Harjavallan perusopetuksen painotukset ja tarkennukset

Harjavallan kaupungissa perusopetuksen arvoperusta on yhteneväinen perusteissa kuvatun, jokaisen lapsen ja nuoren ainutlaatuisuutta korostavan, ihmislähtöisen arvoasetelman kanssa. Oppimisessa korostetaan huolehtimista, välittämistä ja turvallista ilmapiiriä, oppimisen iloa ja oppilaan vahvuuksien tunnistamista ja niiden tukemista.

Alakoulujen oppilaiden huoltajilta syksyllä 2015 pyydetty palaute ehdotetusta arvoasetelmasta oli myönteistä. Kaikki paikallisessa arvoasetelmassa mainitut näkökulmat saivat useimpien huoltajien palautteessa arvion "erittäin tärkeää" tai "tärkeä". Koska arvojen pohdinta on tehty laaja-alaisesti yhteistyössä huoltajien kanssa, ne tuodaan esiin kaikessa koulun toiminnassa.


Harjavallan kaupungissa järjestettävässä perusopetuksessa arvoperusta on ihmislähtöinen. Opetuksemme on suomalaisen yhteiskunnan demokraattisiin arvoihin, oikeudenmukaisuuteen, yhdenvertaisuuteen, tasapuolisuuteen ja jokaisen lapsen ainutlaatuisuuteen perustuvaa. Kasvu ihmisyyteen ja sivistykseen tuottaa taidon käsitellä ristiriitoja eettisesti ja myötätuntoisesti. Arvostamme jokaisen lapsen ja nuoren oikeutta hyvään opetukseen ja elämään. Oppimisessa korostamme – yhteistyössä kotien kanssa – oppilaan vahvuuksien tunnistamista ja niiden tukemista (vahvuuspedagoginen ajattelutapa). Perusopetuksessamme kestävä kehitys ja elämäntapa sekä kulttuurisen moninaisuus ovat toimintaamme ohjaavia periaatteita.

Peruskouluissamme tehdään lukuvuosittain oppilaille, huoltajille ja opetushenkilöstölle opetussuunnitelman toteutumisen seurantakysely. Kysely toteutetaan sähköisenä Wilma-järjestelmässä. Kyselyn perusteella opetussuunnitelman sisältöä voidaan muokata.

Koulukohtaiset täydennykset kirjataan lukuvuosisuunnitelmiin.