Viikko 41

Vesileikkiä saimme kokea kuralätäköiden lisäksi myös lämpimissä ja puhtaissa sisätiloissa. Lapsista oli ihanaa lotrata lämpimässä altaassa, samalla opimme tilavuus käsitteitä, mahtuuko tee kannullinen kahvikuppiin, entä kahvikupillinen kannuun. Kuuntelimme myös meren kohinaa simpukasta, ja tutkimme värikkäitä kaloja. Torstaina pääsimme jälleen jumppaamaan Keskuskoulun saliin, jossa saimme pallotella ja juosta, Rallaajat ovatkin innokkaita liikkujia. Opimme uuden leikin "pitkä, pätkä,pallero", jossa saame harjoitusta oman kehon hahmotuksesta. Ulkoillessa tämän viikon ykkös juttu on ollut kuravesi purojen kaivaminen ja siihen veden kerääminen ja kaataminen, tämä on sujunut ihailtavalla yhteistyöllä. Perjantaina pelasimme äänibibgoa, tunnistamalla eri eläinten ääniä ja kävimme retkellä Tehtaan-koulun puistossa.

.