Savutupa
Tuomiston savutupa
Tupa on rakennettu Hytölän Tuomistoon 1700-luvulla. Lämmitysaikana savu ei ulottunut orsia alemmaksi vaan poistui räppänän kautta lakeistorvesta. Hiilloksessa ja sen yläpuolella riippuvissa haahloissa keitettiin ruoka padoissa. Lämpimänä vuodenaikana ruoka laitettiin ulkona kodassa. Uunin ja peräseinän välistä osaa kutsuttiin karsinaksi, joka oli naisten työ- ja olopaikka. Savutuvan edessä on pitkistä riu´uista tehty pisteporstua eli köyhän miehen porstua. Tässä savutuvassa asuttiin vielä vuonna 1958.
Savutuvan ja tuulimyllyn siirtämisestä museoalueelle kirjoitti Keskisuomalainen 1958. Lehtileike on julkaistu Konneveden Joulun numerossa 2004 ja on luettavissa täältä.
Toinen artikkeli löytyy Konneveden Joulu 2008 lehdestä ja on luettavissa tästä ja jatkuu tässä.
Savutuvan viimeinen emäntä Anna-Liisa Hokkanen vieraili kesällä 2021 museolla kertomassa elämästä savutuvassa osana Naistenviikon ohjelmaa. Hän kertoi mm., että savutupaa ostateltiin myös Laukaaseen, mutta Tuomistossa päätettiin, että rakennuksen pitää jäädä omaan pitäjään. Hieno päätös!
Anna-Liisa Hokkanen 2021: "Istuin aina tässä silloin aikoinaan ja tein käsitöitä. Tässä oli hyvä valo."
Tuomiston savutupa 1958. Vasemmalta vanhaemäntä Hilda Hokkanen, talon tytär Lea Hokkanen ja nuoriemäntä Anna-Liisa Hokkanen. Kuva on otettu Hannu Hokkasen ristiäisten yhteydessä.
Varpuvispilä. Hiirenkorvalla olevat koivun oksat olivat parasta raaka-ainetta varpuvispilän tekoon. Neljästäkymmenestä monihaaraisesta oksasta saatiin sidottua kätevä apuväline talouteen.
Tuohipesin, huosiain. Pyöreää tuohikerää käytettiin ennen vanhaan esimerkiksi astioiden pesussa. Pesin valmistetaan 1-1,5 cm leveistä ja 10-20 cm pitkistä tuohisuikaleista, jotka niputetaan tuohen valkoinen puoli ulospäin ja sidotaan lopuksi keskeltä. Kun valmis tuohikerä upotetaan kuumaan veteen, tuohi käpsistyy.
Ikkunoilla kasvava huonepalsami (Impatiens balsamina) on vanha perinteikäs huonekasvi. Kasvi on kotoisin trooppiselta ja subtrooppiselta vyöhykkeeltä. Sana impatiens kukan nimessä tarkoittaa herkkää.
Savutuvan ja tuulimyllyn siirtämisestä museoalueelle kirjoitti Keskisuomalainen 1958. Lehtileike on julkaistu Konneveden Joulun numerossa 2004 ja on luettavissa täältä.
Toinen artikkeli löytyy Konneveden Joulu 2008 lehdestä ja on luettavissa tästä ja jatkuu tässä.
Savutuvan viimeinen emäntä Anna-Liisa Hokkanen vieraili kesällä 2021 museolla kertomassa elämästä savutuvassa osana Naistenviikon ohjelmaa. Hän kertoi mm., että savutupaa ostateltiin myös Laukaaseen, mutta Tuomistossa päätettiin, että rakennuksen pitää jäädä omaan pitäjään. Hieno päätös!
Anna-Liisa Hokkanen 2021: "Istuin aina tässä silloin aikoinaan ja tein käsitöitä. Tässä oli hyvä valo."
Tuomiston savutupa 1958. Vasemmalta vanhaemäntä Hilda Hokkanen, talon tytär Lea Hokkanen ja nuoriemäntä Anna-Liisa Hokkanen. Kuva on otettu Hannu Hokkasen ristiäisten yhteydessä.
Varpuvispilä. Hiirenkorvalla olevat koivun oksat olivat parasta raaka-ainetta varpuvispilän tekoon. Neljästäkymmenestä monihaaraisesta oksasta saatiin sidottua kätevä apuväline talouteen.
Tuohipesin, huosiain. Pyöreää tuohikerää käytettiin ennen vanhaan esimerkiksi astioiden pesussa. Pesin valmistetaan 1-1,5 cm leveistä ja 10-20 cm pitkistä tuohisuikaleista, jotka niputetaan tuohen valkoinen puoli ulospäin ja sidotaan lopuksi keskeltä. Kun valmis tuohikerä upotetaan kuumaan veteen, tuohi käpsistyy.
Uuni oli savutuvan sydän. Tuomiston savutuvan uuni lämpeni pitkillä haloilla. Savupiippua ei ollut, joten savu tuprutti sisään kuten savusaunassa. Noin viisi metriä korkeassa tuvassa savu leijaili onneksi korkealla. "Mutta alkuun piti kyllä laittaa ovi kiinni ja mennä ulos muihin töihin", kertoo Anna-Liisa Hokkanen, savutuvan viimeinen emäntä. Savu poistui tuvasta räppänän tai lakeistorven kautta, kun luukku avattiin.
Luonnonkiviuuni pysyi talvellakin jopa pari päivää lämpimänä. Uunissa paistettiin kerralla noin 10-15 ruisleipää. Hokkanen kertoo kuinka talon Hilda-mummo seisoi lieden äärellä melkein kaiket päivät. "Väkeä oli paljon ja se piti ruokkia. Aina oli jokin pata porisemassa", hän muistaa.
Hiilet koottiin uunin edessä olevaan kiviseen kouruun, jossa niitä käytettiin ruoan valmistamiseen. Rautainen tanko roikkui uunin edessä ja sen pykäliä hyödyntämällä saatiin keitokset "kuutoselle tai ykköselle". Hiilet peitettiin yöksi tuhkalla, jolloin ne eivät saaneet happea. Aamulla hiilet olivat sitten taas käyttökunnossa ja niille saattoi laittaa vaikkapa tirripaistin tulemaan.
Uunin laidalla on kahvirännäri, jolla vihreät ja raa'at kahvinpavut paahdettiin mieleisen ruskeiksi. Tämän jälkeen pavut jauhettiin kahvimyllyssä ja vasta sitten päästiin kahvinkeittoon. Uunin reunalla on myös kaksi suurta siivilää. Etummainen niistä on tehty lehmän utareesta pingottamalla nahka puiseen kehään.
Uunin laidalla on kahvirännäri, jolla vihreät ja raa'at kahvinpavut paahdettiin mieleisen ruskeiksi. Tämän jälkeen pavut jauhettiin kahvimyllyssä ja vasta sitten päästiin kahvinkeittoon. Uunin reunalla on myös kaksi suurta siivilää. Etummainen niistä on tehty lehmän utareesta pingottamalla nahka puiseen kehään.
Ikkunoilla kasvava huonepalsami (Impatiens balsamina) on vanha perinteikäs huonekasvi. Kasvi on kotoisin trooppiselta ja subtrooppiselta vyöhykkeeltä. Sana impatiens kukan nimessä tarkoittaa herkkää.