Paikallinen tarkennus
Oppilaiden hyvinvointia ja aktiivista arkea edistetään Orimattilan kouluissa monipuolisin toimintatavoin. Koulupäivään sisällytetään liikkumisen mahdollisuuksia lisäävä toimintavälitunti, jonka kesto on vähintään 25 minuuttia.
Oppilaita osallistetaan aktiivisesti välituntien ja oppituntien toiminnallisuuden suunnitteluun ja toteutukseen. Heitä kannustetaan ottamaan vastuuta esimerkiksi välituntitoiminnan ideoinnista ja ohjaamisesta.
Välituntialueita hyödynnetään monipuolisesti siten, että ne tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia liikkumiseen. Koulun toimintakulttuurissa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että pitkäkestoista paikallaanoloa vältetään sekä oppitunneilla että muussa koulupäivän toiminnassa.
Oppilaita ja huoltajia kannustetaan valitsemaan koulumatkoille aktiivisia kulkutapoja, kuten kävelyä tai pyöräilyä, aina kun se on mahdollista.
Voimaan 1.8.2026