Antoisa juhlavuosi 2.-3. luokan oppilailla

Soinin yhtenäiskoulun 2.-3.luokkalaisten tutustumisprojekti kotipitäjäänsä alkaa olla lopuillaan. Pienten ihmistaimien juuria on kasvatettu vuoden aikana yhä syvemmälle soinilaiseen maaperään. Soini 150-vuotisprojektin toteuttamisen oppilaiden kanssa mahdollisti Minna Raitasen ja allekirjoittaneen saama apuraha Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahastolta.

Olemme tutkineet Soinia ja soinilaisuutta haastatteluin, etsimällä tietoa eri lähteistä ja vierailemalla pitäjän tärkeimmissä historiallisissa kohteissa. Onpa projekti vienyt meidät Jyväskylään asti; Suomen käsityömuseossa tutustuimme kansallispukuihin ja ihmettelimme villan matkaa lampaasta langaksi. Myös Seinäjoen käsityö- ja muotoilukoulu, Näppi, tuli meille tutuksi, kun piipahdimme siellä tekemässä vanhan ajan puhdetöitä.

 

Vedenjakajaseutua

Saimme selville, että asustamme Suomenselän vedenjakajaalueella. Tältä seudulta vedet lähtevät virtaamaan kolmeen eri suuntaan. Ähtävänjoen vesistöalueeseen kuuluva Kuninkaanjoki on ollut aikoinaan tärkeä puutavaran ja tervatynnyreiden uittoväylä Pohjanlahdelle. Kuninkaanjoki sijaisee kuuluisan Tervareitin alkutaipaleella. Nykyisin joki on enää pieni puropahanen, jota häävin pääsee Puntalankoskelta Alajärveen pikkukajakilla tulva-aikoina melomaan, allekirjoittaneella on tästä vahva omakohtainen kokemus.

 

 
Rajakivet

Soini on ollut myös suurpitäjien aikaan rajaseutua, joten päätimme käydä katsastamassa vanhat rajakivet. Kuninkaankivi törröttää Kuninkaansuolla sen lähteen vieressä, josta Kuninkaanjoki saa alkunsa. Tarina kertoo, että itse Ruotsin kuningas olisi metsästysreissullaan kivellä aikoinaan huilaillut ja lähteestä janonsa sammuttanut.Vielä hurjempi legenda kertoo, että kuningas olisi karauttanut Kuninkaansuon karikolle laivoinensa, kun maa oli vielä suurimmalta osalta meren peitossa.

Toinen Soinista löytyvä rajakivi on Koppelokivi eli Iiroonkivi, joka löytyy Iiroonjärven rantamilta. Useat ovat kivestä kuulleet, mutta harva sen sijainnin tarkalleen tietää. Me tiedämme, sillä Koskelan Eino meidät sinne opasti.

 Lehmilammen läheisyydessä seisoo jääkauden aikainen siirtolohkare, joka soinilaisten keskuudessa tunnetaan parhaiten nimellä Kivikirkko. Monikaan lapsista ei ollut siellä aiemmin vieraillut ja sen massiivisuus teki pikkuoppilaisiin vaikutuksen. Kenties esivanhempamme olivat käyneet tuomassa kivelle uhrilahjoja taatakseen metsästys- ja kalastusonnensa. Iso hiidenkivi sai oppilaiden mielikuvituksen liikkeelle ja arvaatte, että sen ympärillä leikit sujuivat.

 

 

Etelä-Pohjanmaan korkeimmat paikat

Tiesittekös, että Etelä-Pohjanmaan korkeimpia paikkoja asuttavat avarakatseiset ihmiset? Raitasen Hilkka näytti tien Raitamäen (240,4m) huipulle ja Löytömäen veljekset esittelivät Löytömäen (236m) päältä näkyviä lähikuntien maamerkkejä. Jäimme pohtimaan, että mahtoivatko keisalaiset metsästäjät todellakin olla ensimmäiset Löytömäen valloittajat. Näin ainakin Soini-lukemistossa väitetään.

 

Patikointia

Soinissa on upeita patikkapolkuja ja niiden varsilla paljon ihasteltavaa. Arpainen kuuluu Natura 2000 -alueeseen ja reitit ovat keveitä pienenkin jalan astella. Tyylikäs nuotiopaikka kämpän vieressä houkutteli meidät makkaranpaistoon. Parasta reissussa toukokuisena hellepäivänä taisi kuitenkin olla saunarannassa läträäminen!

Eräänä syksyisenä päivänä talsimme Kuninkaanjokivartta myötäilevää Kuninkaanpolkua Kohilta koululle. Vuorenmaasta lähtevä polku on kokonaisuudessaan kymmenisen kilometriä pitkä ja varsin vaikeakulkuinen. Löysimme kuitenkin joenpenkereeltä kivan nuotiopaikan ja oppilaat nauttivat jyrkissä rinteissä peuhaamisesta.

Kuninkaanpuistossa ja Kaihiharjulla aiomme käydä vielä syksyn aikana. Molemmilta reiteiltä löytyy upeita soita ja niiden yli johtavia pitkospuita, sekä tietenkin nuotiopaikat. Kuninkaanpuiston opaskylteissä on mielenkiintoista tietoa Soinin maineesta yhtenä Suomen merkittävimmistä tervanpolttoalueista sekä erämaisesta luonnosta eläimineen. Kaihiharjulta suunnittelimme tekevämme piston Hermanninpolulle ja Kaipaisen kämpälle.

 

Motti-Milian lenkki tuli oppilaille osittain tutuksi Mottilassa ja Kivikirkolla vieraillessamme. Varsinkin Soinin hiihtoväki odottaa alkutalvisin innolla lumien tuloa, jotta pääsisi kyseistä lenkkiä kiertämään ja samalla Mottilaan mäkelänkylästen lettukahveille.

 

Lintuharjun frisbeegolfrata liikuttaa nykyisin etenkin nuorisoa, iäkkäämpien kuntoilijoiden tyytyessä perinteisiin lenkkeihin mukavassa harjumaastossa. Lintuharjun kupeessa sijaitsee eräs retkikohteistamme, Kuninkaankuoppa. Se on Kuninkaanjoen suvantokohta. Vinkin kuopan sijainnista sain isältäni, joka oli vielä 1960-luvulla sieltä taimenia narrannut. Kuninkaankuoppaan ja sen läheisyydessä sijainneeseen Kuninkaanlähteeseen liittyy luonnollisesti kuningas-aiheiset legendat, jotka lukija löytää halutessaan Soini -lukemistosta.

 

Taidetta ja wanhoja aikoja

Vierailimme myös paikallisten taiteilijoiden luona. Valkeuden Leenan kyyttöjen ja kanojen kanssa olisi kulunut vaikka koko päivä. Tiedättehän lapset ja eläimet...

Reijo Kivijärven ateljee pihapiirineen teki oppilaisiin suuren vaikutuksen. Pärekone suolsi ihkaoikeita päreitä kidastaan ja pajassa sai nähdä sepän työssään. Siirryimme ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Ennen retkeä olimme käväisseet kirjastossa katsastamassa Reijon taidenäyttelyn.

Sanataiteeseen sekä soinilaisiin sananparsiin meidät johdatti Tuula Hankaniemi. Hänen opastuksellaan oppilaat tutustuivat pitäjän omaan polskaan, soinilaiseen.Osaatko sinä tanssia sitä?

 

 

Lisää Soinia ja soinilaisuutta

Erityisen mieleenpainuva oli toukokuinen vierailu kirkonmäellä. Oli puhe mennä katsomaan maailman ainoata vaivaisakkaa ja sankarihautoja. Askelsimme enempi tai vähempi parijonossa kohti kirkkoa. Vähän liikenneympyrän jälkeen alkoi jonossa outo liikehdintä ja kuiskuttelu, oppilaat olivat selvästi hämmentyneitä. Joku sen sitten tokaisi ääneen:” Niitä on kaksi!” Voi sitä kuhinaa ja ihmetystä oppilaiden keskuudessa, kun vaivaisakkoja todellakin näytti olevan kaksin kappalein kirkon pihassa! Lähemmäksi päästyämme joku rupesi vielä väittämään, että se toinen on elävä! Eihän se voi olla!

No olipa hyvinkin eläväinen, siis se toinen niistä akoista. Huvilan Heidi oli pukeutunut vaivaisakan kaksoissiskoksi ja odotteli meitä kirkonmäellä. Heidi kertoili oppilaille akan mielenkiintoisista elämänvaiheista. Olipa hieno esitys, me kaikki tuumimme.

Rokkaperunoita keittelimme eräänä päivänä ihan urakalla: perunoita, ohraryynejä, luista sianlihhaa ja suolaa. Ei soppa aivan lasten lempiruuaksi asti kivunnut, mutta saatiinpa ainakin maistella - ja opettajan koira söi suurella ruokahalulla loput kattilan pohjalta.

Soiden laitamilla ja korpien reunamilla viihtyvä maariankämmekkä on Soinin nimikkokukka. Vanhemmat soinilaiset tuntevat kukan myös nimellä käärmeenkieli (viittaus kasvin lehtien muotoon). Kasvi on jaloa orkideoiden sukua, sopii siis hyvin meidän kuningaspitäjäämme.

Tervanpolton muistomerkki on parhaimmalla paikalla liikekeskuksen pihassa. Pitäjämme yli 500 tervahautaa pitävät huolen, että niihin väkisinkin metsämatkoillaan törmää ja niitä oppii maastossa huomaamaan. Sainpa kerran erään yliopistotutkijan verekseltään kiinni omilta mailtani tervahautaa metallinpaljastimella skannaamassa. Tutkija kertoi, että niistä voi löytyä vanhoja kolikoita ja koruja. Ei kun etsimään ihmiset!

Kevään 150-vuotisjuhliin oppilaat olivat harjoitelleet Soinilainen -polskan. Sitä laulettiin ja tanssittiin miltei riehakkaasti! Samaisena päivänä saattoi käydä nuorisotiloissa tutustumassa oppilaiden siihenastisiin tuotoksiin projektin tiimoilta. Syksyn aikana oppilastöitä on ollut mahdollista nähdä mm. kirjastossa sekä koululla, myös vanhainkodin asukkaat pääsivät muistelemaan entisaikoja projektimateriaalin avulla.

Kiitollisuus monista yhteisistä retkistä ja kokemuksista valtaa mielen. Näitä seikkailuita muistelemme vielä pitkään. Kenties oppilaat vievät joskus lapsensa tai lapsenlapsensa tutustumaan lapsuuden retkikohteisiinsa ja kertovat heille mielenkiintoisia tarinoita Kuninkaanjoenkylästä.

 

Haastan sinut, lukijani, vierailemaan jossain retkipaikoistamme ja avartamaan tietämystäsi pitäjämme historiasta. Paluumuuttajana voin todeta, että tämä projekti vahvisti myös omaa ymmärrystäni soinilaisuudesta, juuret ovat nyt syvemmällä kuin koskaan.

 Elina Järvelä