Tuen järjestämisen periaatteita Kannonkoskella
Lapsen tuen tarpeen lähtökohtana varhaiskasvatuksessa on vanhempien ja kasvatushenkilöstön havaintojen yhteinen tarkastelu tai lapsen aiemmin todettu tuen tarve. Lapsi voi tarvita tukea esimerkiksi fyysisen, tiedollisen, taidollisen, tunne-elämän tai sosiaalisen kehityksen osa-alueella eripituisia aikoja. Tuen tarve voi syntyä myös tilanteissa, jossa lapsen kasvuolot vaarantuvat tai eivät turvaa hänen terveyttään tai kehitystään. Lapsen tuen tarvetta arvioitaessa on olennaista tunnistaa ja määritellä lapsen yksilölliset toimintamahdollisuudet eri ympäristöissä ja erilaisissa kasvatuksellisissa tilanteissa, sekä niihin liittyvät tuen ja ohjauksen tarpeet. Tärkeä on luoda kokonaiskuva lapsesta, hänen vahvuuksistaan ja häntä kiinnostavista ja innostavista asioista. Tarvittaessa arvioinnin tueksi hankitaan lapsen tuen kannalta tarkoituksenmukainen asiantuntijalausunto.
Varhaiskasvatuksen tukitoimet lapselle aloitetaan heti, kun tuen tarve on havaittu. Tuen tarpeen havainto voi tulla esimerkiksi lapselta, kasvatushenkilöstöltä, varhaiskasvatuksen erityisopettajalta, neuvolasta, sosiaalityöntekijältä tai huoltajalta. Tuen tarpeen havaitsemisesta on vastuussa jokainen lasta ohjaava aikuinen. Varhaiskasvatushenkilöstö seuraa lapsen hyvinvointia, kehitystä ja oppimista sekä arvioi tuen tarvetta ja tuen vaikuttavuutta säännöllisesti yhteistyössä huoltajien kanssa.
Lapsen tuen tarvetta arvioidaan suunnitellusti, säännöllisesti ja dokumentoiden. Henkilöstö havainnoi lapsia ja lapsiryhmää ja havaintojen pohjalta suunnitellaan pedagogista toimintaa, joka tukee lasta ja koko lapsiryhmän toimintaa. Henkilöstön tulee tarkastella oman toimintansa ja vuorovaikutuksensa vaikutusta lapsiryhmässä ja työyhteisössä. Kasvattajien kesken laaditaan yhteiset sopimukset siitä, miten eri vuorovaikutustilanteissa lasten kanssa toimitaan. Lapsi osallistuu mahdollisuuksiensa mukaan hänelle suunniteltujen tukitoimien suunnitteluun ja arviointiin. Suunnittelun ja arvioinnin tukena käytetään lapsentasoisia menetelmiä. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan työskentely jokaisessa lapsiryhmässä konsultoiden ja työtä ohjaten tukee lapsiryhmien henkilöstön ammatillista kasvua ja kehittymistä tuen eri tasoilla.