Sähköiset kirjat
Sähköiset kirjat lukiossamme
Lukiossamme käytetään pääasiassa vain sähköisiä oppikirjoja. Joillakin opintojaksoilla, lähinnä pakollisissa opinnoissa on käytössä paperikirja.
Oppikirjat on kuitenkin pyritty valitsemaan niin, että niistä on saatavilla sähköisen kirjan lisäksimyös paperinen versio. Kouluille on hankittu paperikirjoja ns. käsikirjastoksi. Paperikirjoja voidaan käyttää digitaalisiin ympäristöihin liittyvien ongelmatilanteiden aikana. Lisäksi paperikirjoja saavat lainaan ne opiskelijat, joilla on todettu lukivaikeus tai muu paperikirjojen käyttöön oikeuttava syy.
Tässä joitakin sähköisiin kirjoihin liittyviä vahvuuksia ja heikkouksia.
Vahvuudet

- Uudet sähköiset kirjat tarjoavat sisältöä paperista kirjaa enemmän. Niissä on kirjasta riippuen esim. interaktiivisia toimintoja ja videoita.
- Suurimmassa osassa sähköisistä kirjoista tulee mukana äänikirja. Kirjoja voi siis lukemisen sijaan myös kuunnella.
- Ei kirjojen raahaamista laukussa. Kaikki pelaa yhdellä laitteella.
- Sähköisiä kirjoja käytetään omalla, koulun tajoamalla tietokoneella. Opiskelu pelkästään tietokoneella voi kuitenkin tuntua raskaalta erityisesti pitkiä tekstejä lukiessa. Käyttömukavuus voi olla kotona työskennellessä parempi, jos hankkii itselle tablet-tietokoneen.
- Sähköiset kirjat vaativat toimiakseen hyvän ja toimivan nettiyhteyden niin kotona kuin koulussa. Tietokonetta varten olisi suotavaa olla kotona hyvä Wifi-yhteys. Toki yhteys on jaetavissa matkapuhelimenkin kautta.
- Kustantajien sähköiset oppimisympäristöt e-kirjoineen kaatuvat silloin tällöin, jolloin e-kirjojakaan ei voi käyttää.
- Laite, jolla sähköisiä kirjoja käytetään, vaatii luonnollisesti sähköä. Laite tulee olla joka päivä ladattuna ja akun tulee kestää koko koulupäivän ajan.