Syyskuu
Metsäretkellä pe 5.9

- Metsässä liikkuminen on hyvää motorista liikuntaa. Lapset kiipeilevät kiville ja hyppivät niiltä alas, tasapainoilevat kaatuneilla puunrungoilla, väistelevät puiden oksia ym. Yhteisissä leikeissä harjoitellaan tärkeitä kaveritaitoja 🤩
Miten innoissaan ryhmä olikaan kun tänään pääsi heti leikkimään 😍. Osa lapsista herkutteli mustikoilla ja puolukoilla; hienomotorista sorminäppäryyttä tuli samalla harjoiteltua 😊
Liikenneturvaviikon puuhia (vk 37)

- Harjoiteltiin tunnistamaan suojatien viivat, suojatien merkki sekä liikennekäyttäytyminen suojatielle mennessä.
- Automatolta löytyikin kaksi suojatietä ⬆️

- Pysähdy, katsele, kuuntele, varmista että auto pysähtyy ja sitten kävele suojatietä pitkin tien yli. Näitä harjoiteltiin leikin lomassa. ⬆️⬇️


- Mietittiin jalankulkijoiden ja autoilijoiden liikennevalojen eroja ja milloin saa ylittää kadun. Kaikki tiesivätkin, että valon ollessa vihreä saa mennä suojatietä pitkin tien yli. Ja valon ollessa punainen pitää odottaa paikallaan.
- Luettiin myös pieni satu "Unna, Tammi ja valkoiset viivat" ⬆️

- Lapset saivat värittää omat kettu suojatiellä kuvat. Muisteltiin samalla suojatien merkkiä, sen värejä ja mietittiin myös mitä muotoja siitä löytyy (neliö ja kolmio olikin helppo löytää).
- Kesän lämpöiset ilmat saivat lapset jonottamaan "jätskikioskille" 😋🍨 ⬆️
- Keskiviikkona oli myös päiväkodin yhteinen "sporttivartti", tällä viikolla laululeikkeinä "Bussilaulu" - > suuret liikunnalliset liikkeet
sekä "Autopesula-laulu", jossa tuli myös koko kehon liikkuvuutta 🤩

- Yhteisleikkejäkin leikittiin viikon aikana. Mm. myrkkysieni-leikkiä; vuorollaan yksi lapsi menee oven toiselle puolelle, toiset päättävät yhdessä mikä sieni on myrkkysieni. "Sienien kerääjä" tulee takaisin huoneeseen ja alkaa keräämään sieniä. Yhdessä lasketaan kerättyjen sienten lukumäärä. Kun kohdalle osuu "myrkkysieni", ympärillä olevat lapset huutavat yhteen ääneen sen... Sitten on seuraavan vuoro 🍄 ⬆️

- Perjantaina muskarissa oli mm. kulkuneuvo laululeikkejä sekä suujumppaa muutaman laululeikin tiimoilta.
- Yläkuvan "autolaulussa" ajettiin mm. mäkistä tietä/ moottoritietä/ kuoppaista tietä, samalla erilaisia liikkeitä tehden ja säkeistön lopussa oli aina vaihteleva suujumppaosuus. ⬆️

- "Mittarimato" -laulussa saivat lapset pareittain vuorollaan kiinnittää madolle säkeistössä lauletun väriset kengät. Säkeistön lopussa on erilaisia suujumppaharjoitteita. "Kengistä" kuuluu erilaisia ääniä, kuten "lel lel lel lel / shh shh shh shh/ pup pup pup pup"... ⬆️

- Lopuksi "kipitteli sisilisko" tai itse asiassa kaksi, jotka keräsivät taakseen uuttaa häntää pudonneen hännän tilalle... 🦎🦎
Kiva ja suosittu yhteisleikki 🤩
Vk:n 38 touhuja

- Omien autonrattien väritystä, jokainen sai tehdä mieleisensä torstain liikennetapahtumaa varten... ⬆️
____________________________________

- Ke 17.9 viiskareiden retki Merikeskus Vellamoon; näyttelyt "Muumiseikkailu" ja "Mikä-mikä kaupunki"...
Kiitokset retkestä bussikyyteineen kuuluu Vellamon ystäville 🤩
⬆️⬇️


- Pienemmät saivat katsoa päiväkodilla toivomaansa "elokuvaa" ⬆️
____________________________________

- Torstaina 18.9 pidimme yhteisen liikenne pihatahtuman; muutamalla yhteisellä laululeikillä aloitettiin. Autonratit käsissä sai ajella "autorataa" pitkin, oli liikennevaloja joita piti osata noudattaa. Oli nopeusrajoituksia; kettu-kuvan kohdalla sai "ajaa" kovaa / hiiri-kuvan kohdalla sai ajaa vähän hiljenpaa / siili-kuvan kohdalla mentiin kävelyvauhtia...
⬆️ ⬇️


- Peruutusta talliin, hyvin sujui ⬆️

- Bensatankilla oli ajoittain kovastikin ruuhkaa, taisi olla joku tarjouskampanja 😁 ⬆️

- "Rapa roiskuu, kun kaasua painetaan" 🎶🎶 -> siispä välillä autot pesuun pesutunneliin 🫧💧 ⬆️
____________________________________

- Perjantaina oli pienryhmissä tuettua leikkiä. Yläkuvassa harjoiteltiin palikoiden jakamista, kaikille tietysti yhtä monta, ja laskemista. Alakuva on leikin loppuvaiheessa kun rakennettiin kaikille yhteinen maja ⬆️

- Lapset saivat valita 1-2 mieleistään eläintä ja rakentaa näille omat kotipesät ⬆️

- Eläimet kyläilivät toistensa luona; jollain oli syntymäpäivät, sitten lähdettiin veneilemään ym. ⬆️
Oman lelun päivä ma 22.9 (vk 39)
Vk:n 39 touhuja

- Liikuntaa pihalla. Pallonheittoa yläkautta, alakautta, kaverille... ⬆️

- Tiistaina tasapainoilua mm. hiekkalaatikon reunalla, ylämäkeä pitkin kyykyssä kävellen ja sama alaspäin (alaspäin oli lasten mielestä helpompi), rappuset ylös juosten, pomppien, lelun yli hyppien... ⬆️

- Tiistaina oli myös pöytäteatteriesitys kaverin mukaan ottamisesta leikkiin, lelujen jakamisesta... Innokkaimmat saivat itsekin kokeilla 🤩 ⬆️

- Keskiviikkona metsäretkellä oli ensin etsimistä, laskemista ja koodaustehtävä. Ikätasoisesti helpotettuna/ vaikeampana...
- Hiiriryhmälle ohjeena oli aik. antamana "etsi viisi kiveä"; lapset saivat itse päättää monta kiveä ja keppiä etsivät. Seuraavaksi laitettiin ohjeen mukaisesti pahville järjestykseen "kivi, käpy, keppi, kivi..." Miten jatkuu? Sitten erilainen ohje ja mietintää muten se jatkuu...
Lopuksi liikunnallinen koodaus. Käpy oli kyykkyasento, keppi suorana seisominen ja kivi kyykystä hyppy ylös. Ohjeen mukaan tehtiin tästä koodausta 😊 Hyvin sujui ja lämmin tuli. Sitten oli aikaa omille leikeille; majoja alettiin heti rakentamaan, kivien päältä löytyi joillekin oma "koti", erikokoisia keppejä siirtyi leikkien edetessä paikasta toiseen 🤩 ⬆️

-Torstaina oli viiskareilla pelipäivä ja 3-4 vuotiailla muskari 🎶🎶🎶
- Perjantaina oli 3-4 vuotiailla pelipäivä ja viiskareilla oma muskari.
- Hienosti kaikki jaksoivat pelata pelit loppuun asti vaikka niissä kestikin kauan. Viiskareiden toinen ryhmä pelasi "Monzan ajo" - peliä ja toinen "Bussiauto"- pelin.
Pienempien toisella ryhmällä oli "Kanin loikka"- peli ja toiset ehtivät pelata "Choco"- pelin sekä "Catch it"- pelin 🤩