Blogi 2022-2023
TOUKOKUU
Hei, ihan toukokuun alussa päiväkotiin tuli taikuri :D Pääsimme nauttimaan kivasta vanhempaintoimikunnan toteuttamasta taikuriesityksestä ja kaikki Pumpulit osasivat istua hienosti koko näytöksen ajan!
Perjantaina 5.5. oli sitten päiväkodin pihalla liikuntapäivä. Pihalle oli järjestetty erilaisia liikunnallisia pisteitä. Pumpulit osallistuivat oman ulkoilun aikana mm. pussihyppelyyn, kepparirataan ja sai siellä halukkaat kokeilla pyöräilyä ja potkulautailuakin.
Toukokuu oli Pumpuleissa varsinaista kädentaitojen juhlaa :D Äitienpäiväkorttia tehtiin pitkään ja siihen sai jokainen pikku Pumpuli käyttää monenlaista osaamistaan - oli maalaamista, liimaamista ja marmorikuulilla maalausta. Toukokuussa ilmojen lämmetessä edes hieman, aloimme puuhailun ötököiden parissa. Jatkoimme leppäkerttujen parissa sekä saimme seurata ihanien askarreltujen muurahaisten marssia ryhmäämme.
Koiria, kissoja, pupuja... niin leikeissä kuin lauluissa sekä aamupiirillä. Pehmokoirille oli järjestetty oma sänky ja ruokakipot, leikeissä oli maalaistalo pehmoeläimineen, jopa Ryhmä Haun koirat ja autot saatiin lainaksi isojen puolelta. Isommat Pumpulit saivat kokeilla myös koiran hoitamista - virtuaalikirjan avulla. Ryhmä Haun innoittamana päätimme maalata myös toosi iiison poliisiauton, joka kuului kenelle muulle kuin Vainulle.
Kävimme retkeilemässä Kirkkopuistossa, kirjastolla ja kirkossa. Kirkossa pääsimme laulamaan lastenlauluja kirkonrotan ja karhun opastamina. Mainittakoon jälleen, että meidän pienet Pumpulit osasivat osallistua ja kuunnella tarkasti mitä ohjaajilla oli sanottavanaan.

Taikaa päiväkodissa 🌸🌸🌸
Heti toukokuun alussa päiväkotiin tuli esiintymään taikuri 🎁Vanhempaintoimikunta oli järjestänyt hienon mahdollisuuden päästä katsomaan esitystä. Esitys oli jännittävä katoavine esineineen, taikakuvineen ja jännittävine hassuine naruineen. Oli niin ihana, että me pikkuisetkin pääsimme mukaan esitykseen 😃
2.5.2023
2.5.2023
Laulutuokio kirkossa 🐻🐭
Torstaina 4.5.23 pääsimme retkelle kirkkoon. Kävelyretki kirkkoon sujui mutkattomasti ja rauhallisesti. Kirkon sisällä meille oli järjestetty hauska laulutuokio Kirkonrotan ja karhun kanssa. kirkko oli suuren suuri ja aluksi pelkästään kirkon koko herätti hämmästystä. Pääsimme ihan alttarin eteen leikkimään ja laulamaan. Pumpulit olivat melkoisen taitavia leikkijöitä ja osallistujia 😊
Ja näin laulettiin 😊
Äitienpäiväkorttien tekoa 🐞🐞🐞
Kivileppäkerttu 🐞
Kevään eläinteema villiintyi mainioksi. Äitienpäiväleppäkertun innostamana päätimme maalata myös kivileppäkerttuja. Vähitellen taloon alkoi rantautua myös meneviä muurahaisia. Kaikkille ötököille tehtiin lasiakvaarioon oma terraario, jonne hyönteiset laitettiin. Sulassa sovussa muurahaiset ja leppäkertut ja laitettiin niille sinne oma valokin. Ruokapöydän päälle asetettu akvaario taideteoksineen oli kaikkien katseltavana koko kesän.
Toukokuu 23
Toukokuu 23
Kun ilmat alkoivat lämmetä..
Kun ilmat alkoivat lämmetä, alettiin ulkotouhuja suunnata kesää kohti. Pihalla saimme kokeilla katuliituja, puhalsimme saippuakuplia, istutimme pihalle raparperejä ja retkeilimme lähiympäristössä. Auringon paiste on ihanaa, mutta välillä on hyvä päästä vähän varjoonkin. Pumpuleiden pihalle pystytimme siis kodan, missä oli kirjojen lukupiste. Siellä sai heiman hengähtää auringon paahtavalta paisteelta.
5/2023
5/2023
Toukokuussa retkellä Wahreninpuistossa
Minun pentuni kirjan pelaamista
Eläinten parissa 🐶🐱🐌🐟
Pumpuleiden eläinteema ujuttautui kaikkialle. Vanhemmat olivat ottaneet yhdessä lastensa kanssa kuvia lemmikeistään lapsen kasvunkansioon. Niitä katselimme sitten aamupiirillä pädiltä ja pohdimme minkä nimisiä lemmikkejä oli ja mitä lapset niiden kanssa puuhailivat. Aamupiireillä ja odotteluhetkissä lauloimme eläinaiheisia lauluja, kuten Piippolan vaarin talo, Hidas etana -laulua. Etana oli myös Kummassako talossa asuu vanha etana -lorussa. Lapset jaksoivat osallistua hienosti vuorovaikutuksellisiin leikkeihin. He tunnistivat monia eläimiä ja mitä eläimet ääntelivät, kuuntelivat hiiskumatta Etana -laulua ja osallistuivat hiljaa hiiskumatta arvuuttelemaan missä kerroksessa vanha etana asui.
5/2023
5/2023
Kukkia ikkunaan
Ihanaa kesänodotusta Pumpuleissa! Isommat Pumpulit maalasivat ikkunaan jääätttiii kukkia, joista tuli todella kauniita ja ilostuttivat päiviämme koko kesän.
5/2023
5/2023
HUHTIKUU
Huhtikuu oli pääsiäispuuhaa täynnä sekä kevään eläinten sisäänmarssi alkoi. Tipujen ja pupujen lisäksi Pumpuleihin kipitti koiria ja kissoja.
Ikisuosikki pupu, pomppi jälleen Pumpuleihin. Pirre-Pupu kävi pihalla vierailulla ja lauloimme sen lempilaulun "Pikku jänö nukkuu" :D
Pikku jänö nukkuu -laulun rinnalle löytyi uusi suosikkilaulu Kanapolkka. Sitä laulettiin uudestaan ja uudestaan!
Pääsiäiseen liittyy tietenkin myös kevään odotusta. Isoimmista Pumpuleista osa laittoi sormensa multaan ja ripotteli ohransiemeniä kasvamaan. Ruohot laitettiin matalalle ikkunalaudalle hyvään valoon, josta oli sitten helppo käydä seuraamassa ruohon kasvua.
Pääsiäiseen liittyvät eläimet siivittivät meidät kuin huomaamatta kevään pidemmän teeman saloihin - erilaisiin eläimiin. Pumpuleiden perheet olivat ottaneet hienoja kuvia perheensä kotieläimistä, joita katselimme sitten aamupiirillä pädiltä. Niitä kuvia katsomme vielä monen monta kertaa yhdessä.
Pumpuleihin tuotiin myös monenlaisia eläinleikkejä:
Lemmikkitalo, jossa saa leikkiä pienen pikkiriikkisillä lemmikkieläimillä
Pehmoinen maatila, jossa on maatilaneläimiä.
Pehmokoiria ja monenmoisia muita pehmeitä eläimiä, joilla saa leikkiä.
Huhtikuussa meillä oli myös oman lelun päivä. Päiväkotiin sai tuoda oman pehmoeläimen. Aamupiirillä jokainen sai esitellä oman pehmoeläimensä ja eläimet saivat olla koko päivän leikeissä mukana.

Pääsiäisen aikaan pupu vierailulla ulkona
Ikisuosikki pupu, pomppi jälleen Pumpuleihin. Pirre-Pupu kävi pihalla vierailulla ja lauloimme sen lempilaulun "Pikku jänö nukkuu" :D
5.4.23
5.4.23
Kanapolkkaa 🐣🐥🐣
Pääsiäisen touhut täyttivät Pumpuleiden ja Untuvien osaston. Teimme monenlaisia pääsiäiseen liittyviä askarteluita. Piirsimme tipuja, joille liimasimme höyheniä ja niille väritimme kanaemot. Teokset laitettiin seinälle ja niistä riitti keskustelua pitkäksi aikaa - äideistä ja poikasista :) Paljon tarvittiin sorminäppäryyttä ja tarkkuutta näissä askartelutehtävissä.
Pupu tuputusta 🐰
Päätimme kokeilla tuputustekniikkaa monilla eri väreillä. Saimme monta kaunista pupua seinälle ilostuttamaan meitä. Katsoimme myös Kaapo -ohjelmaa, jossa pääsiäispupu piilotteli pihamaalle pääsiäismunia. Mutta hei, olihan meilläkin pääsiäispupu käynyt tuomassa omat pienet rusinarasiat.
Salissa jumpalla ⚽️🎾⚽️
Huhtikuun Kevätnäyttely❤️🥰
Pumpuleiden ja untuvien kevät näyttely kirjastossa. Pumpuleiden ja untuvien projekti: lumiukko.
Huhtikuu 2023
Huhtikuu 2023
MAALISKUU
Lyhyt helmikuu vierähti ja maaliskuu toi tullessaan muutoksia - ryhmässämme aloitti uusia lapsia ja aikuisia 🙂 niinpä tutustuimme rauhassa toisiimme ja totuttelimme uuteen arkeen. Jaoimme ryhmää isoihin ja pieniin esimerkiksi ulkoiluissa. Pienet saattoivat jäädä sisälle leikkimään ja tutustumaan toisiinsa, kun isot lähtivät sillä aikaa ulos.
Näyttely oli jo ovella, niinpä käytimme aikaa lumiukkotöiden viimeistelyyn. Tämä projekti kun saadaan valmiiksi, voimme sanoa lumiukoille hei hei ja aloittaa uusien ideoiden kanssa. Aloitimme tutustumisen kevään teemaan laulujen ja eläinkirjojen avulla. Näitä lauluja olemme laulaneet: Mitä kissa sanoo, Nallen talo, Suomalainen metsä, Puetaan -laulu, Tunnetko sä sammakon yms.

Pumpuleiden hienosti värittämät lumiukot laitettiin seinälle lumiseen maisemaan. Lapset olivat saaneet valita mieleisensä lumiukon, jonka värittivät sitten mieleisekseen. Väreinä käytimme puuvärejä ja vahavärejä. Seinällä olevat lumiukot pitivät meitä hionosti teeman otteessa, kun saimme monenmoisia keskusteluita aikaiseksi lumiukkojen puuhista :)

Tässäpä on vauhdikkaita lumiukkoja, taitavat ihan lentää :D Ihania lentäviä lumiukkoja teimme liimasta ja partavaahdosta. Liimatikuilla oli ihana levittää vaahtoavaa massaa pehmeästi. Lopuksi liimasimme neniä, silmiä ja nappeja sekä tietenkin lumiukon hattu. Katsoimmehan sen elokuvankin lentävästä lumiukosta :D

Kuun lopussa vietimme lumiukkojen läksiäisjuhlaa diskon merkeissä. Meno oli hurja ja tanssitaitoja harjoiteltiin vauhdikkaasti.

HELMIKUU
Helmikuu on ystävyyden aikaa 💕
- Pumpulit maalasivat ja maalauksista tehtiin kutsukortit.
- 14.2. Tärkeän ihmisen päivä.
- Harjoittelimme digitaalisia oppimispelejä isompien lasten kanssa.
- Lumiukkoilu jatkuu vielä hetken: teimme taikataikinasta lumiukkoja.
- vietimme laskiaista herkuttelemalla laskiaispullia
Retki kirjastoon
Tammikuun
Loman jälkeen palailemme arkeen. Jutustelimme joulun kuulumisia ja iloitsimme toistemme seurasta.
- Lauloimme talvisia lauluja.
- Joukkoomme rantautuivat lumiukot askartelujen ja laulujen muodossa.
- Pakkasten tullessa jäädytimme timantteja.
- Katsoimme salissa Lumiukko elokuvan.
- Pelasimme isompien lasten kanssa lautapelejä.
- Isompien lasten kanssa aloitimme myös kurkkimisen tunteiden lorupussiin.
- Ke 18.1. Pumpuleilla lelupäivä.
Hei me rakennettiin maja! 🙂
Tammikuu 2023 sade päivänä jäimme sisälle leikkimään. Rakensimme Pumpuleiden nukkariin majan joka olikin vauvojen koti. 🙂
Tammikuussa jäädytimme jäätimantteja
Tammikuun lumileikkejä isojen pihalla
JOULUKUU 🎁
Joulukuussa tapahtui monenmoista. Pumpulit aloittivat joulun valmistelut hyvissä ajoin pipareita leipomalla. Tontut kävivät kurkkimassa ikkunoista heti joulukuun alussa, joulupukki vieraili pihalla ja jakoi jokaiselle lapselle oman perinteisen joulupussin. Jouluaterialla taasen, joulukuun puolessa välissä, pääsimme tutustumaan herkullisiin perinteisiin jouluruokiin. Joulukuun isointa juhlaa vietettiin yhdessä Rallojen kanssa.
Jouluista tunnelmallista arkea siivitti päivittäin jouluiset laulut niin sisällä kuin ulkona. Pumpulit pitivät välillä ulkonakin pieniä musiikillisia lauluhetkiä. Tällä tavoin vahvistimme oppimiamme uusia lauluja ja pidimme varpaat lämpöisinä :)

Joulukalenteri - Kuusi & pallot 😊
Joulukuussa aloitettiin myös Pumpuleiden oma joulukalenteri. Tänä vuonna kalenteri sisältyi lauluista ja leikeistä. Katsoimme myös Forssan varhaiskasvatuksen joulukalenteriluukut ja useamman kerran tietysti Pumpuleiden oman luukun🤗
Joulukuu 2022
Joulukuu 2022
Mozartin siivittämät kynttilät 😊
Askarteluhommissa kokeiltiin uutta. Musiikkimaalaus Mozartin tahtiin kirvoitti pensselit liitoon paperin pinnalla. Myöhemmin sinisille pohjille painettiin itsenäisyyspäivän kynttilöitä.
Joulukuu 2022
Joulukuu 2022
Hevisauruskonsertti
Tonttuilua pumpuleiden seinällä 🧑🎄
Tonttuaikana pitää tietysti tonttuilla ja tehdä omia tonttujuttuja. Tällä kertaa harjoiteltiin saksilla leikkaamista. Leikkaaminen sujui hienosti. Kolmioista ja ympyröistä yhdistettiin tonttuja ja tietysti niille liimattiin pitkät valkoiset parrat sekä lakkiin tupsu.
Joulukuu2022
Joulukuu2022
Joulujuhlan taideteokset 🎅🏼☃️
Marraskuu
Marraskuun tärkein pöytätehtävä oli kortin askarteleminen isälle. Pumpulit viihtyvät pöytien ääressä erilaisissa hommissa niin askarteluissa kuin palapelien teossa.
3.11. päiväkodissa järjestettiin syyshippalot naamiaisten ja musiikin merkeissä. Oli kasvomaalausta, tanssia, naamiaisten ja herkkuja - tietenkin 😃
Marraskuun jumpat kuluivat jo erilaisissa tonttuisissa merkeissä. Aloitimme kuun lopussa myös saksilla leikkaamisen harjoituksia tontut mielissämme.
Piparit leivottiin myös marraskuun lopulla ja tietenkin pipareita maisteltiinkin innokkaina. Pipareista riitti iloa monelle päivälle.
Marraskuussa Pumpuleiden äideille järjestettiin illanvietto päiväkodilla takkaillan merkeissä. Salin suuri takka loimusi tunnelmallisesti.

Isälle 🥰
Pumpuleissa askarreltiin marraskuun tärkeälle henkilölle - isälle. Korttiin laitettiin taidokkaita rypytyksiä ja kaunista kimalletta. Kortin kruunasi lapsen oma kuva
8.11.2022
8.11.2022
Pöytähommia 🧩🧩🧩
Marraskuun lopulla ajatukset alkoivat suuntautua jo kohti joulukuuta. Emme kuitenkaan unohtaneet suosittuja pöytähommia, joissa saa keskittyä omaan puuhaan omaan tahtiin 😊
29.11.2022
29.11.2022
Nalleperheen matkassa 🐻🐻🐻
Pumpuleissa on syksyn aikana ollut keskustelua ja lauluja erilaisista perheistä. Lapsille luettiin myös pöytäteatteritarina Nalleperheestä ja Kultakutri -nimisestä tytöstä. Tarina oli jännittävä, mutta lapset jaksoivat kuunnella sadun hienosti 😊 Tarinan jälkeen pahvinukeilla sai leikkiä varovasti. Lapset osasivat jo itsekin lausua muutamia sanoja ja leikkiä tarinan mukaan.
8.11.2022
8.11.2022
Syyshippalot 3.11.
Syyshippaloissa Pumpulit pääsivät diskoon, kasvomaalaukseen ja herkuttelemaan. Liikuimme taidokkaasti talon kaikissa tiloissa.
Lokakuu
Syksyn aikana Pumpuleissa hoidettiin erityisen paljon nukkevauvoja ja kokkailtiin leikkiruokaa niin ulkona kuin sisällä. Niinpä isommaksi syksyn teemaksi nousikin koti ja perhe - mitä asioita siellä puuhaillaankaan.
Päätimme lähteä etenemään teemassa kirjojen kautta. Kotoa sai tuoda teemaan liittyvän kirjan, vaikkapa eläinperheen tarinoista. Kirjoja lukemalla ja katsomalla saimme muutamia vinkkejä toimintaan. Kotihommat aloitettiin mm. tiskaamalla ja kierrättämällä. Osan lapsista kanssa kävimme pesutuvassakin ja tutustuimme mm. miten pesukone toimii.
Eläinperheen tarinoihin tutustuttiin myös pöytäteatterin merkeissä. Kasvettuaan isommaksi kolme pientä porsasta päättivät lähteä kotoa ja päättivät kukin rakentaa oman talon. Tarinan iso paha susi hankaloitti ajoittain porsaiden rakennusprojekteja.
Jumppatunnit jatkuivat pienryhmissä Keskurilla. Aamupiirin laulut käsittelivät perhe -teemaa. Lauloimme nallen koti laulua, perhesambaa ja monia muita lauluja.

Kirja kotoa :)
Lokakuussa oli oman kirjan kuukausi. Kotoa sai halutessaan tuoda kirjan, joka käsitteli erilaisia perheitä tai kotona tehtäviä puuhia; eläinperheiden tarinoita, leivontakirja tms. Lapsi sai esitellä kirjan ihan itse aamupiirillä, jonka jälkeen kirja luettiin. Näistä kirjoista oli tarkoitus myös saada vinkkejä teeman kehittämiseksi ja edelleen pidemmäksi projektiksi.
Minä se vaan tiskaan astioita
Kotona tietenkin tiskataan. Aikaisin on aloitettava, tässä Pumpulit harjoittelevat astioiden pesua :) Yhdessä haimme kotileikin astioita oikeasti pesuun. Tiskaukseen osallistui monenlaisia persoonia. Osa lapsista halusi tiskata vain yhden astian - tiskiharja hämmästytti ja tiskiainekin tuntui hassulta. Osa lapsista olisi toisaalta halunnut tiskata kaikki astiat ja hieman enemmänkin =D
Isolla pihalla, jee =D
Jee, isolla pihalla ulkoilua! Olemme mahdollisuuksien mukaan aamu-ulkoilun aikana isolla pihalla. Kun pikku Pumpulit pääsevat pikkupihalta "irti". meno menee vauhdikkaaksi ja innostuneeksi. Pumpulit ovat taidokkaita liikkujia isollakin pihalla; isossa liukumäessä, trampalla, mopoilemassa, keinuissa ja hiekkalaatikolla. Iso piha on kiva juttu!
28.10.22
28.10.22
Vesileikkejä
Ulkoilun merkeissä. Lokakuussa saimme nauttia jo kunnolla syksyn sateista. Se ei meitä Pumpuleita ulkoilemasta estänyt :) Tässä nautimme pikkupihalla vesileikeistä.
17.10.22
17.10.22
Saappaita & pisaroita
Lokakuu oli Pumpuleissa melko "vetinen" ja lammikon pinnalle pisaroita tippu melkoinen määrä. Oli tiskausta, vesileikkejä ulkona ja niistä innostuneena päätimme vielä maalatakin vetisiä juttuja =D Jokainen lapsi sai maalata suurin vedoin lätäköitä ja koristella maalaukseen omat ihanat koriste kumpparit.
Kierrätyspuuhia
Kierrätys on tärkeä asia niin kotona kuin päiväkodissa. Siksi meillä Pumpuleissa jo harjoitellaan kierrättämisen saloja. Meillä on Pumpuleissa oma pieni kierrätyspisteemme, josta noin kerran kuussa vuorotellen viemme roskat isojen puolella olevaan yhteiseen kierrätyspisteeseen. Roskat kuljetetaan pienellä kärryllä ja lapset saavat itse laittaa roskat niille kuuluviin laatikoihin.
Lokakuu2022
Lokakuu2022
SYYSKUU
Kotileikki ja vauvojen sekä ryhmään tuotujen pienten pehmoeläinten hoito jatkui suosittuna. Eläimiin pääsimme tutustumaan myös Forssan luontomuseossa. Oli hämmästyttävää nähdä karhuja, kettuja, pupuja, lintuja ja monia muita eläimiä... läheltä! Syyskuussa myös syksyn sadon tutkiminen jatkui ja sitä täydennettiin puolukoilla ja omenoilla. Syyskuu oli ahkeraa retkeilyn aikaa. Kävimme useassa eri metsäkohteessa ja retkipaikassa haistelemassa syksyn tuoksuja metsäretkillä. Pienryhmissä retkeily on mukavaa :)
Aamupiirin musiikkipainotteinen ohjelmisto täydentyi eläin-, metsä- ja marja-aiheisilla lauluilla. Jumppavuorot Keskurilla ovat saaneet valtaisan suosion. Miten ihana onkaan juosta isossa salissa!
Aamupiirin musiikkipainotteinen ohjelmisto täydentyi eläin-, metsä- ja marja-aiheisilla lauluilla. Jumppavuorot Keskurilla ovat saaneet valtaisan suosion. Miten ihana onkaan juosta isossa salissa!
Forssan Luontomuseo 🦊🐭🐰🐻
Syyskuun ensimmäisenä päivänä suuntasimme Forssan Luontomuseoon. Oli hienoa, että meille pienillekin järjestyi oma aika, jolloin pääsimme tutustumaan museon saloihin. Meillä oli oma opas ja näimme monta ihmeellistä eläintä. Laulujen oravia, pupuja ja karhuja sekä monia muita. Retki onnistui hienosti!
1.9.2022
1.9.2022
Puolukkamaalaus 😊
Kuukauden mittainen puolukkamaalausprojekti tuli päätökseen. Tutkimme ja maistelimme puolukoita ja metsäretkiltä toimme puolukanvarpuja. Kokeilimme tällä kertaa sujauttaa paperin ja puolukoita suljettavaan pakastepussiin! Ja sitten poksauttelimme punaisia täpliä paperiin tarkasti sormella painaen ja miten hauskaa se olikaan 😃
Pienet sammakot, pienet sammakot 🐸🐸🐸
Syyskuussa tutustuimme tosiaan moniin metsäneläimiin. Tässä lasten itse keksimä iki-ihana sammakkoleikki! Nämä sammakot jaksoivat pomppia käytävää pitkin uudestaan ja uudestaan 😃
14.9.2022
14.9.2022
Omenamuffinssien leipomista ja koristelua🧁🧁
Syksyiset omenat tupsahtivat Pumpuleihin syyskuussa. Ensin tutustuimme omenaan ja sitten ihan ensimmäisenä leivottiin! Omenamuffinssin syvyyksissä maukkaat omenanpalaset ja päällä ihanat koristelut, joita näppärät Pumpulisormet kermaan upottivat. Ensin koristeet tai ensin pohja... miten kukin muffinssinsa söi - järjestys oli vapaa😃
Syyskuu2022
Syyskuu2022
Kavereiden kanssa 🤗
Niin, kavereiden kanssa 😃
Metsäretkellä 🍁🍂🍁
Ihana hiljaisuus ja rauha! Matka metsään meni sutjakkaasti ja odottavalla mielellä. Perille päästyämme lapset löysivät hurjan paljon tekemistä: mittailimme puita, keräsimme metsän aarteita ja puolukanvarpuja ämpäreihin, laskettelimme kivillä ja lopuksi - niin lopuksi söimme jokainen omat kotoa tuodut eväät 😋
20.9.2022
20.9.2022
Tölön pikkumetsässä retkellä🌲🌲🌲
Lähimetsän kauneutta! Aina ei tarvitse mennä syvälle metsään, päästäkseen metsän rauhaan ja nähdäkseen sen kauneuden. Pieni ryhmä Pumpuleita pääsi tutustumaan Tölön pikkumetsään ja tutkimaan sen saloja. Tältä reissulta mukaan tarttui ihania aronia marjoja, jotka laitettiin koristamaan Pumpuleiden ruokailutilaa. Syksy saapui sisällekin 🍁🍂🍁
Syyskuu 2022
Syyskuu 2022
Elokuu
Elokuun auringon alla, lämpöisistä ilmoista nauttien, aloittelimme leppoisasti päiväkotiarkea. Muistelimme toistemme nimiä ja tutustuimme uusiin ryhmässä aloittaviin lapsiin ja aikuisiin sekä päiväkodin tiloihin. Pihalla harjoittelimme nimiä esimerkiksi liukumäessä toisiamme kannustaen ja nimiä samalla taputtamalla tavuttaen. Myös jännittävää ja hauskaa Harakka hyppii maassa -leikkiä leikittiin pihalla. Liihottelimme pikkulintuina karkuun hurjaa kissaa päämääränä oma pieni pesä - turva aikuisen sylissä :)
Onnistumisen jälkeen huusimme "HYVÄ PUMPULIT!"
Onnistumisen jälkeen huusimme "HYVÄ PUMPULIT!"
Kirsikkamaalausta 🍒🍒🍒
Pumpuleiden pihan pihlajanmarjapuuhun ei tänä vuonna tullut marjoja lainkaan. Onneksi huomasimme päiväkodin kirsikkapuiden marjasadon! Tästä innostuneena päätimme ryhtyä kirsikkamaalaukseen. Kävimme itse noukkimassa marjat puusta ja sen jälkeen maalasimme, mössäsimme, ihmettelimme ja mikä parhainta, saimme vähän maistellakin :) Sosionomiopiskelija Sanni toimi mallikkaasti ohjaajana.
17.8.2022
17.8.2022
Kirsikkasatoa 🍒😊🍒
Kirsikkaisista maalauksista saimme eteisen ihanaan puuhun - meidän omaan ryhmäpuuhumme - monta marjaa.
Retkellä 😊
Aivan mahtavaa! Pääsimme aloittamaan syyskauden retkeilyt heti elokuussa. Ensimmäisenä kävimme Vasikkahaan pienessä puistossa. Pääsimme liukumäkeen ja kiipeilytelineeseen, kuinka ketterästi ja keveästi menimmekään ja olimme muuten melkoisen taitavia. Teimme tietenkin muutaman hiekkakakunkin ja oli meillä mukana pikkuiset eväätkin :)
19.8.2022
19.8.2022
Tarkkuushommia pöydän ääressä 😃
Elokuussa olimme paljon ulkona, mutta ehdimme puuhailla myös pöytien ääressä. Pumpuleiden lapset ovat jo melkoisen taitavia tarkkuutta vaativissa pöytähommissa. Lapset ovat oppineet pyytämään ja hakemaan itsenäisesti erilaisia pöytien ääressä tehtäviä hommia, ne ovat osa jokapäiväistä arkeamme. Pienet näppärät sormet puuhailevat ja lapset jaksavat keskittyä hienosti.
Elokuu 2022
Elokuu 2022
Vauvalle kans 😃
Syksy on alkanut Pumpuleissa kotoisissa puuhissa niin sisällä kuin ulkona. Kotileikki ja nukkeleikit ovat olleet syksyn uusi suosikkileikki. Päätimme siis viedä myös ulos muutaman nuken, nuken rattaat ja nukelle sängyn. Nukkeja hoivattiin ja syötettiin innokkaasti. Pääsivät nukkevauvat jopa keinuunkin :) Tästä innokkuudesta nousikin Pumpuleiden uusi syyskauden teema.
25.8.2022
25.8.2022