Oppilashuolto

Oppilashuoltosuunnitelma 2023-2024


  1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut

Erityisopetuksen järjestäminen

  • Erityisopettaja työskentelee koululla 16h/vko. Erityisopettajan ensisijaisena tehtävänä on tukea oppilaita oppimisen sekä tunne-elämän- ja käyttäytymisen haasteissa.
  • Osa-aikaista erityisopetusta annetaan oppilaille, joilla on eri asteisia oppimisvaikeuksia. Erityisopetus toteutetaan yksilö-, ryhmä-, tai samanaikaisopetuksena. Tällainen opetus toteutetaan yhdessä luokan- tai aineenopettajan kanssa.
  • Oppimisvaikeuksiin lukeutuvat teknisessä lukemisessa, luetun ymmärtämisessä ja kirjoittamisessa esiintyvät haasteet, matemaattiset vaikeudet sekä vieraiden kielien oppimisen vaikeudet. Vaikeudet voivat näkyä laaja-alaisina, jolloin niillä on vaikutusta useisiin kouluaineisiin tai sitten kapea-alaisina, jolloin haasteet saattavat näkyä jonkin oppiaineen tietyllä osa-alueella.
  • Näiden vaikeuksien lisäksi koulussamme on alettu kiinnittämään huomiota hahmottamisessa ilmeneviin haasteisiin. Hahmottamisella on vaikutusta useaan kouluaineeseen, esimerkiksi matematiikkaan. Erityisopettaja pitää tarvittaessa VENNY-kerhoa, joka on tarkoitettu hahmotusvaikeuksien kuntouttamiseen.
  • Tunne-elämän ja käyttäymisen haasteet ilmenevät usein esimerkiksi levottomuutena, heikkona keskittymiskykynä, tarkkaamattomuutena ja impulsiivisuutena. Myös sosiaalisissa suhteissa voi ilmetä vaikeuksia.

Kuraattoripalvelujen järjestäminen

Psykologipalvelujen järjestäminen

Kouluterveyden hoitopalvelujen järjestäminen

  • Terveydenhoitajalla omat vastaanottotilat koulun päädyssä.
  • Koululla joka toinen torstaisin ks. yhteystiedot
Oppilashuollon suunnitelma ja siihen liittyvän yhteistyön järjestäminen

Tönnön koulun tavoitteena on oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien muiden haasteiden ehkäiseminen, tunnistaminen, lieventäminen ja poistaminen mahdollisimman varhain.

  • Vanhempainvarteissa ekaluokkalaisten perheiden kanssa kartoitetaan alkuhaasteita.
  • Keskustelut esiopetuksesta vastaavien kanssa antavat etukäteistietoja tulevista mahdollisista haasteista.
  • Yhteydenotto vanhempiin tehdään aina tarvittaessa.
  • Tönnön koulussa erityisopetuksen painopistealue on varhaisessa puuttumisessa. Niinpä resurssia keskitetään 1-3-luokille. Alkuopetuksen ryhmät ovat kohtuu suuria, joten ryhmien jakoa ja opettajaparityöskentelyä käytetään oppimispolun alun tasoittamiseen.
  • Kuraattori keskittyy alkusyksystä yksilökohtaisiin tapaamisiin ja tarvittaessa luokkakohtaiseen yhteisölliseen toimintaan.
  • Oppilaskunnan järjestämät tapahtumat lisäävät oppilaiden kouluviihtyvyyttä. Lisäksi tähän kuuluvat myös kerhot.

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma

Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän kuvaus:

  • ryhmän johtaja: rehtori
  • ryhmän kokoonpano: rehtori, luokanopettaja (oman luokkansa osalta), erityisopettaja, kuraattori, terveydenhoitaja, koulupsykologi (tarvittaessa).
  • ryhmä kokoontuu lukuvuoden aluksi suunnittelemaan toimintaa ja sen jälkeen 2-3 krt lukuvuoden aikana.
  • Tavoite lv 23-24: 

Koulun toimintakalenteri
Opetusjärjestelyt (mm. välituntivalvonnat)
Oppilaskunta ja tukioppilastoiminta


Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintatavat ja käytännöt

 

  • vastuuhenkilö: rehtori
  • kokoonpano: moniammatillinen kokoonpano tarpeen mukaan
  • kokoontumien: tarpeen mukaan
  • kirjaamiskäytännöt: käsitellyt tapaukset kirjataan koululla olevaan kansioon, jota säilytetään arkistohuoneessa.
  • työskentelyn toimintatavat
  • Kuraattori on tavattavissa koululla tarvittaessa
  • Terveydenhoitaja on koululla perjantaisin ja parittomien viikkojen keskiviikkoisin. Hän osallistuu myös opetukseen pyydettäessä.
    Lääkärintarkastukset tehdään 1. ja 5.luokan oppilaille.
  • Hammashoitola kutsuu luokkien 1, 3 ja 6 oppilaat hammastarkastukseen hammaslääkärille, 4.lk suuhygienistille ja muut tarpeen mukaan. Terveyskasvatustunnit pidetään 2. ja 5. luokkalaisille. Matka hammashoitolaan tehdään taksilla yhteisiin tarkastuksiin. Jatkotoimenpiteisiin vanhemmat kuljettavat.
  • Hammashoitaja ohjaa hampaidenhoitoa koululla muutaman kerran vuodessa.
  • Tulevien ykkösluokkalaisten tiedonsiirto esikoulusta tapahtuu maalis-huhtikuussa. Opettaja on yhteydessä lähettävään tahoon ja sopii tietojensiirron joko puhelimitse tai palaverilla.
  • Kuudennen luokan opettaja käy Yhteiskoululla opon kanssa siirtopalaverin keväällä yläkouluun tutustumispäivänä.

Järjestyssäänöt

Linkki järjestyssäännöt-sivulle

Oppilaiden tupakointiin ja päihteiden käyttöön puuttuminen

  • Koulussa tapahtuvaan tupakointiin / päihteiden käyttöön puututaan aina. Opettaja ja rehtori kuulustelevat asianomaisia. Tapahtuneesta tehdään kirjallinen selostus.
    •Asiasta otetaan yhteyttä vanhempiin ja pidetään yhteisneuvottelu.
    •Päätetään riittävästä kurinpitomenettelystä.
    •Terveydenhoitaja pyydetään pitämään valistusta tupakoinnin / päihteiden vaaroista tarvittaessa.
    •Kuraattori ja luokanopettaja huolehtivat kotien kanssa yhteistyössä jälkiseurannasta.

Poissaolojen seuranta

  • Vanhemmilla on velvollisuus ilmoittaa sairauspoissaoloista ja anoa kirjallisesti muut poissaolot.
  • Taksioppilaiden poissaolosta koti ilmoittaa myös takseille. Jos taksioppilas ei jollakin kerralla käytä taksia, pitää vanhempien ilmoittaa asiasta myös kouluun.
  • Luokanopettaja seuraa oppilaiden poissaoloja ja on velvollinen ottamaan yhteyttä kotiin, jos ilmoitusta poissaolosta ja sen syystä ei ole tullut. (30h, 50h, 70h)
  • Poissaolot kirjataan Wilmaan.
  • Lomamatkoja varten tarvittaviin poissaoloihin anotaan lupa luokanopettajalta (1-5 päivää) ja rehtorilta edellisiä pitemmäksi ajaksi.
  • Tukiopetusta ei matkapoissaolojen takia yleensä anneta.
Päijät-Hämeen poissaolohin puuttumisen malli

Tapaturmat ja hoito

Tapaturmat, ensiapu ja hoitoonohjaus
  • Tapaturmia pyritään ehkaisemaan järjestyssääntöjen, välituntivalvonnan ja luokkasääntöjen muodossa.
  • Ensiapu annetaan tarvittaessa turmapaikalla tai opettajainhuoneessa.
  • Mikäli vamma vaatii edelleen hoitoa esim. terveyskeskuksessa opettaja/avustaja ilmoittaa tästä huoltajalle. Huoltaja vie lapsen hoitoon tai kiireellisissä tapauksissa tilataan ambulanssi.

Päihteet ja vaaralliset aineet
  • En tuo kouluun vaarallisia esineitä (esim. ilotulite, puukko, ampuma-ase, voimakkaat laserosoittimet sekä
    vastaavat esineet ja aineet) tai vaarallisia aineita (esim. alkoholi, tupakka ja muut päihteet).
  • En esiinny koulussa tai sen alueella järjestetyissä tilaisuuksissa päihteiden vaikutuksen alaisena.

Koulukuljetukset ja turvallisuus

Linkki koulukuljetusten järjestäminen-ohjeisiin


2a) Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Linkki kiusaamisen ehkäiseminen-sivuille

2b) Toiminta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa

  • toimintavalmiuksia harjoittellaan lukuvuoden alussa ja lisäksi vähintään kerran lukuvuoden aikana
  1. Yksilökohtainen oppilashuolto

    • Asiantuntijaryhmä kootaan tapauskohtaisesti.
    • Oppilashuoltokertomus tehdään kaupungin yhteisen sopimuksen mukaan. Kertomuslomake tulostetaan ja asiat kirjataan siihen käsin. Lomakkeet säilytetään sivistyspalvelukeskuksen arkistossa.
    • Oppilashuoltokertomus lähetetään kaupungin sisäisellä postituksella opetuspäällikölle.


Asiantuntijaryhmän kokoaminen ja suostumuksen hankkiminen sekä ryhmän yhtenäiset menettelytavat yksittäistä oppilasta koskevan asian käsittelyssä

Asiantuntijaryhmä kootaan yksittäisen oppilaan tai oppilasryhmän tuen tarpeen selvittämiseksi ja oppilashuollon palvelujen järjestämiseksi. Ryhmän kokoaa se opetushenkilöstön tai oppilashuollon palveluiden edustaja, jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu. Ryhmän monialainen kokoonpano perustuu tapauskohtaiseen harkintaan ja käsiteltävään asiaan. Ryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön. Asiantuntijoiden nimeäminen ryhmän jäseniksi ja muiden yhteistyötahojen tai oppilaiden läheisten osallistuminen ryhmän työskentelyyn edellyttää oppilaan tai huoltajan suostumusta.


Oppilashuoltokertomuksen laatiminen ja säilytys


Yksittäistä oppilasta koskevan asian käsittelystä asiantuntijaryhmässä laaditaan oppilashuoltokertomus. Ryhmän vastuuhenkilö vastaa kirjaamisesta yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi välttämättömät tiedot oppilashuoltokertomukseen. Kirjauksia voivat tehdä myös muut asiantuntijaryhmän jäsenet. Kertomus laaditaan jatkuvaan muotoon, joka etenee aikajärjestyksessä. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki edellyttää, että kertomukseen kirjataan seuraavat asiat:

  • yksittäisen oppilaan nimi, henkilötunnus, kotikunta ja yhteystiedot sekä alaikäisen oppilaan huoltajan tai muun laillisen edustajan nimi ja yhteystiedot
  • kirjauksen päivämäärä sekä kirjauksen tekijä ja hänen ammatti- tai virka-asemansa,
  • kokoukseen osallistuneet henkilöt ja heidän asemansa
  • asian aihe ja vireillepanija
  • oppilaan tilanteen selvittämisen aikana toteutetut toimenpiteet kuten arviot, tutkimukset ja selvitykset
  • toteutetut toimenpiteet kuten yhteistyö eri tahojen kanssa sekä aiemmat ja nykyiset tukitoimet
  • tiedot asian käsittelystä ryhmän kokouksessa, tehdyt päätökset ja niiden toteuttamissuunnitelma
  • toteuttamisesta ja seurannasta vastaavat tahot

Jos sivulliselle annetaan oppilashuoltokertomukseen sisältyviä tietoja, asiakirjaan on lisäksi merkittävä mitä tietoja, kenelle sivulliselle ja millä perusteella tietoja on luovutettu.

Orimattilassa oppilashuoltokertomuksen pohja tulostetaan Wilmasta


Oppilashuollon yhteistyön järjestäminen oppilaiden ja heidän huoltajiensa kanssa

  • Koulussamme toimii oppilaskunta.
  • Koulussamme toimii vanhempaintoimikunta
  • Oppilashuoltoryhmä kerää luokilta kyselyillä, sosiogrammeilla tms. lukuvuoden aikana ns. "Miten luokassa menee"- kyselyillä tietoa luokan ilmapiiristä, kaverisuhteista ym.
  • Huoltajille suunnataan kyselyjä lukuvuoden aikana.

  • 5. Oppilashuoltosuunnitelman toteuttaminen ja seuraaminen

    Opetuksen järjestäjä seuraa koulun oppilashuoltosuunnitelman toteutumista.

    Nivelvaiheet
    Toiminta ja yhteistyö nivelvaiheessa