Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Askolassa
Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Askolassa
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen käytännön järjestämiseen liittyvät keskeiset paikalliset linjaukset
Ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen toimintamallit
Askolassa lapsen kehitystä seurataan päivähoidosta alkaen yhteistyössä huoltajien, terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kanssa. Lapselle harkitaan tarvittaessa pidennettyä oppivelvollisuutta jo päivähoidossa, viimeistään esikoulussa. Muun muassa kielellisiä ja matemaattisia taitoja kartoitetaan säännöllisesti esikoulussa ja koko alakoulun ajan. Tuen tarpeeseen pyritään vastaamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteistyössä huoltajien kanssa.
Toiminta ja yhteistyö nivelvaiheissa
Esiopetuksesta peruskouluun
Askolassa noudatetaan esiopetuksen vuosikelloa (ks. esiopetuksen opetussuunnitelma). Askolassa toimii Esiopetuksesta kouluun -työryhmä, joka kokoontuu marraskuussa ja tammi-helmikuussa pohtimaan esikoululaisten koulun aloittamista ja tuen tarvetta. Huhti-toukokuussa pidetään koulukohtaiset siirtopalaverit. Keväällä alakouluissa järjestetään esikoululaisille kouluuntutustumispäivä ja vanhempainilta.
Alakoulusta yläkouluun
Alakoulun aikana oppilaiden tuen tarve ja oppilaan saama tuki dokumentoidaan tarkasti pedagogisiin asiakirjoihin. Erityisopettaja siirtää pedagogiset asiakirjat ja muut dokumentit (esim. lausunnot ja testitulokset) yläkoulun erityisopettajalle. Jos yleisopetuksen oppilaalle ei ole tehty oppimissuunnitelmaa, mutta hänellä on selkeä tuen tarve (esim. luki-vaikeus), hänelle laaditaan nivelvaiheessa pedagoginen arvio. Alakouluilla pidetään koulukohtaiset siirtopalaverit, joissa ovat paikalla yläkoulun ja alakoulun rehtorit, laaja-alaiset erityisopettajat ala- ja yläkoulusta, kuraattori ja luokanopettaja. Tarpeen mukaan pidetään yksilökohtaisia palavereita.
Yläkoulusta 2. asteelle
Erityisopettaja ja opinto-ohjaaja vastaavat tarpeellisten tietojen siirtämisestä toiselle asteelle. Tarpeen mukaan pidetään yksilökohtaisia palavereita.
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeiden suunnitelmallinen seulonta tuen järjestämiseksi
Koko alakoulun ajan laaja-alainen erityisopettaja vastaa seuloista ja testeistä. Kunnassa on yhtenäinen suunnitelma käytössä olevista testeistä ja niiden aikataulutuksesta.
Yläkoulu saa alakoulusta tarvittavat tiedot teetetyistä testeistä ja seuloista. Yläkoulussa ei tehdä varsinaisia seuloja, mutta tarpeen ilmetessä oppilaita on mahdollisuus tutkia erityisopettajan tai koulupsykologin toimesta, jos havaitaan oppilaalla sellaista tuen tarvetta, johon ei aikaisemmilla tutkimuksilla ole löytynyt selitystä.
Yhteistyö, vastuut ja työnjako opetustoimessa sekä muiden hallintokuntien kanssa:
Luokan- ja aineenopettajat havainnoivat ja arvioivat jatkuvasti eri tavoin oppilaidensa oppimista ja tuen tarvetta. Laaja-alaiset erityisopettajat seulovat oppilaita varmistaakseen, että kaikki tukea tarvitsevat tulevat huomioiduksi ja että annettava tuki on tarvittavan vahvaa ja laajaa. Tuen tarpeen voi ilmaista myös oppilas itse tai hänen huoltajansa. Oppilaan käymät mahdolliset keskustelut oppilashuollon henkilöstön kanssa voivat myös paljastaa tuen tarpeita oppimisessa ja koulunkäynnissä. Tuen tarpeen tultua ilmi asia käsitellään moniammatillisesti pedagogisen tuen ryhmässä.
Yhteistyö oppilashuollon palveluista vastaavien ja muiden tarvittavien asiantuntijoiden kanssa tuen tarpeen arvioinnissa, tuen suunnittelussa, järjestämisessä sekä käytännön toteuttamisessa
Oppilashuollon henkilöstöä konsultoidaan tuen tasolta toiselle siirryttäessä.
Kotien kanssa tehtävän yhteistyön keskeiset toimintaperiaatteet oppimisen ja koulunkäynnin tuen kysymyksissä
Koulu tekee säännöllistä yhteistyötä kodin kanssa jo ennen kuin tuen tarvetta ilmenee. Koulu on aktiivinen ja aloitteellinen osapuoli. Kotien panostus on tärkeää etenkin läksyjen ja kokeiden seurannassa ja mahdollisesti myös niissä auttamisessa. Kotona on tärkeää myös huomioida oppilaiden henkinen jaksaminen. Yhteydenpidon muotoja ovat vanhempaintapaamiset, vanhempainillat, puhelinsoitot, tekstiviestit ja Wilma-viestit.
Oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvät toimivaltuudet eri hallintopäätöksissä:
Yleistä tukea voidaan ja tulee antaa heti, kun tarvetta ilmenee. Luokan- ja aineenopettajien on tarjottava oppilaille monipuolista tukea oppimisen edistämiseksi.
Tehostettuun tukeen siirtämisestä ja sen lopettamisesta päättää pedagogisen tuen ryhmä. Kyseessä ei ole hallintopäätös.
Erityiseen tukeen siirtämisestä tekee sivistystoimenjohtaja hallintopäätöksen monialaisena yhteistyönä tehdyn pedagogisen selvityksen perusteella. Erityisen tuen lopettaminen ja siirtyminen tehostettuun tukeen on myös sivistystoimenjohtajan tekemä hallintopäätös.