Muuttoauto Kimalaiset

Viikko 12

Tällä viikolla Kimalaisten ryhmän isot pääsivät juoksentelemaan Hovinsaaren koulun liikuntasaliin.
Salissa meillä oli musiikkiliikuntaa, juostiin, pompittiin, pyörittiin musiikin tahdissa... niin, että hiki tuli.

Monena viikkona ollaan askarreltu lasten kanssa heidän omia kotitaloja. Nyt ollaan päästy niin pitkälle, että lasten perheiden kuvat ovat päässeet "muuttamaan" taloihin. Nukkarin lattialle oli yksi päivä ilmestynyt autotie. Jokaisella pienryhmän lapsella oli oma muuttoauto jonka kyydillä oman perheen kuva pääsi muuttamaan tietäpitkin omaan taloon. 
Pienryhmissä ollaan muutenkin mietitty, kenen koti vois olla vedessä tai kuka kumma asuu ulkona kopissa.



Ulkona tällä viikolla on päässyt tekemään vesihommia ja märkiä ollaankin kurahousuista ja saappaista huolimatta oltu koko sakki. Osa lapsista on tehnyt mutakakkuja ym. vedestä ämpäreihin ja kannuihin. Osa lapsista on tykännyt lapioida ojia, jotta ollaan saatu vesi kulkemaan pihan kaivoon. Osa lapsista on tykännyt muuten vaan istua kuralammikoissa. Ihana kurasää :)