Vanhempainkerhon kuulumisia /uuden jäsenen ajatuksia ja tuntemuksia

Olin kuuntelemassa eri lukioiden esittelyä Korpilahden yläasteen vanhempainillassa kevättalvella 2016. Aki Puustisen esitys Muuramen lukiosta jäi vaikuttavana kokemuksena omaan mieleeni. En ollut ollenkaan pettynyt kun kuulin poikani valitsevan Muuramen lukion Jyväskylän lukioiden sijaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että pidin Muuramen lukiota alun perin järkevämpänä vaihtoehtona nimenomaan lyhyemmän koulumatkan takia. Minun on ylipäätään ollut vaikea ymmärtää tiettyjen lukioiden suosiota, olkoonkin että niillä on pitkät perinteet ja opetuskin on varmasti laadukasta. Itse olen pitänyt lukiota yleissivistävänä laitoksena, joka valmistaa jatko-opintoihin. Sillä missä sen suorittaa, ei mielestäni ole ollut isoa merkitystä. Tutustuttuani Muuramen lukion toimintaan minun on kuitenkin täytynyt korjata käsityksiäni. Lukion ei tarvitse olla ympäröivästä yhteisöstä irrallinen saareke, jossa suoritetaan opetusohjelman mukaiset oppimäärät – kuten minun aikanani. Nykyaikaisella lukiolla voi olla kansainvälisiä yhteyksiä sekä yhteiskunnallisia ja talouselämään liittyviä verkostoja. Se voi seurata uusimpia teknisiä innovaatioita erilaisissa tapahtumissa. Se voi tarjota opiskelijoille mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja kontaktien luomiseen. Se voi tarjota erikoiskursseja, jotka valmentavat tiettyihin jatko-opintoihin. Näillä tavoin nykyaikainen lukio voi osaltaan herätellä nuorissa uusia ajatuksia erilaisista tulevaisuuden mahdollisuuksista. Mikä tärkeintä, se voi kuitenkin alkaa valmistella nuorta nykyajan yhteiskunnan ja työelämän pelisääntöihin. Tietoja ja taitoja voi ja pitää oppia matkan varrella lisää. Tärkeintä ovat kuitenkin kyky itsenäiseen ajatteluun ja tiedon hyödyntämiseen, hyvät sosiaaliset vuorovaikutus- ja esiintymistaidot.

En ole aiemmin ollut mukana vanhempaintoimikunnissa, nyt lähdin mukaan uteliaisuuttani. Halusin nähdä kuinka lukio on muuttunut omista ajoistani, toki olin kiinnostunut kuulemaan mitä poikani opinahjossa ylipäätään tapahtuu. Ensimmäisen vanhempainkerhon kokoontumisen jälkeen olin entistä tyytyväisempi poikani valinnasta, enkä enää pelkästään lyhyemmän koulumatkan takia.

Anssi Kuivisto

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin