Havainnointikokemusten purku syksy 2022
Syksyn aikana opin tuntemaan oman harjoitteluluokkani lapsia paremmin, ja opin esimerkiksi vastaamaan paremmin tietyn oppilaan tarpeisiin. Opin luokasta myös yleisesti asioita, esimerkiksi sen, että rutiinit ja oikeudenmukaisuus ovat heille tärkeitä. Sain myös paljon hyviä konkreettisia tapoja rauhoittaa luokka ja kiinnittää oppilaiden huomio, esimerkiksi rytmitaputus, johon oppilaat yhtyvät sekä henkilökohtaisten kokemusten kysyminen. Myös jo pelkkä katse saattaa auttaa tai viereen istahtaminen. Itsestäni huomasin ainakin sen, että puhetapani muuttuu opettaessa, ja ns. opettaja-rooli tulee päälle. Tämä voi johtua siitä, että olen toiminut aiemmin opettajan sijaisena, joten tuntien pitäminen oli jo jonkin verran tuttua.