Koulukohtaiset kurssit
Koulukohtaiset kurssit
BI6 Laborointi-kertaus -kurssi
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
● perehtyy biologialle tyypillisten tutkimusmenetelmien ja välineiden käyttöön
● osaa suunnitella ja toteuttaa biologisia tutkimuksia ja laatia hypoteeseja, työselostuksia ja raportteja
● osaa tulkita ja havainnollistaa biologista tietoa
● voi syventää kaikilla edellisillä biologian kursseilla hankkimiaan tietoja ja taitoja
Keskeiset sisällöt
1. Solun rakenne ja toiminta
erilaisten solujen mikroskopointi
entsyymien toiminta elävissä soluissa
fotosynteesi- ja soluhengityskokeet
mikrobit ja aseptiset aineet
2. Yksilöt rakentuvat soluista
kasvien, sienten, selkärangattomien ja selkärankaisten eläinten rakenteet
rotan tai viiriäisen preparointi
linnun munan rakenne ja yksilönkehitys
3. Ihminen
veri- ja verenkierto
aistilaboroinnit
4. Perinnöllisyys
DNA:n rakenne ja eristäminen
perinnöllisyystieteen tehtävät
Oulun yliopiston biokemian tai biologian laitos
Arviointi
Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä. Kurssin suoritus edellyttää aktiivista läsnäoloa ja osallistumista tunneilla sekä annettujen kirjallisten tehtävien /oppimiskansion palauttamista ajallaan.
BI7 Ekologinen tutkimuskurssi
Toteutetaan Oulangan biologisella tutkimusasemalla Kuusamossa uutta teknologiaa hyödyntäen.
Keskeiset sisällöt
- toimintaympäristö Oulangan kansallispuiston erikoislaatuisessa luonnossa
- alueen geologinen historia
- näytteiden ottaminen ja hankkiminen, tutkimusmenetelmiin tutustuminen
- omatoimisuus laboroinneissa ja näytteidenotossa
- kasvillisuuteen tutustuminen
- eläin- ja kasvilajiston tuntemuksen syventäminen
- kansallispuiston ekosysteemin ja luonnonsuojelun sekä monimuotoisuuden merkityksen ymmärtäminen
Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä. Kurssin suoritus edellyttää aktiivista läsnäoloa ja osallistumista
tunneilla sekä annettujen kirjallisten tehtävien palauttamista ajallaan.
BI8 Abi-kertauskurssi
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
- valmistautuu sähköiseen ainereaaliin
- kertaa lukion biologian kurssien sisältöjä
- harjoittelee erilaisia ainereaalin tehtävätyyppejä
- saa valmiuksia pyrkiessään biotieteiden alalle
Biologian kurssien keskeisimmät sisällöt
Arviointi
Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä. Kurssin suoritus edellyttää aktiivista läsnäoloa ja osallistumista
tunneilla sekä biologian preliminääriin / harjoitus-yo-kokeeseen osallistumista.