Jari Siltsu Sillanpää
Jari Veikko Sillanpää on ruotsinsuomalaista syntyperää oleva nykyisin Suomessa asuva laulaja. Sillanpää nousi julkisuuteen tullessaan tangokuninkaaksi Seinäjoen Tangomarkkinoilta 1995 ja on Suomen menestynein tangokuningas. Vuodesta 2011 asti, Jari sillanpäällä on ollut Ruotsin ja Suomen kaksoiskansalaisuus. Jarilla on myös oma yritys, jonka liikevaihto oli vuonna 2015 vuonna 1.8 miljoonaa euroa.
Jari Sillanpää on yli 820 000 myydyllä levyllään Suomen parhaiten myynyt sooloartisti. Jarin yksi albumi on myynyt esim. multiplatinaa, ja 2 albumiansa on myynyt tuplaplatinaa. Sillanpäällä on yhteensä 13 albumia.
Syyskuussa 2017 Iltalehti uutisoi Sillanpään jääneen kiinni metamfetamiinin vaikutuksen alaisena ajamisesta Helsingin keskustassa, jonka jälkeen Sillanpään asuntoon tehtiin kotietsintä. Sillanpää oli käyttänyt metamfetamiinia 3 vuotta ennen kuin jäi kiinni huumeen käytöstä.
1439279740_original_avaus.jpg