi. 6A-luokkalaiset viettivätkin viikon päätteeksi mitalikahvitilaisuutta herkutellen hienon menestyksen kunniaksi. 



Puukäsityö tunnilla jatkoimme lamppujen tekoa. Suurin osa aloitti tekemään reikiä lampuille. jotkut saivat jo käännettyä reunat.



Ensi viikolla 6C-luokassa alkavat kertotaulutestit. Ensin tehdään kolmosen kertotaulu. Jos haluaa voi tehdä 3-4 kertotaulut. Jouluun mennessä kaikki ovat toivottavasti suorittaneet kaikki kertotaulut, vaikka osalla vielä treenattavaa riittääkin! 



Yhteiskuntaopissa pelasimme mediataitojen pakohuonepeliä. Jotkin kohdat pelissä oli haastavia. Peli oli suunnattu 6-9.luokkalaisille, mutta hienosti kaikki ryhmät lopulta pakoon huoneesta löysivät! Ensi viikolla tehtävään tarttuu myös 6A-luokka. 



6A-luokkalaiset kertasivat historian aiheita roolipelin parissa. Tulevina viikkoina myös 6C-luokka pääsee tutustumaan tehtävään. 



Tällä viikolla päiväkirjavuorossa olivat 6C-luokkalaiset Noel, Lauri T, Juha ja Elias. Ensi viikolla vuoron saa taas 6A-luokka.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin