Jälkiruoka: Näyttämö- ja ohjelmamusiikki
Tyyli on vapaa

Sinfoniaorkesterit tulkitsevat nykyisin hyvin monipuolisesti erilaisia musiikinlajeja ja -tyylejä. Jo kauan on orkestereilla ollut tärkeä rooli näyttämöteosten säestäjänä. Sinfoniaorkesterin konsertissa voi kuulla valittuja paloja oopperoista, opereteista ja musikaaliesityksistä.
Eri aikoina muodissa ollut musiikki on tuonut mukanaan uusia soittimia, mutta sinfoniaorkesterin peruskokoonpano on säilyttänyt asemansa myös esimerkiksi elokuvamusiikin parissa.
West Side Story on Leonard Bernsteinin säveltämä musikaali. Katso kuinka Berliinin filharmoonikot esittävät tästä suositusta musikaalista kappaleen Mambo.
Ohjelmamusiikki
Ohjelmamusiikiksi kutsutaan musiikkia, joka on saanut innoituksensa jostakin taideteoksesta, runosta tai esimerkiksi luonnosta. Sinfoniat ovat yleensä musiikkia, jossa teoksen rakenne on tärkeä. Ohjelmamusiikki taas pyrkii enemmänkin kuvaamaan jotakin kohdetta tai tunnetilaa.
Sinfoniakin voi olla vaikuttava tai tuoda mieleen jonkin tietyn tapahtuman, mutta säveltäjä harvoin on sitä tarkoittanut. Musiikin tarkoituksenahan on herättää ajatuksia, mutta heräävät ajatukset voivat olla hyvin erilaisia riippuen kuulijan kokemuksista.
Kansallisromantiikan aikakaudella 1800-luvun loppupuolella sävellettiin paljon ohjelmamusiikkia, joka kuvasi säveltäjän kotimaata tai sen kulttuuria. Suomalainen Jean Sibelius sävelsi paljon musiikkia kansalliseepoksemme Kalevalan innoittamana. Tässä lipuu Tuonelan joutsen chileläisen nuoriso-orkesterin soittamana.