Harrastamisen Suomen malli

Harrastamisen Suomen mallin toteuttaminen Eurajoella

Harrastuskerhot ovat osa koulujen toimintaa, ja ne kirjataan mukaan koulujen toimintasuunnitelmiin. Näin ollen kerhojen osallistujat ovat koulujen vakuutusturvan piirissä.

"Kunnioita, kuuntele, kiinnostu, kannusta, kiitä" -motto on sekä ohjaajien että osallistujien ohjenuorana. Tätä toteuttamalla kaikilla on mukava harrastaa yhdessä.


Toiminnan tavoitteet:

Lisätä eurajokelaisten lasten arjen hyvinvointia luomalla jokaiselle lapselle mahdollisuus maksuttomaan, kehittävään ja virkistävään harrastustoimintaan tarjoamalla mukavaa ohjattua yhdessä tekemistä kavereiden kanssa.

Toteuttaa harrastustoimintaa lasten omien toiveiden pohjalta ottaen kunkin koulun toimintaympäristöön soveltuvalla tavalla.

Tarjota erilaisia harrastusmuotoja asiansa osaavien ohjaajien turvallisessa ohjauksessa kaikille 1.-9.-luokkalaisille.

Tarjota verkosto- ja ohjaustuki harrastuskerhojen vetäjille.

Huomioida että myös erityisasemassa olevat oppilaat pystyvät löytämään itselleen sopivia kerhoja.

Tuoda iloa ja yhdessä tekemisen riemua lasten vapaa-aikaan.

 

Kerhotoimintaa eri kouluilla

Ilmaista kerhotoimintaa koululaisille

Eurajoen kouluissa järjestetään monenlaista kerhotoimintaa Kerhotoiminta kuuluu Harrastamisen Suomen malli -hankkeeseen, jonka tarkoituksena on tarjota koululaisille helposti saavutettavaa ilmaista harrastustoimintaa koulupäivien yhteydessä. Koululaiset ovat itse päässeet vaikuttamaan kerhojen sisältöihin keväällä toteutettujen kerhokyselyjen kautta, minkä vuoksi eri kouluilla onkin toteutettu hieman erilaisia kerhoja toiveiden mukaan. Kerhoihin voi tulla mukaan toimintakauden aikana, vaikkei ihan alusta asti olisi kerhossa ollutkaan.

Lv. 2025-2026 kerhot:
 
Huhta: Liikuntakerho ja kuvataidekerho
Keskusta: Liikuntakerho, Power mover-tanssi, musiikkikerho, iWall-kerhoja, matalan kynnyksen liikuntakerho
Kuivalahti: Liikuntakerho
Lapijoki: Liikuntakerho, kuorokerho, lentopallokerho, Media/Erasmus-kerho ja kokkailukerho
Linnamaa: Kepparikerho
Luvia: Kokkikerho, teknologiakerho, palloilukerho, tanssikerho, kepparikerho, liikuntakerho, Italian kerho, kansainvälisyyskerho
Sydänmaa: Retkeilykerho / käsityökerho 
Yhteiskoulu: Ohjattu kuntosalikerho
Koulujen yhteiset etäkerhot: Koodauskerho 3-6.lk, Minecraft 3-6.lk, Koodauskerho 7-9.lk

 

Tarkempia tietoja ja kerhojen aikatauluja voi tiedustella koulujen rehtoreilta.