Ylioppilaan puhe – Rosanna Mikkonen 5.6.2021, Kauhavan lukio

Arvoisat riemuylioppilaat, ylioppilaat, opettajat ja muut siellä ruudun toisella puolella.

Tänään juhlimme hieman eri tavalla kuin ennen. Erilainen ja uusi tapa ei kuitenkaan estä tunnelman kohoamista kohti katon rajaa, sillä on aika juhlaan, jonka me ylioppilaat olemme vaivalla ansainneet. Jokainen tämän kevään ylioppilas on ylittänyt itsensä tavalla tai toisella. Epävarmuus, pelko ja ahdistus ovat varmasti käyneet jokaisen abin mielessä viimeisen vuoden aikana. Kaikesta huolimatta olemme kaikki päässeet maalin asti ja tänään me olemme voittajia, selviytyjiä ja ehkä hieman viisaampia kuin aikaisemmin.

Lukio tuntui aluksi siltä, että olisimme olleet suuressa suunnistuskilpailussa. Rasteja oli yhteensä 75, ja suorittaakseen yhden, täytyi suunta ja asenne olla oikea. Kilpailun alkutaipale oli monelle meistä uusi ja hankala tuntemattoman maaston takia. Ensimmäisiä rasteja tarvitsi kenties etsiä enemmän kuin myöhempiä. Onneksi saimme kuitenkin apua opettajilta, jotka kartan ja kompassin tavoin auttoivat meitä löytämään oikean suunnan ja parhaan mahdollisimman reitin maaliin. Meillä oli myös toisemme, jolloin pahan paikan tullessa kaverini pystyi ojentamaan kättänsä, sekä tarvittaessa lainaamaan karttaansa.

Jokaiselle meistä tämä lukiokokemus on ollut uniikki. Jotkut löysivät reitin, jossa vastaan tuli vain muutama mäki ja pari ojaa. Toiset taas kulkivat useammasta ylä- ja alamäestä päästäksensä maaliin. Välillä saimme myös pysähtyä ja nauttia yhteisistä hetkistä, kuten vanhojen tansseista ja penkkareista ja samalla unohtaa opiskelun jyrkät ylämäet ja rankat esteet. Erityisesti mieleeni jäi se yhteishenki mikä meille syntyi penkkaripäivänä. Penkkarien kohtalo vaikutti ensin tuhoon tuomitulta, mutta loppujen lopuksi siitä syntyikin upea päivä. Hurrasimme ja marsimme yhdessä koululla, sekä koristelimme seinät hauskoilla letkautuksilla ja kuvilla. Ei aivan perinteinen penkkarikokemus, mutta onneksi saimme silti juhlia ne.

Puolitoista vuotta sitten koimme sen, mitä kukaan ei ole aiemmin kokenut. Suunnistuksen aikana eteemme ilmestyi suo, johon kenelläkään meistä ei ollut varusteita. Korona loi meille uusia haasteita ja pelkoja, mutta otimme silti itseämme niskasta kiinni ja ryhdyimme rämpimään suon läpi. Monen sukat varmasti kastuivat tämän seurauksesta, mutta jokainen meistä pääsi kuitenkin sen läpi. Etäopetus ja jatkuva pelko koronan saapumisesta olivat raskaita kokemuksia meille. Mutta sen sijaan että näkisimme nämä kokemukset vain negatiivisessa valossa, ovat ne myös kasvattaneet meitä ja tehneet meistä vahvempia kuin koskaan aikaisemmin. Olemme siten paremmin valmistautuneita tulevaisuuden vastoinkäymisiin ja omaamme myös erityistä sinnikkyyttä, jota monella muulla tässä maailmassa ei ole.

Lukio on ollut kokemus, jota en tule unohtamaan. Uudet ystävät ja mahtavat muistot jäävät mieleeni ainiaaksi. Kiitos siis mahtaville luokkatovereilleni ja ystävilleni, jotka ovat auttaneet minua sekä jaksamaan että nauttimaan tästä kokemuksesta. Kiitos myös vanhemmilleni, jotka ovat pienin sekä suurin teoin tukeneet minua aivan alusta saakka. Erityiset kiitokset myös opettajille, jotka ovat ruokkineet uteliaisuuttani ja tiedon janoani päivittäin. Ilman teitä kaikkia tämä kokemus ei olisi ollut sen arvoista kuin se on ollut.

Suunnistuksen jälkeinen näky on vielä sumuinen. Me maaliin päässeet ylioppilaat olemme nyt vapaita valitsemaan omat reittimme. Enää emme tarvitse kompasseja ja karttoja, sillä nyt voimme itse päättää suuntamme. Jotkut vielä jatkavat suunnistamista, toiset tietävät jo päämääränsä. Erilaisia reittejä on monta ja monien polut voivat vielä muuttua useamman kerran. Tulevaisuus on avoin meille kaikille, joten toivotan siksi onnea ja menestystä teille kaikille ylioppilaille. Ja mikäli kohtaatte vastoinkäymisiä, muistakaa tämä vanha aasialainen sananlaskun: ”Eivät ihmiset vuoriin kompastu, vaan kiviin.” Me olemme sinnikäs vuosiluokka, joka tulee varmasti pärjäämään tilanteissa kuin tilanteissa tulevaisuuden suhteen. Siitä minulla ei ole epäilystäkään. Näihin sanoihin päätän puheeni ja toivotan teille jokaiselle ylioppilastoverilleni oikein riemukasta ja iloista juhlapäivää, me olemme todellakin ansainneet tämän.