​

Ohjelmistot laskevat kuvaajan alle jäävän pinta-alan hyvin ohuiden suorakulmioiden tai puolisuunnikkaiden avulla, jolloin näiden kuvioiden yhteenlaskettu pinta-ala on sama kuin kuvaajan ja x-akselin väliin jäävä ala. Pitkän matematiikan kursseilla opitaan integroimaan funktioita, jolloin funktion kuvaajan ja x-akselin väliin jäävä pinta-ala voidaan määrittää tarkasti.

Esimerkiksi  [[$ (t, I) $]]-koordinaatistossa kuvaajan ja aika-akselin väliin jäävä fysikaalinen pinta-ala kuvaa siirtynyttä sähkövarausta ([[$ \Delta Q=I\Delta t $]]​).

​

Lyhentämällä aikaväliä saadaan arvioitua [[$ (t, I) $]]-koordinaatiston fysikaaliseksi pinta-alaksi [[$ Q \approx \text{0,25 C} $]]​.

Yleisesti: jos suure saadaan kahden muun suureen tulona, kyseinen suure saadaan määritettyä graafisella integroinnilla.

Esimerkiksi

• [[$ (t, v) $]]-koordinaatistossa fysikaalinen pinta-ala kuvaa kappaleen kulkemaa matkaa ([[$ s=v\Delta t $]]).
• [[$ (s, F) $]]-koordinaatistossa fysikaalinen pinta-ala kuvaa voiman tekemää työtä ([[$ W=Fs $]]).