Erityisen tuen sisältö
Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta lapsen tarvitsemasta, perusopetuslain mukaan annettavasta tuesta[1]. Erityisopetus ja lapsen saama muu tuki muodostavat järjestelmällisen kokonaisuuden. Käytettävissä ovat kaikki perusopetuslain mukaiset tukimuodot. Opetuksen järjestäjä huolehtii, että erityisen tuen toteuttamisessa on käytettävissä erityispedagogista osaamista.
[1]Perusopetuslaki 17 § 1 mom. (642/2010)
Erityistä tukea tarvitseva lapsi voi opiskella joko omassa esiopetusryhmässään tai osittain tai kokonaan erityisopetuksen pienryhmässä. Tilanne arvioidaan aina lapsikohtaisesti ja pyritään lapsen tarpeita mahdollisimman hyvin vastaavaan ratkaisuun. Erityisen tuen piirissä olevan lapsen opetus järjestetään aina yksilöllisesti ja sen suunnitteluun osallistuvat opettaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja koulun erityisopettajat tarpeen mukaan.