Tähteenkadun koulu

Esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä tehdään lapsen siirtyessä kouluun. Yhteistyötä tehdään alueella olevien lähikoulujen ja - päiväkotien kesken. Tavoitteena on oppilaan turvallisuuden tunteen ja itseluottamuksen tukeminen uuteen ympäristöön siirryttäessä sekä vahvistaa oppilaan eheän ja yhtenäisen oppimispolun rakentumista sekä tukea yhtenäisen perusopetuksen toteutumista. Tutustuminen etukäteen uuteen luokkaan helpottaa oppilaan valmistautumista tulevaan kouluvuoteen. Opettajien välisiä tiedonsiirtokeskusteluja käydään oppilaan siirtyessä luokalta toiselle omassa koulussa.

Yhteistyötä tehdään myös oppilaan muuttaessa toiseen kouluun tai toiselle paikkakunnalle. Opintojen päättövaiheessa oppilasta opettavien opettajien erityisenä tehtävänä on ohjata oppilasta jatko-opintoihin sekä tukea yhteiskunta- ja työelämävalmiuksien kehittämisessä. Nivelvaiheen ohjauksessa huomioidaan nuoren yksilölliset lähtökohdat ja huolehditaan oppimisen kannalta tarpeellisten tietojen siirrosta.