Tervetuloa!

Uusi lukuvuosi alkaa - Tervetuloa kouluun!

Hei,

Keskiviikkona 6.8. klo 9.00 alkaa uusi lukuvuosi Lauri Haikolan koulussa. Toivottavasti kaikilla on ollut mukava ja rentouttava kesä. Heinäkuun helteet ainakin viimeistään toivat kesän tuntua ja lämpimiltä näyttävät myös tulevat lukuvuoden ensimmäiset koulupäivät.

Kolmena ensimmäisenä koulupäivänä eli keskiviikkona, torstaina ja perjantaina koulupäivät ovat pituudeltaan seuraavanlaiset:

Eskarit ja luokat 1-2: ke, to ja pe klo 9-12

Luokat 3-9: ke klo 9-12, to klo 9-13 ja pe 9-12

Pienryhmillä saattaa olla hieman omat aikataulut johtuen siitä, että luokissa on useamman luokkatason oppilaita. Näiden luokkien opettajat informoivat erikseen, jos luokassa noudatetaan omaa aikataulua.

Ensimmäisenä kouluaamuna kaikki oppilaat (myös Silmu-luokan oppilaat) kokoontuvat koulun välituntipihalle. Kellojen soidessa jäädään odottamaan opettajia, jotka tulevat johdattamaan luokkansa oppilaat omaan luokkaan. He kutsuvat jokaista nimellä ja varmistavat, että kaikki löytävät oikeaan paikkaan. 

Lukuvuoden ensimmäisten koulupäivien aikana keskitytään tutustumiseen, ryhmäytymiseen ja siihen, että kaikille koulun kuviot tulevat mahdollisimman tutuiksi. Ja eiköhän muutama oppikirjakin ehditä avata. Osalle oppilaista Lauri Haikolan koulu saattaakin olla uusi oppimisympäristö, mutta äkkiä homma tulee tutuksi. Pitää muistaa, että koulun aikuiset ja uudet kaverit auttavat mielellään, jos joku asia askarruttaa. Olkaa myös kotoa rohkeasti yhteydessä koulun suuntaan, jos jostain on kysyttävää.

Maanantaista 11.8. lähtien noudatamme jo pääosin lukujärjestystä.

Opettajat tiedottavat lukujärjestyksestä ja ryhmäjaoista ensimmäisten päivien aikana. Näiden ensimmäisten päivien (ja joskus viikonkin) aikana lukujärjestykset saattavat vielä hakea muotoaan, mutta aika pian päästään varmasti koulunkäynnissä mukavaan arkirytmiin.

Koulukuljetuksista tulee erillinen tiedote. Koulukuljetuksiin liittyvissä asioissa pyydän olemaan ensisijaisesti yhteydessä koulusihteeri Sari Torppaan.

Tervetuloa kouluun!

Ystävällisin terveisin

Arto Aspfors

rehtori

Lukuvuoden 2025-2026 työpäivät

Perusopetus ja lukio

Syyslukukauden koulutyö alkaa ke 6.8.2025 ja päättyy la 20.12.2025

Koulupäiviä on 94
- syysloma 20.10.2025 - 26.10.2025 (viikko 43)
- joululoma 21.12.2025 - 6.1.2026

Kevätlukukausi alkaa ke 7.1.2026 ja päättyy la 30.5.2026

Koulupäiviä on 96 (sisältää vapun)
- talviloma 2.3.2026 - 8.3.2026 (viikko 10)
- pääsiäinen 3.4.2026 - 6.4.2026

Helatorstain jälkeinen perjantai on vapaa.

Lauri Haikolan koulun kalenteri:

Uuden tapahtuman luominen

Sulje

Olet luomassa tapahtumaa menneisyyteen.

Täytä vaaditut kentät.

Varoitus

Menetät kaikki syöttämäsi tiedot, jos suljet ikkunan

Viikko 49

1 December 2025 Thursday
2 December 2025 Thursday
3 December 2025 Thursday
4 December 2025 Thursday
5 December 2025 Thursday
6 December 2025 Thursday
7 December 2025 Thursday

Viikko 50

8 December 2025 Thursday
9 December 2025 Thursday
10 December 2025 Thursday
12 December 2025 Thursday
13 December 2025 Thursday
14 December 2025 Thursday

Viikko 51

15 December 2025 Thursday
16 December 2025 Thursday
17 December 2025 Thursday
18 December 2025 Thursday
19 December 2025 Thursday
20 December 2025 Thursday
21 December 2025 Thursday

Viikko 52

22 December 2025 Thursday
23 December 2025 Thursday
24 December 2025 Thursday
25 December 2025 Thursday
26 December 2025 Thursday
27 December 2025 Thursday
28 December 2025 Thursday

Viikko 1

29 December 2025 Thursday
30 December 2025 Thursday
31 December 2025 Thursday
1 January 2026 Thursday
2 January 2026 Thursday
3 January 2026 Thursday
4 January 2026 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna